Kruunajaisoluet testissä #2: Fuller’s Coronation (King’s Ale)

Julkaisin jo edellisessä postauksessa tunnelmia Lontoosta, jossa kuluneena vappuviikonloppuna valmistauduttiin kruunajaisiin. Tapahtuman kunniaksi brittipanimot eri puolilla maata ovat julkaisseet omia kruunajaisoluitaan. Niitä on saatavana panimosta riippuen joko pulloissa tai tölkeissä, taikka elävinä cask– eli real ale -versioina – perinteisinä pubioluina – tai sitten kaikissa mainituissa muodoissa.

En usko, että coronation ale tai coronation beer on varsinainen oluttyyli, jonka pitäisi olla tietynlainen täyttääkseen juhlan edellyttämät puitteet. Kuitenkin esimerkiksi Boak & Bailey -blogin kymmenen vuoden takaisesta kirjoituksesta voi päätellä, että edellisisten kruunajaisten eli Elisabet II:n vuoden 1953 juhlien aikaan kruunajaisoluet olivat tyypillisesti voimakkaita. Puhuttiin jopa kaksi kertaa tavallisen oluen vahvuisista juomista. Myös se, että tätäkin vanhempiin kruunajaisjuhlallisuuksiin tehtyjä oluita on edelleen keräilijöiden kellareissa, viittaa vahvuuteen ja säilytettävyyteen. ”Melkein jokainen panimo tässä maassa tekee kruunajaisoluen”, todettiin 70 vuotta sitten.

Nopealla nettihaulla ja some-selailulla bongasin nyt helposti pari–kolmekymmentä panimoa, jotka tarjoavat tällä viikolla omaa kruunajaisolutta. Voi olla, että niitä on reilusti enemmänkin, koska Britannian paristatuhannesta panimosta useimmat ovat pieniä nyrkkipajoja, joiden markkinointi voi olla hyvin paikallista ja kohdennettua. Nämä pikkupajat toisaalta suuntaavat toimintaansa paljolti nuorille, joita kruunajaiset tai perinneoluet eivät kiinnosta läheskään niin paljon kuin iäkkäämpää olutkansaa. Sama tietysti koskee panimoväkeä itseään – osa heistäkin on varmasti tasavaltalaisia tai vain muunlaisista asioista kiinnostuneita. Onkin aivan mahdollista, että vain parisen prosenttia kaikista Britannian panimoista juhlistaa tämänkertaisia kruunajaisia erityisellä oluella.

Fuller’s on kaikille tämänkin blogin seuraajille tuttua tutumpi lontoolaispanimo, jonka olutvalikoima ja muu toiminta yleensä nyökkäilee melko tyylikkäällä tavalla parhaille brittiläisille olutperinteille. Niinpä kuvaan sopii, että Fuller’s-pubeissa on tällä hetkellä tarjolla kruunajaisolutta nimeltä Coronation (5,5 %), alaotsikkona King’s Ale. Vaikka yleismaailmallisesti 5,5-prosenttinen olut ei ole poikkeuksellisen vahva, brittiläisessä pubiperinteessä se on selvästi perustarjontaa tuhdimpi. Samaa vahvuutta ja tyylisuuntaakin edustaa tietysti Fuller’sin kuuluisa ESB cask-versiona, mutta ainakin äkkiseltään tämä Coronation vaikutti vähemmän maltaiselta, enemmän tuoretta sitrushedelmää maussaan tarjoavalta. En ole kyllä ESB:tä pitkään aikaan juonut cask-versiona, mutta olisiko resepteissä ainakin joitain eroja? Fuller’sin Coronationin testasimme The Ship -pubissa Sohossa.

Näiden kahden maistellun coronation alen lisäksi kruunajaisoluita tuli viime viikonloppuna Lontoossa oikeastaan vastaan vain yksi, Elgood’sin pullotettu 5-prosenttinen olut, joka on tehty Marks & Spencer -tavaratalolle. Se jäi kuitenkin ostamatta. Ruokakauppaketjuista Sainsbury’s on teettänyt oman kruunajaisoluensa jossain, ja Aldi näköjään hankkinut neljäkin kruunajaisteemaista tölkkiolutta eri tyyleissä valikoimaansa. Lontoossa pubeja omistavilta panimoilta (tai olutmerkkeihin liittyviltä pubiketjuilta) ainakin Shepherd Neame on tehnyt kruunajaisoluen, samoin Harvey’s sekä Hall & Woodhouse, kun taas Young’s ilmeisesti ei ole. BrewDogilla on samoin omansa. Noiden pubisaatavuudesta en osaa sanoa mitään varmaa, monet ovat tulleet tarjolle vasta tämän viikon puolella. Timothy Taylorilla on kruunajaisolutta tarjolla varsinkin Pohjois-Englannin pubeissaan.

Alkoholiprosenteiltaan vahvemmat kruunajaisoluet ovat harvassa. Yksi sellainen on Hall & Woodhousen Ale to the King -oluen 7-prosenttinen pulloversio, ja samaten Elgood’sin ”oma” (ei siis M & S -olut) on 6,1 % vahvuinen. Cornwallilainen St Austell on lisäksi tehnyt Tribute-oluestaan 7,4-prosenttisen kruunajaisversion pullomyyntiin nimellä Extra Special Tribute. Panimon mukaan prosenttiluku on johdettu siitä, että Charles III astuu valtaistumelle 74-vuotiaana. Näistä vuosista Charles muuten ehti kokonaista seitsemän vuosikymmentä olla kruununperijänä myös Cornwallin herttua. Kovin monet kruunajaisoluet eivät myöskään taida olla tummia – dark ale -tyyppisistä yhtenä esimerkkinä on Arkells Coronation Ale.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s