Vasta tänä syksynä maistoin ensimmäisen kerran marinaraa, tuota kaikista pizzoista vanhinta ja alkuperäisintä. Ihmeesti makua napolilaisen pohjan päälle tuovat pelkkä tomaattikastike, valkosipuli ja oliiviöljy, ehkä ripaus oreganoa. Näitä tuli testailtua, kun matkaseuralainen vietti vegaanikuukautta ja itsekin sekä kokkailin että söin ravintoloissa osittain samalla ruokavaliolla. Pizzaa en kylläkään paistanut, vaikka kotitekoistakin marinara-pizzaa olemme tänä syksynä saaneet.
Napolilaistyylisiä pizzoja olen syönyt muutenkin Helsingissä viime aikoina monessa paikassa. Forza, Capperi, Via Tribunali, Daddy Greens – kahdessa viimeksi mainitussa sekä Putte’sissa myös nimenomaan tuota marinaraa. Sen täyte oli paras Karhupuiston Daddy Greensissä, joka on kaiken kaikkiaan erittäin mukava paikka. Pohja on monen mielestä pizzassa tärkeintä, napolilainen pohjakin voi olla vähän pullamaisen pehmeä, jos se ei ole osunut ihan nappiin, jolloin saattaa alkaa kaivata roomalaista tai muuta rapeampaa taikinaa. Parhaimmillaan napolilainen pohja on aivan huippu. Parhaan pohjan ja muutenkin parhaan marinara-pizzan paistoivat tänä syksynä lähipiirimme pizza-asiantuntijat mökkiterassilla.
Napolilaisvaikutteisten pizzerioiden aalto lähti pyyhkimään Suomen yli muutama vuosi sitten, eikä se ole edelleenkään kai aivan laantunut. Juomaksi tulee pizzan kanssa otettua tyypillisesti punaviini, mutta saahan näistä paikoista usein joitakin craft-henkisiä oluitakin. Esimerkiksi Daddy Greens tarjosi hanasta tuusulalaisen Maku Brewingin tupla-IPAa, jota en ollut vähään aikaan juonut, ja se oli oikein maistuva. Punavuoren Forzassa näytti menevän ainakin naapuripöytiin Kakolan panimon oluita.
Mikä olut sopii parhaiten pizzalle, varsinkin lähes pelkällä tomaattikastikkeella kuorrutetulle? Tim Webb ja Stephen Beaumont suosittelevat wieniläistyylistä lageria tai bockia, joiden pieni maltainen makeus pistää kampoihin kypsennetyn tomaatin makeudelle. Garrett Oliverilla on omassa kirjassaan sama ajatus punaruskeasta lagerista, jonka vaihtoehdoksi hän listaa ainakin amber alen. Artesaanipizza ja artesaaniolut antavat luultavasti melko korkeat pisteet ”oletko keskiluokkainen” -testeissä, mutta hyviähän ne tuppaavat olemaan.