Rooman olutkaupat

Viikko on vierähtänyt Rooman lämmössä, ja nyt on sitten aika muistella matkaa kertaamalla, mitä ikuisesta kaupungista jäi mieleen olutrintamalla.

Tämä oli ensimmäinen visiittimme Roomaan, joten aika kului tietysti pitkälti kaupunkiin tutustumiseen. Onneksi lomalla järjestyy yleensä päivittäin erilaisia tilaisuuksia testailla myös paikallisia ruokia ja juomia.

Palaan vielä parissa tulevassa postauksessa ravintoloissa ja baareissa tehtyihin oluthavaintoihin, mutta aloitan pikakatsauksella muutamaan roomalaiseen olutkauppaan. Koska lennolle oli varattu ruumaan menevä matkalaukkukin, pakkohan reissusta oli tuoda omaan olutkaappiin pieni erä tuliaispulloja.

Italia on roikkunut viime vuosina Euroopan neljän panimorikkaimman maan joukossa. Vaikken aivan tuoreimpia tilastoja löytänytkään, luultavasti vain Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa on yhä nytkin enemmän panimoita kuin Italiassa.

Niinpä katselin kauppareissuilla erityisesti paikallisia tuotteita, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki mukaan ostamani pullot olivatkin italialaista alkuperää. Vaikka italialaista tuntui olevan kaupoissa ihan hyvin tarjolla, edustettuina oli kuitenkin vain murto-osa maan 600–700 panimosta.

* * *

Les Vignerons, Via Goffredo Mameli 61

sdr

Antonio.

Viiniin ja Roomaan keskittyvissä blogeissa iloittiin, kun alkuviinien myyjä Les Vignerons siirtyi noin vuosi sitten Malatestan metroaseman lähistöltä keskeisemmälle paikalle Trastevereen. Yhtä iloinen uutinen se oli oluen ystäville, koska Trastevereen saatiin samalla oiva olutkauppa.

Olutvalikoima on vallannut Les Vigneronsin liiketilasta isoimman huoneen, sen joka kadulta sisään astuessa tulee ensimmäisenä vastaan. Hetken omin päin katseltuani pyysin suosituksia italialaisista oluista Antoniolta, joka omistaa kaupan yhdessä vaimonsa kanssa. Olen saanut jostain päähäni, että italialaiset panimot ovat erikoistuneet paikallisten tuotteiden (muidenkin kuin ohran ja humalan) käyttämiseen oluissaan. Niinpä toivoin vinkkejä tällaisista oluista ja käskin jättämään normaalit ipat ja apat väliin.

Suosituksiahan Antoniolla riittikin, ohdake-saisonista aina savustetulla levällä maustettuun stoutiin. Näistä lisää myöhemmin. Kun ostin muutaman italopullon lisäksi saksalaisen Bockin ja Kellerbierin, Antonio kertoi, että Roomassa on viikonloppuna Franken-Bierfest, josta frankenilaisten pienpanimoiden tavaraa löytyisi enemmänkin. Sitä olisi kuulemma tarjolla myös Trasteveren suositussa baarissa Ma che siete venuti a fà’ssa.

cofMitä tarjolla: Italialaisia oluita oli täällä ehkä enemmän kuin muissa näkemissäni kaupoissa. Belgialainen ja saksalainen olut olivat myös hyvin edustettuina, mutta muitakin ulkomaisia – Pohjoismaita, Brittein saaria, Yhdysvaltoja jne. – oli mukana.

Erikoisinta: Düsseldorfin klassikkoravintolan Zum Uerigen kausioluista oli saatu tänne myyntiin sekä Sticke että Doppel Sticke. Olenkohan edes nähnyt näitä koskaan pullossa?

Mitä ostin: Saison de l’Ouvrier Cardosa (LoverBeer).  

* * *

Domus Birrae, Via Cavour 88

Montin kaupunginosassa perjantain iltaelämä oli vilkasta, ja matkalla paikalliseen viinibaariin pysähdyimme ostoksilla olutkaupassa alueen pääkadulla. Kauppa on jonkin matkaa ylämäkeen Cavourin metroasemalta. Täällä oli oluiden ja muiden juomien ohella tarjolla homebrewing-tarvikkeita. Tunnelma kelmeine valoineen oli Les Vigneronsia karumpi, mutta valikoima vaikutti ihan riittävän laajalta.

cof

Mitä tarjolla: Tanska korostui jonkin verran olutvalikoimassa, samoin jälleen Belgia. Italialaista oli totta kai paljon, mutta ehkä tosiaan vähän vähemmän kuin Les Vigneronsissa. Jonkin verran jenkkejä oli joukon jatkona, samoin esimerkiksi Põhjalaa.

