Jouluoluet #2 ja #3: Ridgeway Lump of Coal Dark Holiday Stout ja Nøgne Ø God Jul Christmas Ale

Jatketaan vielä viikonlopun jouluolutmaistelujen satoa, tällä kertaa pöydällä oli kaksi tummanpuhuvaa olutta, joista toinen on stout ja toinen miltei stoutmaisempi kuin se stout. Brittiläisen Ridgewayn hiilikimpale, Lump of Coal, on siis etikettinsäkin mukaisesti “holiday stout”, ja tämä tarkoittaa pullon prosenteista (7,5 %) päätellen jotain foreign export stout -tyyppistä. Brittilinjalla joka tapauksessa ollaan.

Norjalaisen Nøgne Ø:n God Jul (8,5 %) on jouluolut, jolle pakkaus ei tarjoa tarkempaa oluttyyliä. Tuoksussa on tummien maltaiden muhkeutta, joka Lump of Coalissa oli selvästi heikompaa ja yhdistyi melkeinpä belgialaiseen tumman oluen sokerisuuteen. Ridgewayn oluen tuoksussa on myös salmiakkia, jopa kärähtänyttä ruisleipää. Kumpikin olut on hajuaistin perusteella melko eurooppalainen, vaikka God Julin reseptissä on amerikkalaista humalaa mukana. Vaahto on Nøgne Ø:llä aavistuksen tummempaa mutta korkeintaan cappuccinon väristä.

Lump of Coalin makua joku nettiarvioija kuvasi sanoilla “like lemony Guinness”, mikä ehkä menee harhaan Guinnessin paahteisuuden suhteen, mutta pieni sitruksen, ehkä appelsiinin terä tässä oluessa kyllä on. Makeuttakin on hiukan, ja riittävästi pehmeyttä ja tumman maltaan turvaa, vaikka enemmänkin voisi olla. Lisäksi maussa on ruskeaa toffeeta, kaakaojauhetta ja suklaata, lakritsia, multaa ja kahvia, mutta toisaalta myös laastarin tai tärpätin häivähdys. Alkoholi ei sinänsä polta pahasti läpi. Onko suutuntumaa ohentamassa jokin brittityylinen tumma panimosokeri?

Katkeroa ei maistu kovin paljon, joten Lump of Coal kai edustaa enemmän perinteistä britti- tai siirtomaastoutin tyyliä kuin amerikkalaista nykystoutia. EBU-lukema on 26, yllättäen esimerkiksi God Julissakin on Alkon mukaan vain 28 (panimon antama luku on tosin 30), eli käytännössä samaa tasoa. 

Nøgne Ø:n oluessa humalat ovat siis amerikkalaisia mutta niitä on käytetty varsin kohtuudella, eli yleistunnelma on ehkä brittiläinenkin ja tosiaan jopa stout-henkinen (vai baltic porter?). Tuoksussa jo tuntui noita herkullisia tummia maltaita ja niitä on myös maussa – resepti sisältää müncheniä sekä suklaa-, mustaa ja karamellimallasta. Runsaasti maistuu tummaa melassia, makeuttakin, ehkä maitokaakaota ja kahvia, hiukan lääkemäistä särmää, sitrushedelmää mutta ei oikeastaan havua. Suutuntuma lipsahtaa öljymäiseen suuntaan.

* * * * *

Mitä näistä vetäisi yhteen? Laajasti ottaen Nøgne Ø:llä on kai paletti paremmin hallussa kuin Ridgewayllä, mutta onhan norjalaispanimon suuruuden päivistä jo aikaa. Jotain kokonaisuudesta jää siis God Julissakin puuttumaan, ja tämä tunne liittyy siihen, että olut on melko lähellä 2000-lukulaista imperial stout -maailmaa, jossa on hyvin usein revitelty voimakkaammilla mauilla. Iso osa tämän oluen arvioista esimerkiksi RateBeerissä on niiltä vuosilta, jolloin vahvaluonteista olutta oli maailmassa paljon vähemmän, joten korkeiden pistemäärien luotettavuutta voi pohtia.  

