Victoria: AB InBev lähtee paholaisjahtiin

Tässä kuussa belgialaiset lehdet ovat uutisoineet maa(ilma)n suurimman panimon uudesta aluevaltauksesta, joka on todennäköisesti enemmän markkinointikikka kuin olut. Päällisin puolin kyse on kuitenkin uudesta tuotteesta InBev Belgiumin valikoimassa – oluesta nimeltä Victoria. Kuten lehdissä on todettukin, lanseeraus on avoin sodanjulistus pienemmän kilpailijan Duvel Moortgatin suuntaan, tai vähintäänkin kevyttä kesäkettuilua.

Paikallisten kauppojen oluthyllyissä vanha kehno Duvel ja haastaja Victoria istuvat siististi vierekkäin, eikä satunnaisen kuluttajan ole tarkoitus nähdäkään asetelmassa välttämättä muuta kuin että “jes, uusi olutmerkki, täytyypä kokeilla”. Etikettiä tarkemmin tutkiessaan huomaa Brysselin vaakunasta tutun kuvan, jossa arkkienkeli Mikael polkee saappaallaan maassa makaavaa pirua. Tekstin mukaan Victoria-oluella muistetaan vuotta 1695, jolloin arkkienkeli otti voiton vihtahoususta.victoria3

Mikä ihmeen vuosi 1695? Brysselin historiassa se viittaa yhdeksänvuotiseen sotaan, jossa Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV:n pommit ja tykkituli tuhosivat suuren osan muinaisesta keskustasta. Sitä, että kaupungin maamerkki raatihuoneen torni jäi pystyyn, pidettiin Brysselin suojelusenkelin Mikaelin ansiona. Jos Ranskan kuningas oli brysseliläisten mielestä itse paholainen, ei arkkienkeli Mikael häntä suorastaan polkenut jalkoihinsa, mutta symbolisesti tornin säilyminen oli tärkeää (kuten muuten myös Manneken-Pis-patsaan).

Victoria on myös oluen nimenä selkeä piikki Duvel Moortgatin suuntaan. Ne, joille belgialaisen oluen historia on tuttua – esimerkiksi Olutkoiran aikaisemmista postauksista – muistavat, että Victory Ale oli Duvelin alkuperäinen nimi. Victory Ale syntyi 1920-luvun alussa, jolloin liittoutuneiden voitto ensimmäisessä maailmansodassa oli Belgiassa paljon juhlittu asia, ja brittiläisyys ja brittiläinen olut olivat suosiossa.

En löytänyt mitään alkuperäistä AB InBevin markkinointimateriaalia uudesta Victoria-oluesta, joten kaikkia heidän tavoitteitaan tämän tuotteen suhteen en tunne. Tuskin niitä olisi lehdistöpuffissa mainittukaan. Se materiaali, jota lehdet lainaavat, korostaa muun muassa, että olut on tehty “100 % luonnollisista valmistusaineista”, jotka ovat vesi, mallas, riisi, sokeri, humala ja hiiva. Onhan riisi toki luonnollista, mutta samalla se on monille Budweiserin ja koko Anheuser-Busch-konsernin epäaitouden symboli.

Hyökkäys on paras puolustus, joten AB InBev on lehtitietojen mukaan todennut tiedotteessaan näin: “Arkkienkeli Mikael on paholaisen vastustaja. Hän kuvastaa hyvän voittoa pahasta, oikeuden, totuuden ja aitouden voittoa väärästä ja keinotekoisesta, jotka ovat paholaisen konsteja.”

Paikallinen olutkirjoittaja ja -sommelier Sofie Vanrafelghem sanoo Het Nieuwsblad -lehdelle sen, mitä moni ehkä ajattelee: “Tämä on oikeastaan tyypillistä AB InBeville. Kun he huomaavat, että jokin menestyy hyvin, heillä on yleensä kaksi vaihtoehtoa: joko he ostavat kilpailevan panimon tai alkavat kopioida sitä. Kun Moortgat ei ole myytävänä, he valitsevat jälkimmäisen taktiikan.”

Luulisi, ettei tunnetun olutbrändin kopioinnissa olisi paljon järkeä, ellei myös kopio olisi tuotteena varsin hyvä. Tai sitten se voi olla halpiskopio, mutta Victoriaa olen nähnyt myytävän korkeampaan hintaan kuin Duvelia, eikä kumpikaan ole mikään hintava niche-olut muutenkaan. Toki jo pienenkin siivun nappaaminen kilpailijan markkinaosuudesta voi houkuttaa. Entä missä näkyy se paholaisen kierous, jota vastaan arkkienkeli hyökkää?

