BrewDog Warszawa – haukkuvan koiran jälkiä haistelemassa

Eka kerta BrewDogin baarissa.

Nimestäni huolimatta emme ole sukua. En ole koskaan pitänyt Skottilaista panimoa sen ihmeellisempänä kuin lukuisia sen inspiroimia käsityöpanimoita eri maissa, ja täytyy myöntää, etten ole käynyt edes sen omistamassa baarissa Helsingissä.

Nyt kesän jälkeen Varsovaan palattuani huomasin, että kaupunkiin on ilmestynyt loppukeväästä BrewDogin baari. Panimo kertoo sen olevan heidän ensimmäinen sillanpääasemansa Itä-Euroopassa. (Voi olla, että puolalaiset lukisivat itse itsensä mieluummin Keski-Eurooppaan, mutta fakta on, ettei muissa entisen itäblokin maissa vielä näitä baareja ole.)

BD_craft

Skotit ilmoittavat blogissaan aikovansa ilmaantua Puolan pääkaupungissa suoraan ”keskelle näyttämöä”. Baari on tosiaan vain kulman takana rautatieasemalta ja Kulttuuripalatsilta, mutta sijainti on kuitenkin jännästi vähän kulahtaneella sivukadulla. Korttelin toisella puolella vilisee vilkas Chmielna-kävelykatu, mutta BrewDog-baarin ohi kulkeva jalankulkuliikenne jää yllättävän hiljaiseksi.

BD_ulkoapäinBaari näytti täysin tyhjältä, kun eräänä maanantaina tulin ovelle kiireiseen lounasaikaan. Poikkesin vielä viereisen kadun kirjakauppaan, ja palatessani yhteen pöytään oli jo ilmestynyt asiakas. Mielessä ehti kuitenkin käydä ajatus, onko Wattin ja Dickien tähti jo siinä määrin laskussa, ettei käsityöolueen hullaantuneessa Varsovassa riittäisi heidän baariinsa kävijöitä. Tilasin mustan IPAn ja sitä juodessani sisään valui vielä pitkän pöydän täydeltä opiskelijaporukkaa.

Vierashanoissa olisi ollut puolalaisia käsityöoluita Pracownia Piwalta ja Artezanilta, ja meneillään oli lisäksi tap takeover, josta vastasi saksalainen Crew Republic.

Oma valintani, Black Hammer, oli isäntäpanimolta pehmeä ja miellyttävä esitys, ainakin näin hanasta laskettuna. Tummat maltaat ja amerikkalaiset humalat (en tiedä mitkä) viettivät harmonista rinnakkaineloa. Olut ja panimon myyntipuheet muodostivat tässä samanlaisen ristiriidan kuin jos sulavan soulbändin t-paidassa olisi saatanallisia hevikirjaimia ja pääkalloja.

Haukkuva koira on purrut eurooppalaisiin oluenystäviin

BD_baariBrewDogin merkitys tämänhetkiselle olutmaailmalle on kaikessa ristiriitaisuudessaan mielenkiintoinen ilmiö. The Guardian esitti tapahtumaketjusta ja sen taustoista ja vaikutuksesta ihan mielenkiintoisen analyysin taannoin Long Read -sarjassaan.

Tosiasioita ei käy kiistäminen. BrewDog on lehden mukaan ollut 2010-luvulla Britannian nopeimmin kasvava elintarvike- tai juomateollisuuden yritys, ja se on ollut kärjessä myös anniskelualan kasvuyritysten joukossa. Kaksi ihmistä työllistävästä nyrkkipajasta on noustu yli 500 palkollisen firmaksi. Punk IPA on ollut eniten myyty käsityöolut paitsi kotimaassaan myös ainakin Skandinaviassa. Mitä BrewDogista ajatellaankin, kyse on todella menestyksekkäästä panimosta, jonka suosio on todennäköisesti auttanut myös muita samanhenkisiä craft-panimoita eri maissa.

Tosiasia on yhtä lailla se, että varsin moni inhoaa BrewDogia ja sen vaikutusta olutalaan.