Ridgewayn Lump of Coal on tässä vertailussa hitusen ohut (esim. Plato-lukemat ovat Nøgnellä 22° ja Ridgewayllä 17°, kun alkoholitilavuudessa on kuitenkin vain prosenttiyksikön ero). Brittipanimoiden pitäisi saada tämä export/foreign/imperial-stoutien rintama aivan aukottomasti hallintaan, jotta maailma ymmärtäisi, mistä munasta tämä kana on alun perin kuoriutunut. Jenkit pääsivät nappaamaan yliotteen omilla tulkinnoillaan 1990–2000-luvuilla, ja knallit ja sateenvarjot yllätettiin kalsarit nilkoissa. Vaikka nyt varsinkaan Brexitin jälkeen ei ole tehnyt paljon mieli puhaltaa liekkiä brittiläisen erityisyyden kipinöihin, niin saarten portteri- ja stouthistoria on kuitenkin yhä Euroopan olutkulttuurin kulmakiviä, ei amerikkalaisen craft beer -innovoinnin sivutuote.

(Kuvalähde: Flickr.com / Catherine, CC BY 2.0.) 

Alkon jouluoluet 2021 – koko valikoima ja odotukset kiinnostavimmista

Muutamana vuonna olen seurannut apeana Alkon jouluolutvalikoiman surkastumista. Ei se ole ehkä muistuttanut sentään pyytä maailmanlopun edellä – kuten yhtiön pääsiäisolutvalikoima – mutta ennen pitkää Schlenkerla Eichen ja Gouden Carolus Christmasin seurana ei olisi varmaan ollut kuin korkeintaan Shepherd Neamen tai vastaavan brittipanimon joulu-ale, jos sitäkään. Vähiin käy ennen kuin loppuu?

Mutta olisikohan tällä saralla kuitenkin ryhdistäydytty taas. Viime vuonna huomaan testanneeni blogissa kokonaista yhdeksän ennen kokematonta jouluolutta, ja myös vuoden 2021 valikoimassa on useita ihan harkitsemisen arvoisia. En väitä, että tämä on kiinnostavin mahdollinen jouluolutkattaus, minkä maailman eri panimoilta saisi koottua, mutta aika monenlaisia aineksia on sentään mukana.

Oluita on nopeasti laskien ilmestynyt Alkon sivustolle nyt parikymmentä, joskin muutamaan on merkitty seuraava tilausajankohta vasta loppiaisen tuolle puolen. Aina voi myös yksittäisten oluiden kohdalla pohtia, onko kyseessä jouluolut, talviolut vai vain sopivasti kausioluelta näyttävä muu olut. Joka tapauksessa lista ei näin ole valovuosia lyhyempi kuin Systembolagetilla (jolla valtakunnalliseen jakeluun tulee noin 35 jouluolutta). Tosin ruotsalaisten monopoli myy myös paikallisesti eri alueilla toimivien pienpanimoiden jouluoluita. Silloin Suomen ja Ruotsin vertaamista tietysti sotkee se, että iso osa Systemin jouluoluista olisi meillä ruokakauppavahvuisia. Ainahan myös kauppojen jakeluun tulee Suomessa jonkin verran jouluoluita, joita taas ei Alkossa nähdä.

Koko valikoima – tai ainakin ne jotka sain Alkon nettihausta ulos – löytyy tämän postauksen lopusta.

Ensin henkilökohtaiset tärppini. Lyhyt lista ei ole siis objektiivisiksi suosituksiksi tarkoitettu, vaan siinä ovat vain ne, joita aion hankkia omien mieltymysten ynnä muiden syiden takia.

1. Nøgne Ø God Jul: Olen luultavasti maistanut tätä 2000–10-lukujen taitteessa, kun NØ oli pohjoismaisen oluen messias. Kunnollista muistikuvaa ei ole kuitenkaan jäänyt, joten kokeillaan, miten toimii nyt kun aikakausi on toinen.

2. Abbaye d’Aulne Christmas Beer: Eihän Abbaye d’Aulne (entinen Val de Sambre) varmaan kiinnostavin belgialainen panimo ole, mutta aina on tartuttava kiinni, kun ennen maistamaton belgialainen jouluolut tulee tarjolle.

