Tuju Vuohineuvos ja Hailuodon Märzen

Tässä on bock ja märzen rinnakkain, Suomi-neidon vastakkaisista päädyistä eli Lappeenrannasta ja Perämeren rannikolta. Tuju taitaa uusimman aallon craft-oluet kuten NEIPAt, Hailuodon Panimo taas on tehnyt erityisesti saksalaistyyppisiä pohjahiivaoluita. Kumpienkin saatavuus marketti- ja monopolijärjestelmässämme on ollut viime vuosina hyvä. Tujun oluet ovat usein Alko-vahvuisia, ja niitä haetaan sitten sieltä, kun taas Hailuodolla yli 5,5-prosenttinen olut on harvinaisuus.  

Vuohineuvos (6,8 %) lupaa tuoksussaan hedelmäisempää meininkiä kuin mikä ehkä saksalaisille vaaleille bockeille on tyypillisintä. Ainakin ensimmäinen oletus on, että taustalla on jokin Uuden maailman humalalajike, josta saadaan näitä piirteitä – Amarillo, Citra tai vastaava. On tuoksussa silti mallastakin, se on monipuolinen ja miellyttävä. Suutuntuma ei ole ainakaan ohut, edes vaaleaksi bockiksi. Maussa tapahtuu paljon kaikenlaista, on kukkaisuutta, makeaa mallasta, kirpeää greippiä ja yrttilikööriä. Maaliviivalla aika tanakka katkero (bockiksi siis, Alkon mittamana 56 EBU) yhdistyy pieneen melkein viinaiseen loppumakuun. Kaikesta huolimatta Vuohineuvos pitää pakkansa kohtuullisesti kasassa ja varmasti onnistuu siinä, mitä Tuju on tällä hakenut.

Hieman hankalampi tapaus on Hailuodon Märzen (6,3 %). Väriä ei ole paljonkaan enempää, eli suhteellisen samaa kullanväristä nektaria näkyisi tässäkin lasissa olevan. Tuoksu on ankaran maltainen pienellä talkkunan ja heinän lisävivahteella, eli mitään hedelmäaromeja ei nyt irtoa (kuten ei tyylissä tarvitsekaan). Karamelliä on vähän. Humalalla ei ole tässä oluessa ollenkaan sellaista roolia kuin edellisessä, eli EBUt 23 ja kovinkaan paljon normaalista lagerhumaloinnista poikkeavia tuoksu- tai makujuttuja ei erotu.

Suutuntuma on jälleen täyteläinen, nyt miltei lievän viskositeetin puolelle liukuva. Tällaisesta tulee helposti mieleen, ettei olut ole toteutunut ihan sellaisena, mihin panimo on tähdännyt. Alkon mittauksissa kantavierteissä on isompi vahvuusero (Märzen 14.8° ja Vuohineuvos 16.0°) kuin alkoholiprosenteissa. Olisiko Märzen käynyt laiskasti? Jokin talkkunamaisessa sivumaussa tuo melkein mieleen 1990-luvun kotimaiset pienpanimo-oluet. (EDIT: Ks. kommentit alla.) Toiselta kantilta katsoen tässä on myös hienoja, syvällisempään puolitummaan juhlaolueen viittaavia makuja, joista vain jotenkin pitäisi kehittää vielä astetta raikkaampi olut.

Tujun Vuohineuvos ja Hailuodon Märzen ovat kaksi olutta toisilleen läheistä sukua olevista tyyleistä, joista kummastakin pidän. Hailuodon Panimolla on lisäksi ulkoisia avuja, jotka ovat aina vedonneet minuun. Se, että oluet ovat 0,75 litran patenttikorkkipulloissa ja retroetiketteihin on painettu nostalgisia lyhenteitä kuten III, IV A ja IV B, herättävät sympatioita. Harmi, etten tällä kertaa pysty antamaan heidän oluelleen enempää kuin kolmisen tähteä viidestä. Tuju on pätevä tekijä ja aina ajan hermolla, tällä kertaa ehkä vajaan neljän tähden tasoisesti. Kaiken kaikkiaan on myös hienoa, että uudemmat kotimaiset panimot tekevät näitä vahvoja saksalaisia oluita, vaikka ne eivät ehkä ole tyyleistä trendikkäimpiä.  

Advertisement