Maistaessa näitä oluita rinnakkain Victoria (8,5 %) on ihan kelvollinen belgialainen vahva olut, hoogblond (jalo vaalea) kuten joskus sanottiin, sitruunan valkoisen aluskuoren makuinen mutta lempeämmän maltainen ja yrttinen kuin esikuvansa Duvel. Jo tuoksu on lagermaisen maltainen. Duvelissa sitruunan ja mausteisuuden yhdistelmä jyrää vielä paljon suvereenimmin, ja se on omaperäinen olut, edelleen lajinsa suunnannäyttäjä, vaikka joidenkin mielestä se on vuosien mittaan menettänyt parasta teräänsä. Jos paholainen tämän kilvan voittaa, niin ei viekkaudella vaan olemalla oma laadukas itsensä. Ennustankin, että AB InBev hyökkää seuraavaksi Brasserie des Légendes -panimon Goliath-oluen kimppuun lanseeraamalla oluen nimeltä David.

Malta: brittihistoriaa ja uusia oluttuulia

Pride of England, QE II, Plough & Anchor, Salisbury Arms, City of London… Pieni saarivaltio noin sata kilometriä Sisilian kärjestä etelään oli puolentoista vuosisadan ajan brittihallinnon alaisuudessa, ja sen huomaa yhä monista asioista. Yksi on baarien nimet, joista monet sekä pääsaari Maltalla että pienemmällä Gozolla ovat kuin suoraan entisestä emämaasta.

Saarten arkeen on jäänyt muitakin brittivaikutteita kuten vasemmanpuoleinen liikenne, suojateitä merkitsevät mustavalkotankoiset lyhdyt eli Belisha beaconit, sekä tietysti englannin kieli, jota lähes kaikki saarelaiset haastelevat oman maltan kielensä ohessa. Iltapäiväteetä on tarjolla The Phoenicia -hotellissa. Katukuvassa on myös yhä paljon vanhoja punaisia puhelinkoppeja, mutta emme selvittäneet, saako niistä enää yhteyttä ulkomaailmaan.

Marraskuun alku ei ole välttämättä huono aika Välimerellä vierailuun, koska kesähelteet ovat jo takanapäin, mutta viileän sateinen talvi ei ole vielä kunnolla alkanut. Pientä uhkapeliä ilmassa säiden suhteen kyllä oli. Enimmäkseen viikko oli aurinkoinen ja lämpötilat 20–25 asteen haarukassa, mutta sadekuurojakin saatiin ja ukkonen jylisi kerran.

cof
Ale
on maltalaisten veressä

Moniin maihin on saatu ensimmäisiä pintahiivaoluita vasta tämän vuosituhannen puolella, kun sitä ennen on juotu käytännössä pelkästään yleistä globaalia lageria. Malta ei kuulu näiden paikkojen joukkoon, sillä vaikka craft beer -ilmiö siellä onkin vielä hyvin nuori, maan pintahiivahistoria on muutoin pitkä.

Brittisotilaille oli aikoinaan saatava alea, joten Readingissa Englannissa toiminut Simondsin panimo perusti jo 1800-luvulla tehtaan myös Maltalle. Kokonaan paikallisia panimoyhtiöitä syntyi 1920-luvulla, ja niistä Farsons oli pääasiassa alen valmistaja ja Cisk teki lageria. Kaikki kolme panimoa toimivat nykyään yhtenä maltalaisyhtiönä nimeltä Simonds Farsons Cisk, kun taas brittiläinen Simondsin haara on jo aikoja sitten sulautunut kilpailijoihinsa.

Jos haluaa fiilistellä Maltan brittiläisellä oluthistorialla, yksi mainio paikka on suosittu pubi City of London, joka sijaitsee St Julian’sin eli maltalaisittain San Ġiljanin rantabulevardilla. Pubi on perustettu jo vuonna 1914, ja vaikka se ei varmasti kaikilta osin ole alkuperäisessä asussaan, siinä on mukavasti ajan patinaa.