3. Ridgeway Lump of Coal Dark Holiday Stout: Tästä on sanottava hiukan samaan tyyliin kuin edellisestä, eli että panimo ei ole ykkössuosikki mutta tyyli kiinnostaa. Spekseiltään tämä on lähellä taannoin Suomessakin nähtyä Foreign Extra Stoutia, mutta ei ilmeisesti ole sama olut. Ridgeway on monena vuonna uittanut Alkon joulukattaukseen Bad Elf -oluttaan ja sen lukuisia versiointeja, mutta nyt ilkeiden tonttujen aika näyttäisi olevan ohi. 

4. Fiskarsin Luostarin Talvipolku: Tölkin kylkeen painetun kuvauksen mukaan “belgi-dubbel” ja alkoholia on 6,7 %. Kuulostaa Munkintieltä. Jos kyseessä ei ole sama olut, kiinnostaa. Jos on, voin silti maistaa, missä kunnossa Munkintie on näinä aikoina.

5. Hohenthanner Winterfestbier: Baijerilainen festbier ennen näkemättömältä panimolta on kai pakkohankinta, vaikka osoittautuisikin (kuten yleensä osoittautuu), että tämä on hieman exportimpi versio heidän perus-hellesistään ilman sen kummempia joulupiirteitä. Sopinee silti joulusaunaan, jos tekee mieli jotain sahtia kevyempää. (Ks. myös Wieninger Festbier.)

6.–7. Santa Olaf Christmas Ale ja Ruosniemen Jouluapulainen Dark Lager: Näissä juuri ja juuri 5,5 % rajan ylittävissä kotimaisissa aina vähän ihmetyttää, miksei tehdä joko selkeästi Alko-vahvuista tai sitten ruokakaupparajan alittavaa. Näissä tyyleissä ja tähän vuodenaikaan pieni lisävahvuus tuskin haittaisi. Toisinaan tuollainen vajaa 6 % toki osuu juuri johonkin soft spotiin maunkin puolesta.  

8. Big Belly Liquid Desserts No.13 Red Velvet Coconut Christmas Cake Quad: Tämä tulee olemaan överimakea olut ilman muuta potkua kuin alkoholi, ja tulen katumaan hankintaa. Uteliaisuus saattaa silti voittaa.

Koko lista:   

Wieninger Festbier, Prykmestar Vahva NEIPA, Ayinger Winterbock (14.1.), BRLO Berlin Winter IPA, Abbaye d’Aulne Christmas Beer, Karmeliten Karmentinus Heller Weizen-Doppelbock, Erdinger Schneeweisse, Shepherd Neame Christmas Ale, Fiskarsin Luostarin Talvipolku (14.1.), Stella Artois 75 cl (14.1.), Santa Olaf Christmas Ale, Nøgne Ø God Jul Christmas Ale, Hohenthanner Winterfestbier, Mikkeller Santa’s Hoppy Helpers Holiday IPA (14.1.), Ridgeway Lump of Coal Dark Holiday Stout, Aecht Schlenkerla Eiche, Gouden Carolus Christmas (14.1.), Big Belly Liquid Desserts No.13 Red Velvet Coconut Christmas Cake Quad, Ruosniemen Jouluapulainen Dark Lager, To Øl Jule Malt.

(Sekä Zoller-Hof Donator, joka on ilmeisesti jäänne viime vuoden jouluolutvalikoimasta ja muutama pullo on jäänyt uinumaan Urjalan ja Heinolan Alkojen hyllyihin.)

Ulkopuolisia kuvalähteitä: Flickr.com, [cipher] (CC BY-SA 2.0), Smabs Sputzer (CC BY 2.0).

Siperia opetti – Nøgne Ø myös

Vahvan ja tukevan, tumman stoutin historia liittyy paitsi Brittein saariin myös Venäjän keisarikuntaan, jonne britit sitä veivät ja jossa sitä sittemmin myös valmistettiin. Maantieteellisen yhteyden vuoksi Britanniassa alettiin kutsua imperial stoutina tunnettua oluttyyliä myöhemmin myös nimellä Russian (imperial) stout. Monien nykyisten tämän tyylilajin oluiden nimissä on yhä jokin enemmän tai vähemmän leikillinen Venäjä-viittaus.