Yksi syy vihaan ovat panimon provokatiiviset ja usein ääliömäisyyttä hipovat mainoskikat. Muutama vuosi sitten se haki huomiota kilpailemalla parin muun panimon kanssa siitä, kuka onnistuu tekemään maailman vahvimman oluen. BrewDogin paljon mediahuomiota kerännyt viimeinen ponnistus oli 55-prosenttinen The End of History -olut, jota myytiin näyttävästi kärpän- ja oravannahkoihin tungetuista pulloista.

BD_pöytäIkimuistoisiin BrewDog-tempauksiin kuului myös Hello, My Name is Vladimir -oluen lanseeraus. Olutpullon etiketissä esiintyi meikattu Putin ja faneja kehotettiin kertomaan oluesta hashtagillä #notforgays.

Jos tämä ei aiheuttanut tarpeeksi närää, panimon puuhamiehet James Watt ja Martin Dickie esiintyivät Equity for Punks -joukkorahoituskampanjansa mainoksissa asunnottomina kerjäläisinä ja prostituoituina levittäen tällä kertaa hashtagia #dontmakeusdothis. Kampanjaa kritisoineessa adressissa syytettiin BrewDogin perustajia miljonääreiksi, jotka rikastuvat pilkkaamalla heikompiaan siitä, mitä nämä oikeasti joutuvat tekemään. Kaksikon toiminta on kaukana punk-hengestä, kriitikot syyttivät.

Watt ja Dickie eivät ole koskaan pitäneet kynttiläänsä vakan alla sen suhteen, mihin he toiminnallaan pyrkivät. He haluavat ”mullistaa Britannian juomateollisuuden ja määritellä brittiläisen olutkulttuurin uusiksi”. On ihan selvää, että kaksikon vallankumouksellinen imago on purrut kuluttajiin. Eivät fanit olisi lähteneet joukkorahoittamaan parinsadan miljoonan punnan arvoista firmaa elleivät olisi kokeneet, että tämä edustaa juuri sellaista muutosta, jonka he haluavat auttaa saamaan aikaan.

Mikä se muutos sitten tarkalleen ottaen on?

The Guardianin toimittaja muotoilee sen näin: ”He [Watt ja Dickie] halusivat osoittaa, että olut voi olla muutakin kuin Stellaa, Carlingia tai Tennentsiä”. Tästä voisi ajatella, että BrewDogin vallankumouksen yleisö on siis brittiläinen lager-kansa – se porukka jolta on mennyt ohi, että olutvallankumous on Britanniassa jo tapahtunut (1970-luvulta alkaen) – ja että BrewDogin kontribuutio tähän valmiiksi mullistuneeseen olueen on oikeastaan vain hienosäätöä.

BD_tiikeriPanimon oma missiojulistus määrittelee kohteensa hieman eri lailla. ”Olimme kyllästyneitä teollisesti tuotettuihin lagereihin ja ummehtuneisiin aleihin.” Todellakin: BrewDog kohdisti voimakkaat markkinointiponnistuksensa paitsi lagerin juojiin myös niihin, joille neljän vuosikymmenen aikana kehittynyt real ale -kannattajakunta näyttäytyi jo setämäisenä ja kaavoihin kangistuneena.

Kuten The Guardianin jutussakin todetaan, lopputulos on kaikesta huolimatta vastaansanomaton. BrewDog on onnistunut tuomaan käsityöoluensa ravintoloiden hanoihin ja kauppojen hyllyille mitä moninaisimmissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja muillakin mantereilla. Mikä panimon menestyksestä on aggressiivisen markkinoinnin ansiota, mikä itse tuotteiden, lienee mahdotonta analysoida.

Omasta mielestään panimo on aina ollut vain ja ainoastaan oluen asialla. Näin suunnattoman laajaa fanikuntaa ei ehkä olisi saatu kääntymään käsityöoluen kannattajiksi ilman mediatemppuja. Siinä mielessä siis huomiohakuisuuskin on palvellut oluen asiaa. Oluenystävien ydinjoukko – joka sekin on nykyisin erittäin laaja – ei sen sijaan tällaista väkisinkäännytystä olisi tarvinnut. Ei se ole sitä kaikilta osin arvostanutkaan. Hyvä olut riittää.