City of London tarjoaa esimerkiksi Farsonsin Blue Labelia ja Strong Alea, jotka ovat mallasvetoisia puhtaita makro-aleja, enemmän amberin kuin bitterin hengessä. Matkaseuralainen tykästyi Hopleaf Pale Alen keveään raikkauteen, ja tuo olut on puolestaan Simondsin vanha brändi, joka elää nykyään vain Maltalla. Myös nyky-craftia pubin jääkaapeista löytyy jonkin verran, ainakin kalifornialais-berliiniläistä Stonea ja belgialaisia Triporteuria sekä Brussels Beer Projectin oluita.

cofKäsityöolut on rantautunut ja hakee muotoaan

Pääsaarelta poikkesimme pariksi päiväksi Gozon saarelle, jossa on toiminut kolme vuotta Maltan kenties aktiivisin käsityöpanimo, Lord Chambray. Sen perustaja on italialaislähtöinen Samuele d’Imperio. Siinä missä se valtavirta-craftin hengessä tekee myös IPAa, panimon lähestymistavassa on samalla jotain italialaista. Esimerkiksi heidän Flinders Rose -oluensa on “gosen inspiroima” ja sisältää gozolaisia kapriksenkukkia, siis äärimmäisen paikallista raaka-ainetta.

Raaka-aineiden paikallisuus oli tärkeä elementti myös Winter Alessa, josta maistoimme viime vuoden versiota – uusin oli tulossa hanoihin vasta myöhemmin tänä vuonna. 8-prosenttinen tumma talviolut muistutti maultaan belgialaisia jouluoluita appelsiinimaisine sivumakuineen, mutta paikallisväriä toi carob honey (johanneksenleipäpuun medestä tuotettu hunaja).

Panimon taproomissa käydessäni testasin toista kausiolutta, syksyksi tehtyä Nebulaa, joka oli 5,9-prosenttinen brown ale ja siinä makua tuomassa paikallinen villifenkoli sekä viskimaltaat. Mainio, juotava keskitumma olut, joka panimolla laskettiin cask-pumpun näköisellä vempaimella ja hiilihappo olikin miellyttävän pehmeää. Lord Chambrayn miedompia oluita oli pulloissa saatavana siellä täällä ympäri saaria, kuten Gozon ja Maltan välisellä lautalla, jossa joimme Special Bitterit.

cofMaltan pienpanimot on toistaiseksi laskettavissa yhden käden sormin, ja näistä muista The Phoenix Raw Beerin portteria tuli maistettuakin. Myös Strettan olutta mainosti jokin ravintola, jonka ohi kuljimme. The Brew on saaren ainoa panimoravintola, ja se sijaitsi parin korttelin päässä hotelliltamme Slieman rantakadulla. Siltä maistoin 6-prosenttista golden alea, jossa oli belgialaisen voimakkaita sävyjä. Matkaseuralainen otti jenkkihumalaisen pilsnerin, joka oli Valletta 2018 -vuoden eli Euroopan kulttuuripääkaupungin “virallinen olut”.

Vanhojen ja vähän uudempienkin kaupunkien kujilla

Maltalla on monenlaisia rantalomaresortteja ja luontokohteita, mutta suuri osa saaresta on lähes katkeamattoman kaupunkimosaiikin peitossa. Hienot muinaiset kadut ja linnakkeet vuorottelevat uudempien esikaupunkien ja hotellikeskittymien kanssa. Aloitimme lomaviikon Sliemasta, jossa hotellin parvekkeelta oli näkymä suoraan pääkaupunki Vallettaan.

Vanha, korkeiden muurien ympäröimä Valletta lahden vastarannalla oli varsinkin iltavalaistuksessa hyvin vaikuttava näky. Sliema ja St Julian’s itse ovat rantojen puolelta korkeiden hotellien ja liikerakennusten saartamia, mutta esimerkiksi Sliemassa niemen sisäosasta löytyy aidomman oloisia maltalaisia katuja mataline taloineen ja koristeellisine puuparvekkeineen.

Yksi etappi oluenystävälle Slieman sisäosissa on kaupunginosan vanhin pubi Hole in the Wall. Kyseisessä kulmauksessa on ollut jonkinlainen baari vuodesta 1922. Nykyinen interiööri on viihtyisä vaikka ei kovin vanha. Baari ei isottele suurella craft beer -valikoimalla, mutta maltalaisten perusmerkkien ulkopuolelta löytyi kuitenkin sitä sun tätä: esimerkiksi Brasserie de la Senneä Brysselistä ja AleBrowaria Gdańskin alueelta Puolasta. Osoite on 31 High Street, eli 31 Triq il-Kbira. Tähän Maltalla kannattaa varautua: osoitteet kirjoitetaan usein englanniksi netissä ja matkaoppaissa, ja sitten kadunkulmissa ne ehkä lukevat vain maltan kielellä.