Näin on myös Plevnalla eli Koskipanimolla (jolla muuten panimon myyntinimi viittaa epäsuorasti Venäjän ja Turkin sodan Plevnan taisteluun 1870-luvulla). Heidän imperial stoutinsa on nimeltään Siperia (8 %). E-kirjaimessa on jopa sakarat vasemmalle, kuin se olisi venäjän э. Siperia on viileän, karun ja armottoman paikan maineessa, ja sellaisena ehkä vertauskuva panimon kovaotteiselle stoutille. Sen lisäksi Siperia on toki yksi Finlaysonin tehdasalueen vanhoista rakennuksista Tampereella, kuten Plevna itsekin.

Norjalaisen Nøgne Ø:n vastaava tuote on nimeltään yksinkertaisemmin Imperial Stout (9 %). Se on ollut Alkon valikoimista välillä tauolla ja nyt taas saatavana. En tiedä, olenko koskaan ennen maistellut sitä rinnakkain Siperian kanssa – pitkäänhän tämä olisi ollut mahdotontakin, koska Siperia oli vain hanatuote. Nyt sitten monopolimme tarjoaa tähän tilaisuuden, ja hankin pullolliset molempia kotibaariin.

Kun oluiden speksejä katsoo, kantavierrevahvuudet ovat jokseenkin linjassa (Siperia 20.5 °P ja Nøgne 21.7 °P), mutta katkeruutta Siperialla on tuplaten: 90 ja 45 EBU. Itse asiassa sekä RateBeer että Beer Advocate listaavat Nøgne Ø Imperial Stoutin tiedoissa selvästi korkeammat Platot ja IBUt kuin Alkon ilmoittamissa luvuissa. Sivustojen mukaan humalana ovat Columbus ja Crystal. En tiedä, onko Nøgne jossain vaiheessa viilannut reseptiä johonkin suuntaan?

Nämä oluet liittyvät tiettyyn vaiheeseen pohjoismaisen pienpanimobuumin tarinassa. 2000-luvun loppupuolella oluita harrastaneille ne olivat yksiä ensimmäisistä täkäläisistä tuotteista, joissa amerikkalainen craft beer -filosofia pääsi tummassa oluessa oikeuksiinsa. Siperia opetti ison joukon suomalaisia oluenystäviä nauttimaan ronskista jenkkihumaloinnista tässä alkujaan brittiläisessä oluttyylissä. Norjalaisten idea oli enemmän tai vähemmän samantapainen, vaikka humalaa oli ehkä niukemmin.

Vaikka sekä takavuosina että viime aikoina on nähty selvästi näitäkin vahvempia ja ehkä reilummin humaloituja stouteja, Plevnan Siperia ja Nøgne Ø Imperial Stout kuuluvat kuitenkin suurpetojen kastiin. Kun niitä varovaisesti lähestyy, jo nenään leijuva vaikutelma on molemmissa erilainen. Tamperelainen antaa selvän viestin havuisesta amerikkalaistyylisestä humalaisuudesta, siinä missä norjalaisilla on tarjota maanläheinen, salmiakkinen aromi.

Kuten EBU-lukujen antamasta osviitasta voi päätellä, myös maussa humala on selvästi vähemmän keskiössä Nøgne Ø:llä. Sitä ei tarvitse epäillä, etteikö tämäkin olut perustuisi alun perin amerikkalaisiin tulkintoihin vanhasta brittityylistä. Toinen Nøgnen oluen humalista, Columbus, on itse asiassa sama lajike kuin yksi Siperiassa käytetyistä humalista eli Tomahawk. (Muut Siperian humalat ovat ilmeisesti Mount Hood, Simcoe ja Vanguard.)

En ole ollut perinteisesti yhtään niin innoissani jenkkityylisistä stouteista kuin monet olutfanit, mutta näiden kahden oluen rinnakkainen maistelu on valaiseva ja tuotteet tietysti hyviä. Mielenkiintoista on, miten Nøgne Ø jää pitkälti Siperian varjoon, kun suomalainen stout tykittelee humalan ominaisuuksilla aivan kuin jokin supervahva Cascadian dark ale/Black IPA.

Katkeruutta Siperiassa tosiaan on, ja havuinen ja sitruksinen meininki hallitsee. Norjalaiset luottavat enemmän paahteisuuteen, mutta sen alta tulee tässä vertailuasetelmassa paljon turhanoloista siirappileipää. Nøgnen imperial stoutilla on varmasti hetkensä ja tilanteensa, mutta pohjoismaisessa finaalissa Suomella lienee nyt parempi pelistrategia: kun kerran mennään amerikkalaisella tyylillä, mennään sitten päätyyn asti.