Britanniassa BrewDogin riidanhaastajan elkeet ovat luullakseni olleet kuitenkin tärkeässä osassa maan oluenystäviä viime aikoina jakaneen real ale vs. craft beer -skisman synnyssä. Bisnes on bisnes ja Mooses on Mooses, voisi joku tietysti sanoa. Markkinaosuudet kaappaa se, jolla on vaistoa ja röyhkeyttä. Mutta asiassa on muitakin ulottuvuuksia. Jos sekä vanhan että uuden koulukunnan olutfriikit halutaan pitää sitoutuneina hyvän oluen asiaan, moinen vieraannuttaminen ja jakolinjojen syventäminen on vain haitaksi.

Vallankumous ei ole ikuista

Oluenystävät hermostuvat tunnetusti kaikkein pahimmin siitä, jos huonoa olutta saadaan myytyä miljoonayleisöille halpahintaisen mainonnan turvin. Tästä ei BrewDogissa ole kuitenkaan kyse. Panimon oluethan ovat hyviä. Niitä kehuvat niin vaikutusvaltaiset olutkirjoittajat kuin nettipalvelujen reittaajakollektiivit.

Vallankumouksissa vain on se ongelma, etteivät ne koskaan kestä ikuisesti. Ei vaikka osa joukoista jatkaisi iskulauseiden toistamista alkuperäisten vallankumouksellisten rehvakkuudesta hurmaantuneina. Muut siirtyvät eteenpäin. Siteeraan Kaunis humala -blogia, jonka postaus ”Viimeinen Punk IPA” saattaa olla yksi kotimaisen olutkirjoittamisen virstanpylväitä ja todistaa siitä, että aika ajaa lopulta kaikesta ohi:

Olutmaailman nopeassa muutoksessa Punk IPAsta on karissut pois niin ”punk” kuin ”ipakin”. Skottilainen Brewdog aloitti alan kapinallisena, joka teki kaiken toisin kuin perinteiset toimijat. Nyt se on kuitenkin esimerkki jota seurataan tarkasti niin pienissä kuin suurissa panimoissa. Eivätkä sisäsiisti tv-sarja lifestyle-kanavalla tai trendibaari Punavuoressa ole kovinkaan ”punk” nekään.

En silti ehkä sanoisi, että aika on nyt vielä ajanut aivan BrewDogin ohi, jos kohta Punk IPAn uutuudenviehätys onkin haihtunut. Sen verran kekseliäitä nämä miehet ovat, että heiltä luultavasti löytyy hihastaan ainakin muutama käyttämätön markkinointiässä. Fanikunta on valtava, suuri osa heistä hiljattain riveihin liittyneitä, ja varsin laadukkaita uutuustuotteita tulee markkinoille taajaan.

BD_norsuKävelin Varsovan baarin editse vielä samalla viikolla toisenakin arkipäivänä lounasaikaan sekä lauantai-iltana. Kumpaankin aikaan BrewDog-baari oli jälleen suhteellisen hiljainen. Ainakin lauantai-iltana Varsovan keskustan käsityöolutbaarissa pitäisi kyllä tunnelman olla aika lailla katossa. Niitä on nimittäin paljon ja ne ovat suosittuja. Ne ovat tosin myös edullisempia.

Onko sittenkin niin, etteivät ihmiset ole ottaneet BrewDog-baaria Varsovassa omakseen? Tarjosivatko skotit puolalaiselle olutkansalle liian vähän ja liian myöhään? Täytyy jatkaa tilanteen tarkkailua.

Maailmanloppu, eli puolalaista sahtia ja gotlandsdrickaa

Koniec Świata ja Jormungandr pohjautuvat Suomen ja Ruotsin muinaisiin olutperinteisiin. Miten Itämeren etelärannalla on onnistuttu pohjoisten tyylien jäljittelyssä?

Ensimmäinen tapaus sattui Varsovassa viime keväänä.

20160824_132249Oli perjantain alkuilta, ja olin hakemassa paikallisia pienpanimo-oluita eräästä nyt jo toimintansa lopettaneesta alkoholiliikkeestä. Paikka näytti ulkoapäin luksushenkiseltä vodkaputiikilta, mutta olin jo aikaisemmin huomannut myös olutvalikoiman olevan kohtuullisen edustava. Ajatuksenani oli katsella jääkaapit läpi avoimin silmin, mutta kävi niin, että yksi henkilökunnan edustajista oli enemmän kuin innokas auttamaan.

