Onko craft beer -yhteisöä olemassa?

Viikonloppuna lähes samalla hetkellä silmiini osui kaksi kirjoitusta, joissa lähestyttiin vastakkaisista näkökulmista nykyisen olutmaailman yhteisöllistä olemusta.

Ensimmäinen oli New York Timesin toimittajan Daniel Fromsonin kolumni, jossa ylistettiin amerikkalaisen oluen kykyä yhdistää ihmisiä eri puolilta maailmaa. Kirjoittaja kertoi muun muassa junailleensa tapaamisen New Yorkissa eteläkorealaisen turistin kanssa beer tradingin merkeissä, oltuaan ensin tähän yhteydessä nettifoorumin kautta. Korealainen oli tullut Amerikkaan kiertääkseen itärannikon kuuluisimpia käsityöpanimoita.

“Tämä on meidän ajallemme ominainen rituaali, jonka voi lukea kyseisen alakulttuurin huvittaviin puoliin: kaksi aikuista miestä sopii sokkotreffit vain vaihtaakseen keskenään harvinaisia olutpulloja.”

USA:n craft beer -liike on luonut omat tulkintansa muiden maiden oluttyyleistä ja onnistunut markkinoimaan ne isolle, nuorekkaalle kuluttajakunnalle ympäri maapalloa. Amerikkalainen olut – tässä merkityksessä, pikemminkin kuin takapihan grillin ympärillä juotuna Budweiserina – ei kuulu enää Fromsonin mukaan pelkästään yhdysvaltalaisille vaan kaikille planeetan oluenystäville.

Craft beer -kulttuuri ei ole enää edes pelkästään kansainvälistä vaan ylikansallista, kolumnissa todetaan. Sitä auttavat sosiaalinen media, halvat lentoliput sekä jakelijat ja tapahtumat, joiden polttopiste on globaali.

Kuten Fromson mainitsee, esimerkiksi viime kuussa Ranskassa järjestetyssä Paris Beer Week -tapahtumassa valittiin palkittavia oluita neljänkymmenen ranskalaispanimon joukosta, jotka käytännössä kaikki tekivät amerikkalaistyylistä IPA-olutta. IPA on siis alun perin brittiläinen oluttyyli, vaikka sen nykyinen olemus onkin amerikkalaisten pienpanimoiden muokkaama ja heidän ansiostaan se on palannut myös Eurooppaan edistyksellisten panimoiden agendalle.

Me” voimme edelleen kokoontua nauttimaan amerikkalaista olutta, Fromson toteaa. Vain se on muuttunut, keitä meillä tarkoitetaan.” Lue: tarkoitetaan kaikkia niitä tämän taivaankappaleen asukkaita, joilla on kiinnostusta juoda olutta ja mahdollisuus maksaa sen laadusta hieman perustuotetta enemmän.

* * * * *

Toiseen kirjoitukseen törmäsin brittiläisessä Zythophile-blogissa. Postaus käsitteli kesäkuussa tapahtunutta Beavertown-panimon vähemmistöosuuden myyntiä Heinekenille. Blogin kirjoittaja Martyn Cornell kritisoi UK Craft Beer Forum -Facebook-ryhmässä käytyä keskustelua, jossa ryhmän ylläpitäjä oli muun muassa todennut Beavertownin täten päättäneen kääntää selkänsä craft beer -yhteisölle”.

Foorumin ylläpitäjän mukaan Beavertownin pitäisi ymmärtää, mitkä tämän takinkääntämisen vaikutukset ovat koko yhteisön kannalta”.

Martyn Cornellin vastaväite on vapaasti tulkittuna, että craft-puristit unohtavat panimon pitämisen olevan liiketoimintaa, jos he vaativat käsityöpanimoita pysymään pieninä ollakseen uskollisia periaatteilleen (tai kuvitellun craft beer -yhteisön periaatteille). Hänestä oikea tavoite olisi, että laadukas olut olisi yhä useampien ulottuvilla ja muodostaisi yhä suuremman osuuden olutmarkkinasta. Tällä tiellä voidaan edetä vain, jos pienillä käsityöpanimoillakin on moraalinen oikeus tietoiseen kasvuun silloin kun siihen on tilaisuus – eli tuotteille enemmän kysyntää kuin nykykapasiteetilla on voitu tarjota.

Cornell väittää myös, että mitään craft beer -yhteisöä ei ole olemassa”. Hän toteaa juovansa kyllä käsityöolutta (mitä se sitten onkin”), mutta ei ole mielestään osa sellaista yhteisöä, jota UK Craft Beer Forumin FB-ryhmä olettaa edustavansa.