RateBeerin käyttäjät antavat Nøgnelle 100/100 pistettä ja Siperialle 99/100. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun heidän parviälynsä on jossain asiassa ollut väärässä.

Kinn Prestesonen Brun Staut – norjalaista brittistoutia

Olutpiirien keskustelu norjalaisesta oluesta on siirtynyt kymmenessä vuodessa paljolti Nøgne Ø:n hyvyydestä kveik-hiivojen maailmanvalloitukseen tai muuhun sellaiseen. Nøgne oli amerikkalaistyyppisen craft beerin polunraivaajia Pohjoismaissa, mutta sen hehku on viime vuosina hiipunut, kun kaikkiin maihin on alkanut putkahdella yhä tasokkaampia craft-pajoja. Samalla tuontioluiden kirjo myös meillä Suomessa on monipuolistunut: edes ne aidot amerikkalaiset eivät ole enää täällä niin harvassa.

Kinn Bryggeri on hieman Nøgneä uudempi tulokas Norjan olutkentällä, mutta sekin on toiminut sentään vuodesta 2009 eli luettavissa nykypäivän olutmaailmassa veteraanisarjaan. Nettisivuillaan Kinn ilmoittaa erikoistuvansa brittiläis- ja belgialaistyyppisiin käsityöoluisiin, mikä on ihan asiallinen rajaus. Mukana on toki amerikkalaisiakin vaikutteita, mutta Kinn ei ole kokenut painetta luisua millekään NEIPA-sour-jälkiruokastout-linjalle. Hyvä niin.

Panimon valikoimaa selatessa löydän itse asiassa moniakin oluita, jotka omissa silmissäni vaikuttavat melkein kiinnostavammilta kuin Alkon myymä Prestesonen Brun Staut (6 %). Mutta mennään sillä mitä on saatavana, ja ehkä onnistun hankkimaan panimon muita tuotteita tulevaisuudessa. Esimerkiksi Svartekunst Foreign Extra Double Imperial Russian Export Stout Porter (10%) on kunnianarvoisa – ja ironisen historiatietoinen – nimi yhdelle panimon vahvimmista oluista. Ja millainen onkaan Bresjnev Sovjet Staut (8 %)?

cofMaistelin Prestesonenia itse asiassa jo vappuviikolla, mutta postaus jäi tekemättä, joten tehdään se nyt. Vaahdossa on vähän rusehtavaa väriä. Tuoksusta löytyy tummaa suklaakonvehtia ja tuhkaa tai savua. Tämä on tuoksu- ja makumaailmaltaan savuisen oloinen (double) stout, vaikka mallasprofiilissa taitaakin olla vain normaaleja, ei-savustettuja maltaita. Stoutejahan on moneen lähtöön. Maku on kohtuullisen kuiva, maltaiden paahteisuus hallitsee, humala tuntuu vähän lääkemäisenä.

Tässä oluessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa sinänsä, mutta rupesin jostain kumman syystä kaipaamaan jotain – karamellisempaa mallasta? Paria lisäprosenttia ja Guinness Exportin mustaa tunnelmaa? Menee ehkä jo henkilökohtaisten mieltymysten puolelle. Viljaosastolla tässä oluessa on amber- ja brown-maltaita, jotka eivät tuo meininkiin mitään “comfort beer”-vaikutelmaa vaan pikemminkin kuivan asiallista brittiläistä pohjaa. Humalointi on puhtaasti kentiläistä. Jälkimaku on ehkä aavistuksen tiukka, askeettinenkin.

Huvituin muuten staut-sanan norjalaisesta kirjoitusasusta oluen nimessä. Suomessa meillä ei varmasti enää ole mahdollista lanseerata tällaista kotimaista väännöstä (“stautti”?), mutta jos se olisi 150 vuotta sitten tehty, ehkä suomeksikin puhuttaisiin nyt stauteista. Portterin osaltahan asia on juuri näin. Nykyisissä olutpiireissä on kyllä keskusteltu siitä, onko perinteinen “portteri” junttimainen termi ja olisiko kuitenkin parempi sanoa porter. Tässä sodassa rintamalinja kulkee suurin piirtein itseni ja Ari Juntusen välistä.