Ongelma oli, ettei kaveri tuntunut tietävän oluista mitään ja jäi vähän epäselväksi, ymmärsikö edes kovin hyvin englantiakaan. Ehkä osuutta oli myös sillä, että hän näytti ottaneen kavereidensa kanssa tiskin takana jo jonkin verran pohjia. Kerran jo olin hätistänyt miehen matkoihinsa, mutta kun hän palasi toisen kerran inttämään, heitin koepallon: löytyisikö valikoimasta puolalaista pilsneriä.

Sen kummemmin miettimättä myyjä iski käteeni puolen litran pullon, jonka kyljessä komeili hämmästyksekseni Suomen lipun kuva. Tutkiessani etikettiä tarkemmin huomasin myös sanan sahti. Okei, pilsneriä tämä ei todellakaan ollut, mutta ajattelin, että voisi puolalainen sahtikin olla kokemisen arvoinen.

koniec2Kun saunan jälkeen availin pulloa, odotukset eivät olleet kovin korkealla. Voisiko tämä mitenkään olla kelvollista sahtia? Puolalaisten olisi pitänyt saada käsiinsä hyvä resepti ja soveltaa sitä paikallisille raaka-aineilleen. Entä säilyvyys? Suomessa sahti on tuoretavaraa, ja tämä oli seisoskellut ties miten kauan viinakaupan kaapissa tavallisessa kruunukorkkipullossa.

Yllätyin: maku oli aivan tuttu. En nyt suinkaan väitä, että tämä Browar na Jurze -panimon valmistama Koniec Świata kuuluisi välttämättä sahtien parhaimmistoon.

Ihmeen hyvin silti Sleesiassa, eteläisessä Puolassa, oli onnistuttu tavoittamaan suomalaisen maalaisoluen olemus. Tämä sahti, kenties Puolan ainoa, on tehty PINTA-kiertolaispanimolle.

Merikäärme Gotlannin saarelta

En tiedä, mihin Koniec Świata -nimen on tarkoitus tarkemmin viitata, Suomen syrjäiseen sijaintiinko. Se merkitsee sanatarkasti ”maailmanloppua”. Maailmanloppu-yhteys on joka tapauksessa toisessakin pohjoismaisessa muinaisoluessa, jonka puolalaisversioon tällä viikolla törmäsin varsovalaisessa craft beer -baarissa.

Jormungandr, tai Jörmungandr, on skandinaavisessa Edda-tarustossa esiintyvä Maailmankäärme, joka on kietonut itsensä ihmisten asuttaman maailman ympäri ja puree omaa häntäänsä. Se on myös tunnin ajomatkan päässä Varsovasta sijaitsevan Bednary-panimon olut, joka on pantu pääkaupungin Jabeerwocky-olutravintolan talonolueksi. Tyylilajiksi on ilmoitettu gotlandsdricka, sahdin ruotsalainen lähisukulainen.

Aitoa gotlantilaista en ole koskaan juonut, joten en osaa sanoa, osuuko tämä lähellekään sitä. Luotettavan lähdeteoksen* mukaan gotlandsdrickalle on tyypillistä kataja sekä savustettu ohramallas. Näitä molempia puolalaisesta Jormungandr-oluesta kyllä löytyy, savumaltaita jopa kolmea lajia: pyökki- ja tammipuulla sekä turpeella savustettuja.

20160824_133234Lisäksi mukana on kaura- ja vehnämaltaita sekä tummia savustamattomia ohramaltaita. Humalana on puolalainen lajike Marynka, ja hiivana (käsittääkseni belgialaislähtöinen) T-58. Vertailun vuoksi muuten: yllä mainitussa Koniec Świata -sahdissa hiiva näyttäisi olleen leivinhiivaa, humala puolalaista Lubelskia ja viljapuolella pale ale -mallasta, ruista sekä savustettua ohramallasta.

Lopputuloksena Jormungandr on mustanpuhuva 6,8 % abv:n vahvuinen olut, joka maistuu enemmän tai vähemmän käsityönä valmistetulle portterille, ehkä tummien maltaidensa ansiosta. Jälkimaussa nielusta nenään hiipii pieni sahtimainen hiivan tömäys, tai sitten vain kuvittelen. Tässä gotlandsdrickassa on muuten jonkin verran jopa hiilihappoa.

