NEIPAhood watch #1: Sori Lacuna

Kuulin ohimennen Alkossa keskustelun, jossa asiakas ennusti vuorenvarmana myyjälle, että Vermont IPA tulee olemaan tämän kesän hittiolut. Myyjä ei ollut mokomasta oluttyylistä koskaan kuullut, ja he tulivat yhteistuumin siihen tulokseen, ettei myymälän valikoimista tainnut sellaisia löytyä.

Merkkejä on toki ollut ilmassa siitä, että New England IPA (jonka synonyymi Vermont IPA kai edelleen on), voi olla meilläkin päin lähikuukausina näkyvämpi ilmiö kuin tähän asti. Kevättalvella, kun maistelin Sori Taproomissa oululaisen Sonnisaaren Humalajaa, en ollut Helsingissä törmännyt ennen olueen, johon edes pienellä varauksella liitettäisiin noita maagisia viittä kirjainta ”NEIPA”.

Nyt näitä ehkä alkaa sitten putkahdella. Kotimaisista Cool Head Brew näyttää tehneen Summer in Vermont -nimisen tuotoksen, jota ainakin Arde on maistellut. Sorilla itsellään on Lacuna-niminen uutuus. Lisäksi kotiolutkollektiivi Level Eleven on ollut aktiivinen NEIPA-rintamalla. Kenties on muitakin.

Juttu vai ei?

Innostuneen kohinan taustalla on vellonut ainakin vuoden verran kriittisten äänien käymä keskustelu siitä, onko New England IPA mikään thing ylipäätään. NEIPA-tyylin ominaisuudet on sinänsä helppo luetella – samea keltaoranssi ulkonäkö, makean hedelmäinen mehumaisuus, selkeä humalan maku ja aromi mutta pehmeän mieto katkeruus – mutta ihmetystä aiheuttaa, kun panimojen NEIPAna markkinoimat oluet ovatkin jotakin muuta.

Varmasti tunnettujen Uuden-Englannin panimojen välilläkin on tyylillisiä eroja. Ehkä The Alchemist, Hill Farmstead ja Lawson ovat olleet uusienglantilaisten ipojen pioneereja, mutta ovatko sitten Tree House tai Trillium vasta jalostaneet koillisvaltioiden IPA-ajattelua selkeästi erilliseksi NEIPA-tyyliksi? Tällaisia analyysejä on eetteri pullollaan.

Otin tällä viikolla jälleen raitiovaunun Kaisaniemeen ja kävin maistamassa Sorin panimon Lacunaa heidän helsinkiläisellä hanahuoneellaan. Olut oli tavallisen amerikkalaistyylisen IPAn näköinen eikä ollenkaan niin samea kuin jossain netissä näkemässäni kuvassa. Jotkut ovat toisaalta arvioineet samaa olutta Ratebeeriin äskeisillä Tallinnan olutfestareilla ja luonnehtineet sitä supersameaksi. Katoaako tuo neipamainen ominaisuus oluesta ajan myötä?

cof
Itselleni Sorin NEIPA-tulkinta jätti saman kysymyksen kuin Sonnisaaren Humalaja. Ainakin ensimmäinen vaikutelmani oli, ettei tiukasta länsirannikkomaisesta katkeruudesta ei ole maltettu luopua. Oliko olut sitten merkittävästi normaalia sameampi, pehmeämpi tai mehumaisempi, vai mitä Uusi-Englanti tässä oikeastaan merkitsee?

Ehkäpä pieni kuohkeus, jota suutuntumassa oli aistittavissa, viittaa jotenkin tuon paljon puhutun oluttyylin erityispiirteisiin. Katkeran greipin rinnalla maistui jonkinlainen halvamainen pehmeys, mutta kyse ei ollut mielestäni ollut silti mistään humaloinnin lempeästä pyöreydestä. Sitä ehkä tältä oluttyyliltä olisin odottanut.

Mikään mieto tämä Sorin NEIPA ei ollut, vaan 8,2 % vahvuisena se on varmasti double NEIPA eli NEDIPA.