“Se ei ole yhteisö vaan ryhmä elitistisiä snobeja, joilla on päät niin syvällä omissa peräaukoissa, että he takuulla näkevät kitarisansa.”

Poleemisesta kirjoituksesta seurasi – ei ehkä kovin yllättäen – vilkas keskustelu blogin kommenttikentässä. Craft beer -foorumin tyypit ja heidän puolustajansa nostelivat nokkiaan ja pyrkivät todistelemaan, mitä kauheuksia Beavertownin ajautumisesta Heinekenin kitaan on pelättävissä.

He myös yrittivät osoittaa sanakirjojen avulla, että yhteisön määritelmäksi riittää, kun ihmiset ovat kiinnostuneita samasta asiasta tai heillä on samanlaiset asenteet. Cornell ei hyväksynyt todisteita. Hänestä saman harrastuksen ympärille kerääntyneet, toisilleen vieraat ihmiset eivät ole yhteisö missään sanan merkityksellisessä mielessä.

* * * * *

Muistin lukeneeni kolmannestakin paikasta hiljattain saman sävyistä keskustelua. Kyse oli kotimaisen kollegan Arden blogikirjoituksesta, jossa arvioitiin kahden suomalaisen pienpanimon olutuutuuksia. Asetelmassa oli joitakin samoja piirteitä, vaikka tapaukset eivät mitenkään identtisiä olekaan. Jälleen sivuttiin kysymystä, ovatko isomman oluttehtaan helmoihin päätyneen pienen panimon tuotteet vaarassa muuttua epäedulliseen suuntaan. Panimot olivat tällä kertaa Malmgård ja Saimaa Brewing Company, vaikka sillä ei nyt olekaan oman pohdintani kannalta merkitystä.

Arden esittämään muotoiluun, että olutharrastajissa on herättänyt huolestumista Malmgårdin ajautuminen Saimaan kylkeen”, tartuttiin kommenttiosiossa.

Miten määritellään olutharrastajat, tivasi pitkän linjan oluttoimittaja Heikki Kähkönen.

Kähkösen kokemuksen mukaan esimerkiksi olutseuroissa – joissa kohtuullisen suuri osa maamme olutharrastajista lymyää – ei ole esiintynyt mitään huolta tästä asiasta. Arde argumentoi, että huolta on esitetty some-keskusteluissa ja baaritiskeillä. Hän totesi käyttäneensä muotoa olutharrastajissa” kieliopillisesti partitiivin monikkona (sanasta olutharrastajia” eikä nominatiivista ”olutharrastajat”). Puhuttiin siis joistakin harrastajista eikä kaikista.

Beerglass_Flickr_DonLaVange_CC-by-sa-2-0

Kuva: Flickr.com, Don La Vange, CC BY-SA 2.0.

 

Väittelyä aiheesta käytiin ehkä osin kieli poskessa, mutta itse kysymys on minusta ihan kiinnostava. Yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä on puhuttu muutenkin paljon, kun internet-kulttuuri on viime vuosina kypsynyt täysi-ikäiseksi. Edustaako yksi some-ryhmä olutharrastajia tai olutyhteisöä? Entä useampi ryhmä? Entä baaritiskillä notkujat tai olutseurojen jäsenet?

* * * * *

Yhteisöllisyys on murroksessa. Tästä on tietysti paljon kirjoitettu, ja yksi yritys kiteyttää tilannetta on tämä The Atlantic -lehden artikkeli. Se, mikä mielletään tyypillisenä esimerkkinä yhteisöstä, saattaa olla nyt eri asia kuin parikymmentä vuotta sitten, jutussa todetaan. Ennen yhteisö ehkä olikin useimmiten jokin selkeästi organisoitunut taho, tai sellainen, johon kuulutaan syntyperän perusteella. Koulu saattoi olla tällainen yhteisö, samoin asuinkortteli tai kylä.

Nettiaikakaudella näiden yhteisöjen – kuten myös perinteisten seurojen ja yhdistysten – rinnalle on tullut yhä enemmän löyhästi organisoituneita liikkeitä tai yhteisöllisiä fiilistelyporukoita, olipa kyse kaupunkiaktivisteista, vasemmistolaisittain tai oikeistolaisittain ajattelevista twitter-kuplista, taikka käsityöoluen ystävistä.

Nämä internetin kautta rakentuvat, erittäin huokoiset kollektiivit ovat juuri sitä yhteisöllisyyden lajia, joka The Atlanticin jutun mukaan tänä päivänä korostuu. Se, että monet tämän hetken menestyneimmistä yrityksistä on sosiaalisen median operaattoreita, ei ole tietenkään sattumaa. Yhteisöllisyyden alustoille ja muille sen mahdollistaville teknisille ratkaisuille on iso kysyntä.