Erikoisinta: Ruotsalaisen Sahtipajan Violmjöd, ilmeisesti orvokilla (?) maustettu sima kirkuvansinisessä pullossa.

Mitä ostin: Bibock (Birrificio Italiano).

* * *

Off Licence, Via Veio 4

Kauppakuitin mukaan Johnny’s Off Licencena tunnettua kauppaa isännöi John Nolan, mutta ystävällinen irlantilaisen kuuloinen myyjä kiisti olevansa itse Johnny, kun sitä kysyin. Johnny on kuulemma matkoilla. Tämänkin myyjän sain suosittelemaan minulle omaa italialaista lempioluttaan kaupan valikoimista, ja kyseinen barley wine lähtikin mukaani parin muun pullon ohella.

digSitä ennen – heti kauppaan astuttuani – olin jo saanut kutsun takahuoneen viiniosastolla käynnissä olleisiin maistajaisiin. Siellä rennon oloinen italialaismies kaateli laseihin Soaven tuottajan Inaman viinejä eri rypäleistä. Maistelin paria sellaistakin, mutta viinejä en ostanut mukaani.

Kaupan sijainti tuntui aluksi näistä kolmesta hankalimmalta, mutta San Giovannin metroaseman tuntumaan näytti lopulta pääsevän monelta puolelta kaupunkia eri välineillä. Tännepäin lähtemiseen ei ole välttämättä samalla lailla muita hyviä syitä kuin Trasteveressa tai Montissa, mutta parinsadan metrin päässä oli esimerkiksi pieni tavaratalo Coin.

Mitä tarjolla: Kaiken kaikkiaan Johnnyllä oli oman arvioni mukaan näistä kolmesta kaupasta laajin valikoima. Oluthyllyt olivat tosin tiiviissä sumpussa ja se vaikeutti silmämääräistä arviointia. Veikkaisin, että täällä oli myös eniten muuta kuin italialaista tai belgialaista craft beeriä.

cofErikoisinta: Ale de Hardy Brasseurs du Monde -panimolta. Se ei ole välttämättä erikoisuus sinänsä, mutta aiheutti pään raapimista kun jäin miettimään, mikä on kanadalaisen – Thomas Hardyn innoittaman – barley winen suhde brittiläiseen klassikkoon Thomas Hardy Aleen.

Mitä ostin: Via della Cornacchia Barley Wine (Hilltop Brewery).

* * *

Muita oluenostomahdollisuuksia

Kolme yllä mainittua olutkauppaa sijaitsevat kaikki hieman ydinkeskustan ulkopuolella, vaikkakin ihan kohtuullisten yhteyksien päässä.

Rooman historiallisesta keskustasta voi löytää italialaisia oluita – joskin pienehkön valikoiman – esimerkiksi Via del Governo Vecchio 89:ssä sijaitsevasta puodista. Samoin Baladin-panimoon liittyvä baari Open Baladin (Via degli Specchi 6) myy sekä panimon omia että muutamia muitakin oluita myös mukaan. Kovin tarkkaan en käynyt läpi lukuisia muita viini- tai herkkukauppoja, marketeista puhumattakaan, mutta luulisin monenkin niistä myyvän muutamia yleisimpiä italialaisia pienpanimo-oluita.

Kauempana eteläisissä esikaupungeissa lymyilevästä Bir & Fud Bottegasta olen nähnyt kehuja, mutta sinne asti ei matka nyt vienyt. Sen sijaan kävimme syömässä mainion L’Oasi della Birran kellarissa Testaccion kaupunginosassa (Piazza Testaccio 38/41), ja kyseinen paikkahan on myös kauppa, jonka hyllyillä kiilteli ihan kelpo valikoima italialaisia ja ulkomaisia oluita.

Tulevissa postauksissa siis lisää Rooman tunnelmia sekä ostamieni italialaisoluiden arviointia.

Mainokset

Gruit-oluen peruskurssi ja Jopen Koyt

Jos ihminen ei olisi keksinyt käyttää oluen mausteena humalaa, sanoisimmeko nykyään liikaa kaljaa nauttineen olevan gruitissa? Nuhtelisiko Ruotsin Systembolaget suomalaisia gruit-hakuisesta juomakulttuurista?