Laskemistapa, lämpö ja tuoreus tekevät oluen maun – koulutus kannattaa

Vaikka kirjoittelen ummet ja lammet oluen kulttuurisista merkityksistä tai historiasta, en ole todellakaan mikään parkkiintunut ekspertti silloin kun puhutaan juoman teknisistä ominaisuuksista, valmistamisesta ja tarjoilemisesta.

Niinpä lähdin uteliaisuudella mukaan, kun legendaarinen ravintola-alan kouluttaja Perho kutsui olutkirjoittajia keskiviikkona Kaislaan kuulemaan uusista olutaiheisista koulutuskokonaisuuksistaan. Tilaisuudessa oli myös mahdollisuus asiantuntevasti ohjattuun maisteluun, joka ilmeisesti toimi tavallaan makupalana oppilaitoksen tulevasta tarjonnasta. Muissa blogeissahan on raporttia tästä jo ollutkin.

Käyn tilaisuuden annin käänteisesti läpi, ensin maistelun ja sitten koulutusohjelmia koskevat uutiset. Kouluttaja Sampo Järvi oli nimittäin onnistunut sen verran hyvin valitsemaan pientä luentoaan höystävät olutmaisteluparit, että ainakin meikäläinen, jolla sentään on erilaisista tutuista oluista aika vakiintuneet käsitykset, koki heti alkuun täydellisen yllätyksen. Se nyt todistaa vain sen, että luuloni ovat tietoja suuremmat.

digSampon alkuluennon aikana jokaiselle oli kaadettu maisteltavaksi komea Teku-tyyppinen (?) lasillinen vaaleaa olutta, joka arvatenkin oli jotakin laadukasta saksalaistyyppistä lageria. Jalojen humalalajikkeiden aromi ja maku hellivät aisteja sen verran herkästi, että aivot yrittivät epätoivoisina haeskella, mikä pienpanimo voisi olla tällaisen oluen takana. Jossain Sampon sivulauseessa paljastui sitten totuus, että lasissa oli Bitburger Premium Pilsiä ja maistelun jujuna verrata kuulua saksalaista ”7 minuutin kaatoa” nopeaan hanasta laskemiseen.

Jos nyt operaatioon ei aivan seitsemää minuuttia ehkä kannatakaan käyttää, tämä vertailu osoitti hitaamman laskemistavan aivan ylivertaiseksi. Siinä siis lasia ei kallisteta vaahdon minimoimiseksi vaan annetaan runsaan vaahdon tiivistyä ja sitten lasketaan vähittäin lisää. Minua kokeneemmille oluen maistelijoille asia voi olla itsestäänselvä, mutta jos jollekulle ei ole, keskiviikon maistelussa paljastunutta eroa ei kyllä voi liiaksi korostaa. Nopealla kaadolla lasiin laskettu Bitburger on oikeaoppiseen lasilliseen verrattuna karmea esitys: pistelevä hiilihappo peittää alleen niin humalan kuin kaikki muutkin oluen hienovaraiset ominaisuudet.

Maistelusession pointtina oli ylipäätään havainnollistaa sitä, kuinka tärkeä vaihe tarjoilu on oluen aiheuttaman nautinnon aikaansaamiseksi. Oluen ketju ohrapellolta lasiin on pitkä ja siinä tarvitaan kymmeniä käsipareja: maanviljelijöitä, mallastajia, monenlaista panimoväkeä, logistiikkaa, sisäänostajia, kunnes lopulta päästään siihen vaiheeseen, kun joku kaataa oluen siihen lasiin, josta se nautitaan. Sampon mukaan muistetaan liian harvoin, että nämä viimeiset kaksi minuuttia voivat esimerkiksi ravintolassa tuhota tai pelastaa kaiken tämän pitkäjänteisen työn.

mde

”Seitsemän minuutin” Bitburger.

Hanatekniikan lisäksi moni muukin asia voi tehdä kahdesta olutlasillisesta aivan erilaisia kokemuksia, vaikka lasissa olisi täsmälleen samaa olutta. Meille tätä demonstroitiin kolmella muulla maisteluparilla. Nämä vertailut on mahdollista toteuttaa myös kotosalla, eivätkä ne toisaalta aiheuttaneetkaan ihan samanlaista valaistumisen tunnetta kuin pilsnerilasilliset.