En osaa sanoa lopullista sanaa siitä, lyökö koillisvaltioiden IPA itsensä Suomessa läpi hittityylinä tänä kesänä tai joskus myöhemmin, koska en kuulu maahantuojien tai panimojen sisäpiireihin.

Se täytyy silti todeta, että jos kotimaisten ipojen markkinointi NEIPA-leiman alla jatkuu, niiden kannattaa varmasti olla selkeästi jotain muuta kuin tähän asti nähdyt ”perinteisemmät” amerikkalaisvaikutteiset ipat. Muuten ikävä hypen sivumaku varjostaa tätä muoti-ilmiötä, ja sinänsä hyvät Suomi-ipat vetävät puoleensa nihkeitä arvioita siltä asiakaskunnan osalta, jolla on keinoja levittää positiivista sanaa hyvin tehdyistä ja aidon oloisista oluista.

Lyhyet erikoiset: Sori Taproom ja Sonnisaaren Humalaja

Tuokiokuvia aurinkoisesta Kaisaniemestä.  

Ei tässä postauksessa oikeastaan muuta erikoista ole kuin sen hieman lyhyempi mitta verrattuna blogini normaaleihin maratonteksteihin, mutta kutsun sitä silti lyhyeksi erikoiseksi.

cofSatuin olemaan tulossa keskustasta jonkin verran kello yhden jälkeen sunnuntai-iltapäivänä kotinurkille päin. Raitiovaunussa puhelinta selaillessani huomasin, että blogimies Arde oli ilmoittanut Olutoppaan foorumilla Sori Taproomin laskevan hanastaan oululaisen Sonnisaaren IPAa.

Sekä tuo kovasti ylistetty olut että tällä viikolla avattu baari olivat toistaiseksi minulta testaamatta, joten hyppäsin hetken mielijohteesta ostoksineni ratikasta Kaisaniemenkadulla. Mitä toi taproom tarkoittaa, kuulin nuoren kanssamatkustajan kysyvän poikaystävältään. Häh? En mä tiedä.

Virossa toimivan suomalaispanimon baari-ravintola oli reilua tuntia avautumisensa jälkeen mukavan rauhallinen. Isompi seurue kansoitti yhtä pöytää, mutta muualla baarissa istuskeli yksittäisiä asiakkaita siellä täällä.

Parkkeerasin Humalajoineni ikkunan ääreen katselemaan maailman menoa. Olutmielessä taproom ei tule muodostumaan ykköspaikakseni, sen verran taloudellisesti sekä hana- että pullovalikoima tuntui keskittyvän 2010-luvun craft-baarien pyhään kolminaisuuteen IPA-sour-stout.

cofMitään suurempia yllätyksiä ei näkynyt: paljon Sorin omaa tietysti, lisänä usual suspecteja Tanskanmaalta ja pullopuolella esimerkiksi Malmgårdin hieno Barley Wine. Hanalista oli kanavoitu näyttöruudulle suoraan Untappdista.

Ruokaa ei nyt tullut tilattua, vaikka lounasaika olikin. Ajankohta olisi ollut hyvä, koska muiden raporttien mukaan paikka on ainakin avausviikollaan ollut iltaisin täynnä. Näin oli ilmeisesti ollut myös torstain kutsutilaisuudessa, johon itse en päässyt paikalle. Ruoat käyn silti ennen pitkää luultavasti kokeilemassa, miljööhän oli kuitenkin rento ja viihtyisä. Tarjonta painottuu ilmeisesti grillattuihin juttuihin, lisänä purilaisia ja vegeä.

Ainakin yksi toinen asiakas näytti tulleen paikalle juuri Humalaja IPAn houkuttamana. Mikäs siinä, se oli hyvä IPA. Sonnisaarelta olen juonut aiemmin pilsiä ja siinäkin oli pääasiat kunnossa.