Myös The Jack of All Trades (22 Triq Mons. G. Depiro) näytti ulkoa päin hauskalta pubilta mutta oli kiinni sinä iltana, kun Slieman kaduilla vaeltelimme. Jos taas Sliemassa kaipaa ruokapaikkaa, josta annosten kylkeen saisi muutakin olutta kuin Cisk Lageria, vaihtoehtoja Vallettan puoleisella rantaraitilla ovat ainakin edellä mainittu panimoravintola The Brew (74 Triq ix-Xatt) ja Hammett’s Gastro Bar (33/34 Tigné Seafront).

Vallettasta löytyy saaren parhaana pidetty craft-baari 67 Kapitali (67 Triq l-Ifran), jossa oli pääkaupungissa viettämiemme päivien aikana tarjolla ainakin ruotsalaista, tanskalaista, italialaista, belgialaista ja maltalaista käsityöolutta. Erityisesti omaan makuuni oleva baari oli puolestaan Wild Honey (127 Triq Santa Luċija), koska sillä oli melko huomattavakin belgialaisten oluiden valikoima jääkaapissaan.

cofOlutreittien ulkopuolelta

Valletta on kaupunkina ehdottomasti yksi näyttävimpiä, joissa olen käynyt. Jyrkät mäet, joiden portaikoissa on ravintoloita ja baareja – kuten nyt Wild Honey – laskeutuvat värikkäiden parvekkeiden rivistöinä kohti merta. Vaikka kaupunki on pieni, tallatuimpien reittien ulkopuolella on vielä vähän rapistuneitakin sivukatuja ja niillä vanhoja kauppoja ja kuppiloita, joissa näkyy lähinnä paikallisia. Majapaikkamme omistaja oli syntyperäinen vallettalainen ja kertoi, että kiinteistöbuumi on vähitellen muokkaamassa kaupunkia turistien ja sijoittajien ehdoilla, eikä vanhoilla paikallisilla ole pian välttämättä enää varaa asua siellä.

Maltaa 1500–1700-luvuilla hallinnut johanniittaritarien veljestö rakensi Vallettan pääkaupungikseen barokki-ihanteiden mukaan, ja niin vanhalta kuin kaupunki nyt vaikuttaakin, se on yksi maailman ensimmäisiä alusta alkaen suunniteltuja kaupunkeja ruutukaavoineen. Ritarien ensimmäinen pääkaupunki Vittoriosa (malt. Il-Birgu) suuren sataman vastarannalla on toista maata. Siellä kannattaa poiketa Vallettasta käsin lautalla, jolloin näkee sataman koko hienoudessaan. Vittoriosan keskiaikaisesti kiemurtelevat kadut keskusaukio Misrah ir-Rebhan takana ovat taas tyypillistä vanhaa Maltaa. Ravintola dCentren terassilla söimme mahtavat hummeri- ja langustiinipastat.

Maltan hyviin puoliin kuuluu toimiva joukkoliikenne, jonka saarten suuri väentiheys mahdollistaa. Niinpä Vallettasta käsin on kätevää käydä vaikka Mdinassa, joka oli ennen ritarien tuloa Maltalle saaren keskeinen kaupunki ja linnoitus saaren sisäosassa. Myös Gozon saarella vierailu onnistuu busseilla, ensin Iċ-Ċirkewwaan ja siitä lautalla yli. Lauttarannasta pääsee jälleen jatkamaan Gozon omilla busseilla pääkaupunki Victoriaan (malt. Ir-Rabat) tai muihin saaren paikkoihin.

Valtava linnoitus kohoaa myös Victorian yllä, ja onneksemme se näkyi suoraan huoneemme ikkunasta. Vaikka linnoitus ei ollut Mdinan tapaan osa elävää kaupunkia vaan enemmänkin museo, siellä pääsi kuitenkin kiertelemään myös myöhään illalla, eli ilmeisesti portteja ei yöksi suljettu. Aution linnan muureilta oli pimeän aikaan komeaa katsella ympäri hiljaista saarta. Alhaalla kaupungissa tunnelmallinen Pjazza San Ġorġ on muutaman pikku baarinsa voimin Victorian “yöelämän” keskus, ja mainiota maltalaista ruokaa löytyy myös ympäröiviltä kaduilta esimerkiksi Maldonadosta (18 Triq Mons. Lwigi Vella) tai Café Jubileesta (8 Pjazza l-Indipendenza).

cof
dig
cof
cof