Ennen oli ennen

Kuten kaikki oluthörhöilyn ihmeellisessä maailmassa pitempään harhailleet tietävät, gruitiksi kutsuttiin ennen vanhaan germaanisella kielialueella yrttisekoitusta, jolla olutta maustettiin. Tämä siis oli ennen kuin humalasta tuli myöhäiskeskiajalla oluen olennaisin (ja joillakin alueilla ainoa sallittu) mauste.

Gruit oli tärkeä asia. Se ei ollut mikään oluenpanijanaisten ja noitien yhteinen new age -henkinen juhannustaika vaan olut-Euroopan merkittävien kaupunkien keskeinen taloudellinen kivijalka.

Kaupunkien rooli gruitin käytöllä rahastamisessa korostui 1100- ja 1200-luvuilla. Silloin kaupungit alkoivat hankkia olueen liittyviä verotusoikeuksia aatelis- ja pappissäätyjen edustajilta, joille nuo oikeudet olivat lähtökohtaisesti kuuluneet. Esimerkiksi Belgiassa Dinantin porvarit ostivat tämän oikeuden jo vuoden 1050 paikkeilla ja Bruggessä verotusoikeus päätyi kaupunkilaisille 1190-luvulla.

Gruitiin liittyvä verotusoikeus (gruitrecht) oli ilmeisesti tietynlainen tekijänoikeus, jonka turvin julkisen vallan käyttäjä saattoi periä veroa yksityisiltä panimomestareilta ja oluenvalmistajilta. Toisinaan gruit-oikeuden haltija rajoitti gruitin saatavuutta myös pitämällä sen reseptin salaisuutena. Kölnissä kaupunginvaltuusto nimitti vielä 1400-luvulla erään ”viisaan naisen” opettamaan gruitin valmistamisen salat yhdelle panimomestarille, jonka tehtäväksi tuli vaalia tätä taitoa ja taata sitä kautta verotulojen virta.

Muualla läntisessä Euroopassa humalasta oli jo noihin aikoihin tullut vakava kilpailija gruitille. Humalan käyttö oli joidenkin lähteiden mukaan levinnyt länteen slaavilaisalueilta ja Baltiasta, mutta toisaalta jo Hildegard Bingeniläisen kirjoituksista 1100-luvulta voi lukea, että hän tiesi oluen ja humalan välillä olevan jonkinlainen yhteys. Erityisen pitkään humalaa vastustettiin juuri Reininmaalla Kölnin lähistöllä, sekä tietysti Englannissa, jossa kasvia ylipäätään viljeltiinkin ensi kerran tässä tarkoituksessa aikaisintaan 1510–1520-luvuilla.

Mitä aineksia gruit-sekoituksiin sitten kuului? Niiden ykkösraaka-aineena mainitaan usein suomyrtti, ulkonäöltään hieman leppää tai pajua muistuttava matala kosteiden maiden kasvi, johon pohjoisessa Euroopassa ja Suomessakin voi rannoilla vaeltaessaan törmätä. Se on perinteinen lääkekasvi, lievästi myrkyllinen, ja sopii paitsi villan värjäykseen, myös pieninä määrinä ruokien ja juomien mausteeksi.

Bog-myrtle_Flickr_Ole Husby_CC-BY-SA-2-0

Suomyrtti kasvaa tässä kuvassa Norjassa. (Kuva: Ole Husby, Flickr, CC BY-SA 2.0.)

 

Sekoituksiin saattoi kuulua pitkä liuta muitakin yrttejä ja mausteita, kuten siankärsämö, katajanmarja, kumina tai salvia. Sanotaan keskiajan panimomestarien käyttäneen myös selkeästi vaarallisia ja hallusinogeenisiä kasveja kuten hullukaalia tai myrkkykoisoa gruit-seoksissaan, mutta tämän tavan korostaminen on voinut olla esimerkiksi Reinheitsgebotin tapaisia lakeja tukevaa tarkoitushakuista mustamaalaamista.

Miten onnistuu yli 600 vuotta vanhalla reseptillä?

Siirrytään seuraavaksi maistelemaan nykyaikaista tulkintaa keskiaikaisesta gruit-oluesta. Hollantilaisen Jopen-panimon belgialaisella De Proefbrouwerij’lla teettämä Koyt Gruitbier (8,5 %) ilmestyi hiljattain Alkon valikoimiin, ja koska tämä oli minulle ennestään tuntematon suuruus, ostin heti viime viikolla pari pulloa. Jopenin oluistahan ei näytä muutenkaan tällä hetkellä olevan ainakaan Arkadiassa mitään erityistä puutetta.