Minulla ei ollut juuri mitään aiempaa empiiristä kokemusta New England IPAsta (tai Vermont IPAsta), johon tyylilajiin panimo kai oli sanonut Humalajan kuuluvan. Olin olettanut sen kellertäväksi, sameaksi ja suhteessa makeammaksi kuin keskiverto pihkankatkera jenkki-IPA.

cofTämä oli lähempänä keskioluen värimaailmaa ja kylläkin raikkaan hedelmäinen, hieman makeakin, mutta amerikkalaisen katkera ja ulkonäöltään kirkkaanpuoleinen. Katkeruus piti hennon mehumaisen makeuden käsivarren mitan päässä, ja kokonaisuus vaikutti varsin onnistuneelta.

cofKun olin poistumassa, sisään astui monisukupolvinen seurue, joka oli kiinnostunut ruoasta. Vanhin porukasta oli mummoni ikäluokkaa. Toivottavasti he saivat Sori Taproomista sitä, mitä hakivat. Näin keskustassa ei ole varaa palvella pelkkää punapipoista kansaa, eikä se varmaan ole ravintolan tarkoituskaan. Paikkoja, joista saa sekä tasokkaat ruoat että oluet (ja viinit), ei ole liikaa, joten toivotan hyvää alkua uudelle tulokkaalle.

Teshtissä vappuolut Akateeminen Vartti – ja Julkku

Vappuolut? Kuulostaa hyvältä idealta.

Opiskelijat lähestyivät tällaista vanhempaakin tieteenharjoittajaa tiedotteellaan, jossa vinkattiin vappuviikolla kauppoihin ja baareihin ilmestyvästä Akateeminen Vartti -vappuoluesta. Luvassa oli session IPA, maitokauppavahvuinen jenkkityylin edustaja.

Täällä on tietoa Akateemisen Vartin saatavuudesta – toki kun kyseessä on juhla-ajan kausituote, vaikea sanoa kauanko varastoja riittää. Hankkeen taustalla on neljä enemmän tai vähemmän poikkitieteellistä opiskelijoiden olutseuraa suomalaisista yliopistokaupungeista. Käytännön toteutuksesta vastaa diasporapanimo Sori Brewing. Vielä ei ole vappu, enkä itse ole enää opiskelijakaan, joten autenttisesta käyttökokemuksesta ei nyt ole mahdollista raportoida.

Sen sijaan ostin teekkarin kadunkulmassa kaupitteleman Julkun ja istahdin nauttimaan yhden Akateemisen Vartin perinteikkään vappulehden seurassa.

Lasista leyhähti humalan tuoksu

Ehkä jonkun ei-olutfriikin mielestä suomalaista vappua luonnehtii muutenkin yleinen humalan tuoksu, mutta hän tuskin tarkoittaa silloin muodikkaiden amerikkalaisten humalalajikkeiden hienoja mäntymetsän ja greippipuiden aromeja. Ne hyppäsivät nenille Akateemisestä Vartista ennen kuin lasia oli edes ehtinyt nostaa huulilleen.

Tuotekuva_2 (photo credits Sori Brewing)

Kuva: Sori Brewing.

Makuelämys seuraili samoilla linjoilla, se oli hyvin ajanmukainen, asiallinen ja akateeminen. Prosentteihinsa nähden tämä oli ainakin omaan makuuni ihan riittävän tuhti IPA. Joissakin sessio-ipoissa juoja puudutetaan pelkällä raskaalla humaloinnilla, jolloin oluen yleinen ohuus jää huomaamatta. Tässä ei ollut siitä kyse. Hyvä olut kaiken kaikkiaan.

Tiedotteessa kerrottiin myös opiskelijaoluthankkeen filosofiasta:

Päämäärämme on muuttaa opiskelijoiden asenteita olutta kohtaan ja kehittää olutkulttuuria ympäri Suomen. Tuloksena on opiskelijoiden oma olut, Akateeminen Vartti (…) Olut julkaistaan opiskelijoiden suurimman juhlan Vapun viralliseksi juomaksi (…) Sen tarkoituksena on viestiä oluesta laadukkaana ja maukkaana seurustelujuomana, ei humaloitumiseen tähtäävänä bulkkitavarana.