Osa online-yhteisöistäkin on pieniä ja tiiviitä, ja niihin kuuluminen perustuu omaan aktiivisuuteen ja aloitteellisuuteen. Toisaalta puhutaan esimerkiksi LGBT-yhteisöstä tai latinoyhteisöstä, joihin käytännössä miljoonat ihmiset liittyvät tietyn ominaisuutensa kautta. Identiteetti on joka tapauksessa tämän 2000-lukulaisen yhteisöllisyyden tyypillinen rakennuspalikka. Osallistumista motivoi usein tarve muovata omaa minuutta kuulumalla johonkin – lopulta siis ehkä individualismi jopa enemmän kuin kollektivismi.

Yhteisö on silti epäilemättä hyvä sana myös näiden 2000-luvun netti-ilmiöiden kuvaamiseen. Perusteluitakin löytyy ihan uskottavista sanakirjoista. Väittelyyn päädytään kuitenkin siinä tapauksessa – kuten Zythophilen kommenteissa – kun oletetun yhteisön sisällä esiintyy eriäviä mielipiteitä. Kun joku antaa ymmärtää puhuvansa koko yhteisön, “kaikkien”, puolesta, eri mieltä olevien on helppo kyseenalaistaa tämä bluffi. Kuten Cornell mainitseekin, hänelle suivaantunut Facebook-ryhmä edustaa konkreettisesti vain noin 0,08 %:a Britannian oluenjuojista.

Laajasti ottaen craft beer -yhteisö – jos sillä tarkoitetaan vaikkapa kaikkia hyvästä pienpanimo-oluesta kiinnostuneita – on kyllä usein samaa mieltä monista perusasioista. Kukaan ei halua esimerkiksi palata tilanteeseen, jossa olutta valmistaa vain kourallinen megapanimoita, joita oluen laatu ei kiinnosta tai voiton maksimointi ajaa sen edelle. Kaikki todennäköisesti pitävät tyylillisesti monipuolista oluttarjontaa hyvänä asiana. Lähes kaikki myös kannattanevat sellaisia poliittisia toimia, joilla tätä päämäärää edistetään – kuten nyt Suomen tapauksessa esimerkiksi ulosmyyntioikeutta.

Alrode_Media-club_Flickr-cc-by-sa-2-0

Kuva: Flickr.com, Media Club, CC BY-SA 2.0.

 

Tunnistan hyvin myös New York Timesin Daniel Fromsonin kuvaileman globaalin craft beer -yhteisön. Olen esimerkiksi juuri sopinut ensi viikonlopuksi tapaamisen erään puolalaisen olutaktiivin kanssa – henkilön, jota en ennestään tunne – periaatteessa siltä pohjalta, mitä olen netin pohjalta voinut hänestä päätellä ja muilta kuullut. Vastaavasti olen saanut itse joitakin yhteydenottoja ulkomaisilta olutihmisiltä siksi, että minulla on oma pieni roolini Suomen harrastajayhteisössä.

Toisaalta jos yhteisö(t) mielletään näin väljästi, kenelläkään ei ole mandaattia esittää omaa mielipidettään jostain asiasta koko olutharrastajayhteisön mielipiteenä. Aika varovainen kannattaa olla myös sen suhteen, että kanavoi yhteisön edustajana sellaisia näkemyksiä, joita näppituntumalta olettaa koko muun porukan kannattavan (olipa porukka sitten yksittäinen Facebook-ryhmä tai vaikka kaikki oman maan craft beer -harrastajat).

* * * * *

Kysyin otsikossa, onko craft beer -yhteisöä olemassa, ja nyt vastaan. Kyllä: kun puhutaan löyhästä verkostosta, jonka kautta yksityiset harrastajat, olutseurat ja -järjestöt, olutkirjoittajat, panimot ja ravintolapuolen ihmiset eri maissa liittyvät esimerkiksi nettisovellusten avulla toisiinsa, tietynlainen globaali yhteisö on todella olemassa. Se on paitsi olemassa, sillä myös on merkitystä alan ja harrastuksen kannalta ihmisten yhteentuojana ja mielipiteiden vaihtamisen alustana. Varmasti se inspiroi harrastajia myös identiteetin luomisen välineenä: Untappdin näppäily houkuttaa, koska samaa tekevät trenditietoiset tyypit kaikkialla maailmassa.