Panimon mukaan olut perustuu Haarlemin kaupungin reseptiin vuodelta 1407, mutta tällaisilla väitteillä ei ole ehkä paljonkaan virkaa, kun raaka-aineet ja valmistustavat ovat joka tapauksessa muuttuneet niin paljon kuudessa vuosisadassa.

Luulisi oluen makuun vaikuttavan aika laillakin, jos humalan tilalla maustekasvina on suomyrttiä ja mahdollisesti joitakin muita yrttejä (joita panimo ei nimeä). Yllättävän normaalia belgialaista olutta tämä silti lopulta on – ja nimenomaan belgialaista, huolimatta panimon sijainnista Hollannin Haarlemissa.

Jopen KoytTumma väri sekä paahdetun sokerin ja maustettujen hedelmien tuoksu ohjaavat jo ensikulauksella ajatukset vahvoihin belgialaisiin oluihin. Assosiaationa on vallonialainen ambrée tai jokin muu erittäin miedosti humaloitu, makea ja intensiivisen belgialaismakuinen olut. Tässähän humalaa ei siis ole lainkaan, mutta kuten sanottu, vastaava olut pienellä humaloinnilla olisi noin 90-prosenttisesti samanmakuinen kuin tämä.

Koyt Gruitbier ei ole ensimmäinen De Proefbrouwerij’n panema gruit-olut, jota olen maistanut. Vuonna 2008 testailin Gageleer-nimistä tuotetta, jota he valmistivat belgialaisen Kempenin nummialueen suojelua ajavan järjestön nimissä. Siinä suomyrtti (holl. gagel) oli mukana jo oluen nimessä ja tuntui myös maussa hieman pistävänä ja imelänä. Gageleer taisi olla tätä Koyt-olutta vaaleampi, mielenkiintoinen, mutta ei ihan näin juotava kuin hollantilainen serkku.

Kaikille oluthistoriafriikeille – ja muillekin, joilla on kiinnostusta kokeilla erikoisuuksia – Koyt Gruitbieriä voi kyllä suositella. On sinänsä mielenkiintoista huomata, miten oluen yhden perusraaka-aineen pois jättäminen ei kuitenkaan välttämättä mullista koko maailmaa. En väitä sahdistakaan kykeneväni sataprosenttisesti arvaamaan, onko tekijä käyttänyt esimerkiksi katajaa ja humalaa vaiko pelkkää katajaa.

Maailman parhaat olutkaupungit (ja Helsingin kaljakellunta)

Maailman parhaiden olutkaupunkien listoja on useita ja monenlaisin kriteerein koottuja. Mitä kaupunkeja listoille päätyy ja miksi?

Suuri osa parhaiden olutkaupunkien listoista on varmasti laadittu stetsonista vetämällä, näppituntumalta ja hihasta ravistamalla. Toisissa, kuten tässä, on esitetty joukko perusteluita, joita noudattamalla kaupungit on valittu. Nämä kriteerit ovat jopa ainakin teoriassa mitattavissa ja tarkistettavissa – tosin viimeisenä ja lopullisena valintaperusteena ovat jälleen kirjoittajan omat mielialat ja mieltymykset.

Hakukoneiden mahtia ei käy kiistäminen. Satunnainen matkailija, joka etsii ehkä uutta ennen kokematonta olutkohdetta, saattaa haeskella sellaista vaikka googlaamalla.

Nyt seuraakin leikkimielinen ja täysin epätieteellinen kokeilu. Syötin hakukoneeseen jotain sen tyyppistä kuin best beer cities in the world ja seuloin läpi tusinan verran hakutuloksia, joihin sisältyi jokin toimitettu lista maailman parhaista olutkaupungeista. Mukana oli pari olueen erikoistunutta sivustoa mutta myös lifestyle- ja matkailusivustoja sekä yleislehtien verkkoversioita.

Taulukossa alla ovat kaikki noilla 12 listalla mainitut yksittäiset kaupungit. Ne ovat siis paikkoja, jotka jonkin listauksen mukaan kuuluvat maailman parhaisiin olutkaupunkeihin. Suluissa on lukumäärä, monessako kahdestatoista listasta kukin kaupunki oli mukana.