Meidän jälkeemme vedenpaisumus

20160824_135603Kun Maailmankäärme päästää häntänsä hampaistaan, alkaa Ragnarök. Se ei ehkä ole suoranainen maailmanloppu, mutta melkoinen katastrofi kuitenkin. Jumalten kohtalona on silloin tuhoutua suuressa taistelussa, jota seuraa joukko erilaisia luonnonmullistuksia kuten suuri tulva, joka peittää maan alleen. Kaksi ihmistä säilyy kansoittamaan maan uudelleen, ja osa jumalolennoistakin palaa.

Mitään maailmanloppuja nämä sahdin ja gotlandsdrickan puolalaiset tulkinnat eivät myöskään olleet, sen kummemmin hyvässä kuin pahassa. Puolassa on nyt käynnissä vimmattu käsityöolutinnostus, ja sellaiseen kuuluu marginaalistenkin oluttyyppien kokeileminen.

Ihan hauskaa, että nämä Itämeren pohjoisten rantojen erikoisuudet ovat inspiroineet puolalaisten keittoja. Vaikka heidän tulkintansa eivät olisi sataprosenttisesti vastanneet pohjoismaisia perinteitä, ei liene ongelma sekään. Oluet kehittyvät myös tällaisen ristipölytyksen kautta.

(* M. Laitinen & J. Silvennoinen & H. Nikulainen: Sahti. Elävä muinaisolut)

Varsovan olutkaupat

Yllätyin itsekin: varsovalainen viinimyymälä oli mukavin olutkauppa, jonka olin pitkään aikaan nähnyt.

Puola on olutmaa ja sen pääkaupunki on nykyisin varsin mielenkiintoinen olutkaupunki. Viimeisten parin vuoden aikana erikoisoluiden markkinoille on tulvinut kotimaisia käsityöoluita ja panimoiden määrä on humpsahtanut yli kahdensadan.

Pitkään sen jälkeen, kun Puola oli muiden itäblokin valtioiden tavoin siirtynyt markkinayhteiskuntaan, maan sinänsä aktiivinen ja kasvava panimoala tyytyi tekemään pääasiassa valtavirran vaaleaa lageria.

Puolasta löytyi kyllä huomattava joukko keskisuuria ja pieniäkin itsenäisiä panimoita, mutta ehkä hieman saksalaiseen tapaan ne toimittivat paikallisille kuluttajille suurin piirtein samoja tuotteita kuin isot (moni)kansalliset panimot kansallisille markkinoille.

Yhä nykyäänkin kolme globaalia panimofirmaa – SABMiller, Heineken ja Carlsberg – hallitsee 80–90:ä prosenttia Puolan olutmarkkinoista. Pienpanimo-oluiden ystäville etenkin vuosi 2015 on silti ollut erittäin antoisa. Valikoima on kasvanut käsittämättömän suureksi – etenkin amerikkalaistyyppisen käsityöoluen rintamalla – ja uusia multitap-baareja putkahtelee isoissa kaupungeissa sinne tänne.

Mistä hankkia olutta Varsovassa?

Ensimmäinen varoituksen sana puolalaisten pienpanimo-oluiden etsiskelijöille on, että Varsovassa kannattaa varautua lähtemään keskustaa edemmäksi kalaan. Näin on ainakin siinä tapauksessa, jos kaupungista haluaa löytää kattavan valikoiman parhaita paikallisia pulloja kotiin hankittavaksi. Keskustan baareista tarjontaa kyllä löytynee paikan päällä nautiskeluun.

20160523_153050Yksi Varsovan parhaista olutkaupoista on kuitenkin kävelymatkan päässä esimerkiksi vanhasta kaupungista. Pieneen Piwomaniak-puotiin (Aleja Jana Pawła II 61) on tosin reilun kilometrin marssi kuninkaanlinnan aukiolta, mutta matkan varrella voi toisaalta poiketa POLINiin eli Puolan juutalaisten historian museoon, jonka on suunnitellut arkkitehti Rainer Mahlamäki. Sekä museo että olutkauppa sijaitsevat keskellä toisen maailmansodan aikaista Varsovan gettoa, vaikka tämä menneisyys ei nykyisessä kaupunkikuvassa juurikaan näy.