Tässä kohtaa myönnän, että oma punakynäni kohosi, mutta en osannut päättää pitäisikö paperiin vetää pieni miinus tai kysymysmerkki. Ehkä ei. Totta kai kannatan vahvasti sitä ajatusta, että bulkkioluen kittaamisesta kannattaisi pyristellä eroon ja miksei myös vappuna. Tai ainakin bulkille on hyvä olla vaihtoehtoja, ja olutkulttuurin kehittäminen on ehdottomasti hyvä asia.

Toisaalta ei pidä nostaa pikkurilliä pystyyn väärässä paikassa. Opiskelijoiden ja laatuoluen välissä on ainakin yksi asia: talous. On todella harmi, että hyvän oluen tekeminen tässä maassa vain ilmeisesti on todella kallista (edes Virossa teetettynä). Tämä olut maksaa ruokakaupassa 4 euroa (0,33 l) ja baarissa vielä paikasta riippuen joitakin euroja päälle.

Vappu on Suomessa opiskelijoiden tärkein karnevaali, jossa heille jonkinasteinen humaltuminenkin sallittakoon. Valitettavasti monet joutuvat tekemään sen halvemmalla tukien kutistuessa tai muuttuessa kukaties lainapohjaisiksi. Onko vappu siis Pohjolassa oikea aika valistaa laatuoluen hyveistä ja humalahakuisen juomisen välttelemisestä? Sen asennemuutoksen edistämiseen olisi vuodessa 358 muutakin päivää aikaa (jos teekkarien hengessä laskee vapun kestävän viikon päivät).

julkkuNäissä mietteissä Akateemista Varttia siemaillessani avasin Julkun, joka luolamieshahmoineen näytti tuttuakin tutummalta. Eikä Julkku tänäkään vuonna ”pettänyt”, kuten on tapana luonnehtia. Repeilin parissa kohtaa totaalisesti, enimmäkseen painokelvottomille jutuille joita en blogissa tohdi toistaa mutta ne löytyvät sieltä painetusta lehdestä (sic).

Vappuun sopivasti mukana oli paljon alkoholiaiheista huumoria. Pari vuotta sitten tässä tai vastaavassa vappulehdessä vitsailtiin, että pienpanija pani Pikeä. Tällä kertaa mm. näin:

Hipsteri joi koko tammikuun Lapparia – oli ipattomalla.

Epäonnistuneen olutsatsin taustalta paljastui alkoholin väärin käyttö.

Sankarikaljan maku oli eilinen.

Tiivi-taavi joi jallua pullosta, painavasta.

Facebookkaavan viiniasiantuntijan asukokonaisuuden kruunasi somelierihattu.

Hyvä mutta ei tarpeeksi hauska

Vapputarjoilu_Flickr_Kahvikisu_CC-BY-2-0-attLopullisena tuomiona haluaisin lausua opiskelijoiden vappuoluesta, että se oli hyvä tuote mutta ei sopinut Julkun kanssa luettavaksi, anteeksi juotavaksi, eli vapun hengessä olisi ehkä suonut opiskelijoille jotain astetta hauskempaa nestettä.

Joisin mielelläni Akateemista Varttia esimerkiksi luentojen jälkeen sivistyneessä seurassa, mutta vappuna saattaisi tehdä mieli karnevaalihenkisempää juhlajuomaa. Vappu on vapautumisen aikaa.

Ehkä olen tylsä ja vanha, mutta heitän ilmoille vielä yhden toiveen. Se on, että muutkin kotimaiset panimot ottaisivat asiakseen tulevina vuosina vappuoluiden kehittelemisen. Jos kerran pääsiäisoluita on tehty, miksei vappuoluita – tuo keväinen karnevaalimmehan sopisi juhlaoluiden myyntikaudeksi paljon paremmin kuin kristillisperäinen pääsiäinen. Ja että niissä maistuisivat vapun maut, rusinat, siirappi, sitruuna, tippaleipä, silli ja alkoholi.

seriousVoisihan niitäkin kohtuudella nauttia. ”Serious beer for not so serious beer”, kuten vappuoluen korkissa seisoo.

Tai Julkun tuoteselosteen mukaan: Ei raskaasti ottaville.