Toisaalta myös: ei ole. Jos Martyn Cornellin tavoin edellyttää, että “mielekkään” yhteisön pitäisi pystyä ehkä muodostamaan selkeitä yhteisiä kantoja ja nauttia jonkinlaista oikeutta lausua niitä jäsentensä puolesta, tällaista universaalia kattoyhteisöä ei maailmassa tai missään maassa taida olla. On kuluttajien yhdistyksiä, panimoalan yhdistyksiä, some-ryhmiä ja niin edelleen. Nämä ovat kuitenkin kukin tässä mielessä oma erillinen yhteisönsä. Jos kaksi keskustelijaa ovat siis esimerkiksi blogin kommenttiketjussa eri mieltä jostakin asiasta, kumpikaan heistä ei voi sanoa edustavansa koko craft beer -yhteisön näkemystä – ei vaikka hänellä olisi millaiset verkostot niin harrastajien kuin ammattilaistenkin parissa.

Mainokset

Mitä Kallion olutkierroksella voi tulla vastaan?

Jo muutamana vuonna olemme tehneet työkavereiden kanssa alkukesästä kierroksen Kallion baareihin. Sääntönä on ollut, että illan aikana kierretään kymmenkunta paikkaa, jokaisessa juodaan yksi omavalintainen juoma, ja pyritään valitsemaan vain aiemmin käymättömiä kohteita.

Baareja on näillä kierroksilla käyty läpi vajaat kuusikymmentä. Mukana on ollut joitakin pitkän linjan oluthuoneita kuten Kuikka, Hilpeä Hauki tai Kurvin William K, mutta hyvä olutvalikoima ei ole ollut paikkojen valinnan kriteerinä. Reitille on usein osunut muutama aurinkoinen terassi, yksi tai kaksi vähän pelottavaa ammattilaispaikkaa ja satunnainen määrä craft-baareiksi hipsteröityneitä kuppiloita.

Vuosien mittaan nämä noin kymmenen baarin kertaotokset ovat tuntuneet vahvistavan sen arvion, jonka monet ovat näppituntumalta Kalliosta tehneet. Perustason kaljabaarit väistyvät kiihtyvää tahtia. Tilalle tulee enemmän tai vähemmän tyylikkäitä anniskelulaitoksia, joilla on ymmärrystä käsityöoluista ja juomakelpoisista viineistä. Yhä harvemman paikan olutvalikoima jää enää akselille ”kolmonen, nelonen ja tumma Velko”. Samalla asiakaskunta siistiytyy ja ehkä nuorentuukin.

Toisten silmissä tämä merkitsee, että vanha Kallio katoaa. Ehkä he komisario Palmun tavoin pelkäävät, että pian on heidän vuoronsa. Toisille baarien uusiutuminen on neutraali tai jopa positiivinen asia. Jos tykkäät hyvästä oluesta tai kokeilet mielelläsi erilaisia oluita, miksi surisit, kun niitä on tarjolla yhä useammassa baarissa.

cofNiiden vuosien aikana, kun olemme Kallio-kierroksilla kulkeneet, ainakin Kultapalmu on uudistunut trendikkäämmäksi Palmuksi, Pääkonttorista on tullut Panema ja yksi Flemarin rinteen entisistä kaljapaikoista on muuttunut tyylikkääksi viinibaariksi. Monet muutkin ovat vaihtaneet omistajaa ja nimeä. Lisäksi pubeja on putkahdellut kortteleihin ja kiinteistöihin, joissa niitä ei aikaisemmin ollut, esimerkkeinä vaikka Stadin Panimobaari ja Sörkan Ruusu.

Tietysti Kallion ravintolakannan muutos alkoi tässä suhteessa paljon aikaisemmin: ehkä jo Hilpeä Hauki vuonna 1994 avautuessaan edusti ensimmäistä baarigentrifikaation aaltoa. Tekee silti mieli väittää, että kehitys on nyt taas kiihtynyt. Kaiken tämän keskellä muutama vanha tervaskanto myös jatkaa koetellulla konseptillaan, kuten 60-luvulla perustetut Kolme Kaisaa ja Cella.

Hiivaa Stadin Panimon vanhasta kiinteistöstä

Tämänvuotinen kierros käynnistyi Sörnäisten rannan uusista merellisistä baareista. Leblonin edustalla oli mahdollista levitellä kansituoleja kuumalle rantahiekalle, ja Meriklubi toimi alkuillasta viihtyisänä ravintolalaivana. Näistä aurinkoisista kohteista Meriklubilla oli ihan kohtalainen pienpanimo-oluiden valikoima, Leblon pysytteli perinteisemmillä linjoilla.