Jos haluaa yhdistää olutostoksensa baari- tai ravintolavisiittiin, on syytä suunnistaa eteläiseen kantakaupunkiin (Śródmieście Południowe). Hyviä ruokapaikkoja on melko tiheässä monella kadulla Emilii Plater-, Nowogrodzka-, Krucza- ja Wilcza-katujen muodostamassa neliössä ja sen ulkopuolellakin. Useampia uusia craft beer -baareja on keskittynyt Żurawia- ja Nowogrodzka-kaduille.

20160415_091619Lähellä edellä mainitun nelikulmion lounaisnurkkaa on Wine of Dreams, viini- ja olutkauppa, josta tuli viime talvena joksikin aikaa kaikkien alkoholiliikkeiden suosikkini (Ulica Koszykowa 53). Omistaja oli onnistunut poimimaan pienehkön mutta kerrassaan mainion valikoiman saksalaisia, puolalaisia, belgialaisia, hollantilaisia ja englantilaisia oluita, joukossaan silloin tällöin yllätyksiä myös muista Euroopan olutmaista. Täytyy myöntää, että Wine of Dreamsin viinivalikoimaan en ole koskaan tullut edes tutustuneeksi, sen verran olutkaapit ovat pitäneet otteessaan.

Viimeisimmällä visiitillä oluttarjonta oli huomattavasti aiempaa heikompi, joten nyt osaa suositella kauppaa yhtä ponnekkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten olisin suosittanut. Jos lähistöllä sattuu liikkumaan, kannattaa silti pistäytyä. Olutta saa mukaan hanastakin, ja löytöjä voi kenties tehdä pullovalikoimasta meikäläisittäin edullisilla hinnoilla.

Wine of Dreams ei toki ole niin hyvä paikka nimenomaan puolalaisten oluiden hankintaan kuin yllä mainittu Piwomaniak. Sinänsä ihan kohtuullisen valikoiman puolalaisia käsityöoluita voi kyllä löytää Varsovasta monestakin paikasta, esimerkiksi yleisistä alkoholipuodeista yhdeltä jos toiselta kadulta. Wine of Dreamsin lähistöllä yksi tällainen on Galeria Alkoholi 24H (Ulica Piękna 24/26a), jolla on kaksi muutakin kauppaa Varsovan alueella.

Metrolipun hankkimalla pääsee sitten eteläisiin esikaupunkeihin, joiden olutkaupat soveltuvat juuri puolalaisiin pientuottajiin tutustumiseen. Aika lailla huikea olutvalikoima on etenkin Rodzinka BIS -kaupassa (Ulica Pejzażowa 2), joka on järjestelmälliseen Piwomaniakiin verrattuna kaoottinen. Laaja valikoima kompensoi toki sekavuutta. Kauppa on uudehkon tornitalon alakerrassa parin minuutin kävelyn päässä Wilanowskan metroasemalta.

20151130_150430

Czarodziejka Gorzalka -kaupan oluthanat.

Toinen eteläisen metroradan varrelta löytyvä tutustumiskohde on Kabatyn lähiössä ja samannimisen metroaseman tuntumassa sijaitseva Czarodziejka Gorzałka (Kabacki Dukt 4/3). Sisäänkäynti on Aleja Komisji Edukacji Narodowej -kadun puolella. Sain tiskin takaa ihan hyviä suosituksia englanniksi, ja kaupassa on myös muutama hana, jos oluen laskeminen tuoreeltaan pulloon kiinnostaa. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että muun muassa Malmgårdin Huvila Arctic Circle Ale oli löytänyt tiensä Czarodziejka Gorzałkan valikoimaan.

Puolan olutmarkkinoiden viimeaikainen jakautuminen amerikkalaishenkiseen käsityöolueen ja sovinnaisempaan puolalaiseen pienpanimolageriin on hyvä pitää mielessä, kun etsii paikallisia tuliaisia Suomeen vietäväksi. Jos jälkimmäinen laji kiinnostaa, sitä löytänee aika laajalti Carrefourista (esim. Złote Tarasy -kauppakeskus, Ulica Złota 59) tai muista isommista ruokakaupoista. Varsinkin Carrefourista voi napata samalla muutaman ensiluokkaisen belgialaisen oluen, todennäköisesti erikoiskauppoja edullisempaan hintaan.