Hiivan ja muun pohjasakan kaataminen oluen joukkoon on tietysti asia, jolla olutkokemuksen voi vaikka väärässä kohdassa tehtynä pilata. Nyt maistelussa oli saksalainen vehnäolut, jollaiset normaalioloissa kai kaadetaan lasiin hiivoineen päivineen. Tämän Meine Festweissen (eli entisen Mein Grünesin) on Schneiderin panimomestari Hans-Peter Drexler kuulemma tarkoittanut juotavaksi ilman hiivaa. Kirkkaana se on kultaisen hunajainen, modernisti humaloitu mutta etäisesti belgialaissävyinen pintahiivaolut. Vertailulasissa oleva hiivaisempi satsi on sekin suhteellisen herkullinen mutta toki aivan eri asia.

mde

Festweisse hiivalla ja ilman.

Erittäin selvä ero oli myös seuraavan olutparin välillä, ja nyt ei ollutkaan kyse saman oluen kahdesta olomuodosta vaan tuoreen ja vanhemman IPAn vertailusta. Stone IPA, joka taisi olla eurooppalaisessa filiaalissa pantu, oli upean humalainen, kun taas Great Dividen Titan IPA oli tosiaankin menettänyt tuoreen humalan otteensa vaikka ihan mukava vahva pale ale olikin jäljellä.

Viimeinen maistopari muodostui Nøgne Ø:n akvaviittitynnyreissä kypsyneestä Imperial Akvavit Porteristä, jota ensin kaadettiin jäähdytettyyn lasiin ja sitten lämmitettyyn. Ero tuntui jo tuoksussa, joka ensimmäisessä lasissa rajoittui hieman epämiellyttävään viinanhajuun ja toisessa sai mukaansa tumman maltaan hyvän paahteisen aromin. Muutenkin näissä erilämpöisissä laseissa oluen ominaisuuksista pääsi nauttimaan todella eri tavoilla, lämpimässä tietysti monipuolisemmin.

Sampo Järvellä on paitsi paljon kokemusta baari- ja maahantuontipuolelta myös hiljattain hankittu voitto Olutliiton valtakunnallisesta Suomen Kotipanija -kilpailusta. Tämäkin oli toki yksi syy, miksi luento- ja maistelusessio sai allekirjoittaneenkin innolla liikkeelle. Ja nyt Järvi siis visioi Perholle olutkoulutusta.

Suomessa on jo olemassa laajoja viinikoulutuskokonaisuuksia ja tällaista pitäisi saada myös olutpuolelle. Restonomien koulutukseen ei paljon olutoppia mahdu, ja hyvällä oluttietoudella varustettujen baarityöntekijöiden CV puolestaan muodostuu aikaisemmasta ravintolakokemuksesta pikemminkin kuin muodollisista sertifikaateista.

Sampo Järvi kertoo ottaneensa vaikutteita suunnitelmiinsa erityisesti amerikkalaisesta Cicerone-koulutuksesta. Toinen kansainvälisesti tunnettu sertifiointi on brittiläinen IBD:n Beer Sommelier -koe. Perhossa pähkäillään vielä, tähtäisikö suomalainen olutkoulutus johonkin omaan vastaavaan titteliin vai olisiko ensisijaisena tarkoituksena valmistaa opiskelijoita suorittamaan jokin kansainvälinen koe.

Joka tapauksessa kurssitarjontaa aletaan nyt vähän kerrallaan rakentaa, ja jo lokakuussa parikymmentä halukasta pääsevät kokeilemaan Perhon PRO Beer Level 2 -koulutusta. Siinä tarkoitus on kertoa oluen historiasta, nykytilasta ja tyyleistä, valmistuksesta, raaka-aineista, tarjoilusta ja myynnistä sekä arvioinnista. Ensi vuoden puolella sitten muita, syventäviä teemoja. Kysymys suomalaisen olutkoulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista on sen verran mielenkiintoinen, että ainakin omasta puolestani nostan hattua Perhon suunnitelmille tämän pienen mainoksen muodossa. Lisätietoja täältä.