Erdinger Urweisse ja Ayinger Urweisse

Tässä on kaksi “wanhan ajan wehnäolutta” Münchenin metropolialueen liepeiltä, joissa on molemmissa suurin piirtein sama idea, mutta toteutuksessa pieniä eroja. Ajatus on, että ennen vanhaan juotiin vähän tummempaa suodattamatonta vehnäolutta. Oli niitä myös ihan kunnolla tummia, melkein mustia, mutta ehkä nämä keskivaaleat koetaan nyt jollain lailla sekä nykyaikaan sopiviksi että perinnetietoisiksi.

Länsisaksalaisten asenne entisaikojen oluisiin alkoi muuttua joskus 1970–1980-luvuilla. Sitä ennen oli katsottu vain tulevaisuuteen, ja tulevaisuus oli tietenkin pilsnerinvaalea ja kirkas. Yhtäkkiä nuorta sukupolvea – tai ainakin sen hipahtavaa, boheemia etujoukkoa – alkoivat kiinnostaa suodattamattomat oluet, kuten hefeweizenit, joita aikaisemmin oli pidetty setien ja tätien juomina. Oluista, joiden oli oletettu kuolevan sukupuuttoon samalla kuin sodan käynyt sukupolvi kupsahtaisi, tulikin kuuma trendihitti.

Tästä kaikesta on jo 40 vuotta. Suodattamattomat vehnäoluet ovat tietysti nykyään jo aika valtavirtaa, ja hc-olutharrastajien mielestä kenties turhankin tavanomaista tavaraa. Tällaiset urweisse-versiot – siis vielä vähän historiallisemmat versiot suodattamattomasta perusvehnäoluesta – ovat ehkä astetta kiinnostavampia. Kaikilla panimoilla niitä ei ole, mutta historiatietoiset keskisuuret toimijat Erdinger ja Ayinger sellaisia ainakin tarjoavat. Ayinger on tehnyt omaansa vuodesta 1979 asti, erdingiläisen historiaa en tarkemmin tunne.

Erdinger Urweisse (4,9 %) on väriltään vaalean kinuskimainen, korkeintaan samean vappusiman sävyä. Tuoksussa on kinuskia tai karamellia, ehkä kaneliomenaakin. Maku on kohtalaisen hedelmäinen, siinä on vähän uunibanaania ja neilikkaa. Tämä on ihan mukava keskivaalea vehnäolut, jossa myös vehnämaltaan oma viljaisuus pääsee esiin hedelmäisempien hiivaefektien alta.

Ayinger Urweisse (5,8 %) on Erdingerin olutta jonkin verran tummempi, suunnilleen viikunahillon värinen. Samea – ei erityisen kaunis – on tämäkin olut. Varsinaisesti ei silti ole tummasta vehnäoluesta kyse, vaan edelleen keskivaaleasta. Tuoksu on mausteisempi, mutta periaatteessa samantapaista miedosti karamellimaista, banaanin ja hunajan kaltaista aromia on tässäkin. Maku on edellistä olutta täyteläisempi, mikä jo alkoholiprosentteihinkin sopii. Mehevää kuivatun aprikoosin, tikkunekun, maustekakun ja kypsän päärynän makua löytyy myös.  

Näin erivahvuisten oluiden laittaminen paremmuusjärjestykseen ei ole ihan reilua, koska tässä tyylilajissa isompi mallasmäärä myös kääntyy helposti maukkaammaksi olueksi. Tämän voi varmaan sanoa Ayingin Urweissesta verrattuna erdingiläiseen.

Joissain oluttyyleissä tietysti kevyemmät prosentit saattavat tarkoittaa raikasta, puhtaan virkistävää olutta. Suodattamattomassa vehnässä ei ole välttämättä näin. Erdinger Urweisse on silti juurikin vähän kevyempi mutta silti selkeän maukas olut, ei liian tuhti kesäsaunan terassille. Se on mielenkiintoisella tavalla samalla hieman tummempi kuin panimon vahva syysjuhlaolut Festweisse mutta silti alkoholipitoisuudeltaan miedompi kuin perusvehnäolut Erdinger Weissbier.  

Ayinger Urweissessa sen sijaan on joka tapauksessa maailmanluokan klassikon aineksia, kuten joissain muissakin Ayinger-oluissa. Olisi ihan kiinnostavaa nähdä siitä doppelweizenbock-vahvuinen versio (tyyliin Schneider Aventinus) tai miksei jopa kellarointikelpoinen eisbock.

(Erding-valokuvan lähde: Polybert49, Flickr.com, CC BY-SA 2.0.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s