Portland, Oregon on ainoa kaupunki, joka löytyi kaikilta listoilta. Helsinkikin oli yllättäen mukana yhdessä listauksessa.

o-taulu-kv

Yleisiä perusteluja listoille pääsemiseksi olivat panimoiden lukumäärä, erilaiset isommat oluttapahtumat sekä tunnetut paikalliset olutmerkit.

Panimoiden lukumäärä selittää Portlandin sijoittumisen kaikille listoille. Portlandissa on vuodelta 2015 olevan tiedon mukaan enemmän panimoita kuin missään maailman kaupungissa, yhteensä 61 kappaletta itse Portlandissa ja 91 metropolialueella. Joidenkin pienten, varsin tuntemattomien kaupunkien mukanaolo taas johtuu suuresta panimoiden määrästä asukaslukuun suhteutettuna. Näitä ovat ainakin Asheville ja Bend.

München taas kuuluu olutkohteiden kärkeen erityisesti Oktoberfest-tapahtuman ansiosta, joten oli ihan hauska nähdä, että Baijerista oli päässyt useammalle listalle mukaan myös monipuolisempi olutkaupunki Bamberg. Lähes kaikilla listoilla esiintynyt Dublin on puolestaan kerännyt maineensa lähinnä Guinnessin kotikaupunkina, mikä Olutkoiran mielestä ei ehkä ole nykypäivänä riittävä peruste – mutta kukin makunsa mukaan.

Vähemmän ennalta arvattavaa oli, että listoilta löytyi useampikin Aasian kaupunki. Tokiossa craft beer -kuviot ovat jo ilmeisen vakiintuneita, meille kylläkin aika tuntemattomia mutta ainakin tämän raportin perusteella ulkonaisesti hyvin tunnistettavia. Hanoissa puolestaan voi näemmä maistaa tuoretta olutta (bia hoi), joka maksaa muutama tuhat dongia eli alle puoli euroa lasi.

Helsinki on siis edustettuna kuuluisan kaljakelluntansa ansiosta. Mikäs siinä. Se on kaupunkikulttuuria ja miksei olutkulttuuriakin. Paikalliset saattaisivat huomauttaa, että kelluntareitit ovat usein olleet kokonaan naapurikaupungin alueella. Tapahtuma on keskittynyt ainakin aikaisemmin hauskanpitoon ja bulkkitölkkeihin enemmän kuin oluen laatuun – vai onko viime vuosina joella nähty jo myös Punk IPAa ja muita nuorten suosikkeja?

No mitä sitten?

Toistetaan nyt vielä yleisenä disclaimerina, ettei Olutkoira halua tällä postauksella antaa ymmärtää, että mikään lähteenä käytetty lista (a, b, c, d, e, f, g, h, i, j, k, l) olisi virallinen tai erityisen oikeaan osuva kuvaus maailman parhaista olutkaupungeista. Listoihin voi suhtautua yhtä kepeästi kuin tähän kirjoitukseenkin.

Jenkkipainotus on listoilla toki ilmeinen, koska kaikki tai ainakin enemmistö käytetyistä lähteistä oli pohjoisamerikkalaisia. Listoilla oli kuitenkin sen verran eurooppalaisiakin kaupunkeja ja loogisen kuuloisia perusteluja, että tällainen yhteenveto tuntui ylipäätään järkevältä tehdä. Luultavasti eri listojen laatijat ovat ainakin jossain määrin käyttäneet lähteinä myös toisiaan, mutta mitkään kaksi listaa eivät olleet identtiset.

Mitä Helsingin pitäisi ajatella kaljakellunnan näkymisestä tällaisellä listalla? Tapahtumahan on aika ajoin noteerattu kansainvälisissä verkkomedioissa ennenkin (mm. tällä intialaisella sivustolla kaljakellunta on mennyt hauskasti sekaisin Helsinki Beer Festivalin kanssa). Oma veikkaukseni on, että tällaisilla niche-tapahtumilla voi kyetä rakentamaan pala palalta maailmanmainetta, joka tuo fanittavia turistejakin pieninä puroina tänne pohjoiseen ihmettelemään kaupunkikulttuurin erikoisuuksia.

Sen sijaan valtavirran craft beer, jonka avulla esimerkiksi Kööpenhamina on noussut olutkaupunkilistoille, ei enää ole kovin pienten piirien ilmiö. Eikä Helsingin siinä olisi kovin helppo kilpailla tanskalaisten kanssa, joilla on jo vakiintunut asema alan globaaleissa etujoukoissa.