Jatkettiin Stadin Panimobaarin kautta ylös kohti Harjua, pysähtyen matkalla mainiossa Sörkan Ruusussa ja jatkaen siitä Broncoon ja Panemaan. Illan viimeisiä etappeja olivat Vaasankadun Kustaa Vaasa ja Kalliohovi sekä edellä mainittu Kolme Kaisaa. Jos eri paikkojen olutvalikoimia ruotii, joukossa oli sekä ilmiselviä hyviä (Stadin Panimobaari ja Panema) että yllättäjiä. Esimerkiksi Broncossa en olisi osannut odottaa näkeväni jotain Omnipollon tai Lervigin hanaolutta.

Sörkan Ruusu ilahdutti, koska paikka näyttää ymmärtävän craft-standardien ohella myös belgialaisten ja saksalaisten oluiden päälle. Ylipäätään tunnelma oli ajaton ja jotenkin patinoitunut, vaikka baari sinänsä on uudehko. Kustaa Vaasassa join puolestaan Pyynikin Mosaic Lageria, joka oli heidän hanassaan tuona iltana erittäin raikkaassa ja hyvässä kunnossa.

Yksi yllätys tuli tällä kertaa eteen Stadin Panimobaarissa, jossa tulin kesken kaiken vedetyksi mukaan elämää suurempiin olutelämyksiin. Mystisen auran ympäröimä omistaja Timo Konttinen oli päättänyt kunnioittaa läsnäolijoita avaamalla panimon kellarista pullon, jota hän kutsui Helsingin harvinaisimmaksi. Paikalla olivat myös muun muassa toinen panimon perustajajäsen Ilkka Sysilä ja bloggari Arde, jonka amerikkalaisilla vierailla oli jokin osuus illan tapahtumiin.

cofPullo oli Stadin MIWtFY-hapanolutta (”Stadin Sour Ale”), jota oli maisemissa joskus vuosien 2013–14 tienoilla, siis ennen kuin happamista tyyleistä tuli iso juttu näillä rannoilla. Sen aikaisissa arvioissa olutta on luonnehdittu sekä samalla varsin makeaksi että todella happamaksi, mutta ehkäpä villihiivat ovat jatkaneet ruokailuaan näinä välivuosina, kun nyt kumpikaan piirre ei tuntunut korostuvan. Maistelu toki tapahtui muutenkin kiireisen illan tiimellyksessä, joten aivan ansaitsemaansa huomiota tämä olut ei valitettavasti saanut.

Yhdessä Ratebeer-arviossa ehdotetaan tyylilajiksi ”imperial faro”, joka on ehkä kieli poskessa keksitty termi mutta varmasti periaatteessa lähes 9-prosenttiselle oluelle paikallaan. Neljä­–viisi vuotta varastossa odotellut MIWtFY on kohtuullisen lempeä mutta silti selvästi lambicmaisen hapan tapaus, jossa Stadin Panimon konkareiden mukaan on villihiivoja panimon entisestä kiinteistöstä Itäväylän toiselta puolelta. Tai näin ainakin ymmärsin. Harvalla oluella on mainittavampaa historiaa tai mikromaantieteellistä taustaa, joten olin tyytyväinen, että pääsin tästä pullosta maistille.

Baarit 2013–2018

Kierros jatkui, ja vastaava rundi on luultavasti luvassa taas viimeistään vuoden päästä. Tässä vielä edellä mainittujen Kallio-turneiden pysähdyspaikat viimeisten kuuden kesän ajalta. Kallio on tietenkin tätä tarkoitusta varten ymmäretty laajasti, eli osa baareista on oikeastaan naapurikaupunginosien Alppiharjun, Sörnäisten ja Vallilan alueella.

Café II-linja 23, Musta Kissa, Om’pu, Sirdie, Oiva, Sivukirjasto, Roskapankki, Kultapalmu, Kurvitar, Hilpeä Hauki, Sävel, Majava Baari, Kuikka, Exodus, Tenkka, Heinähattu, K*urvi, Mucava, Ølhus Oslo, Juttutupa, Rosso, Pub Porthan, 5th Street Bar, Populus, Kallion Mestari, Siima Baari, B12, Flemari 21, Cella, Pulmu, William K. (Kurvi), Ravintolalaiva Pikkudami, Siltanen, Las Vegas, Brewster, Flemari 13, Bar 21, Bullman, Lucky Nine, Molotow, Solmu, Stadin Tähti, Ravintolalaiva Maria, Sir Oliver, Café Mascot, Kipinä, Bar Lab, Helsing Bar, Virkavapaa, Tenho, Leblon, Ravintolalaiva Merikerho, Stadin Panimobaari, Sörkan Ruusu, Bar Bronco, Panema, Kustaa Vaasa, Kalliohovi, Kolme Kaisaa.cof

sdrcof