Jouluoluet #5–7: Ruosniemen Jouluapulainen, St. Olaf Christmas Ale & Big Belly Liquid Desserts No.13 Red Velvet Coconut Christmas Cake Quad

Palataan jouluoluttestien pariin vielä hetkeksi, vaikka juhla-aika päättyykin jo aivan näillä näppäimillä Nuutin päivään. Muutama olut, joita ehdin jo ennen joulua maistella, on jäänyt postaamatta tänne blogiin – joukossa myös kotimaisia tekijöitä, kuten tässä alla Porin Ruosniemi ja Savonlinnan St. Olaf. Ne ovat lähteneet liikkeelle tummalla lagerilla ja tummalla alella.

Ruosniemen Jouluapulainen Dark Lagerin (6 %) väri on selkeän ruskea, ei niinkään tyylin punaruskeasta päädystä. Olut tuoksuu tummille maltaille ja lempeille hedelmille, ehkä kypsälle päärynälle tai banaanillekin. Makuun iskeytyy vähän tuhkaa tai salmiakkijauhetta, jollaista joissain porttereissa tai stouteissa joskus maistaa. Varsin helposti juotavalla oluella kuitenkin mennään, mukana jonkin verran paahtunutta leivän kuorta, karamellimäistä mallasta tai siirappia. Pientä kirpeyttäkin löytyy, ehkä sitruksen suuntaista enemmän kuin marjojen. Loppumakuun jää melkein savumaisen tummaa mallasta, katkerotaso on matalalla. Tätä voisi siemailla joulupyhän alkuillasta ruoanlaittojuomana, mutta kuudella prosenteilla voisi odottaa tuhdimpaakin tuotetta.

St. Olaf Christmas Ale (5,6 %) on vaaleampi kuin edellinen, colajuoman värinen. Saan tästä oluesta paljon huonommin otetta, ainakin näin peräkkäin tässä järjestyksessä maisteltuna. Hedelmää on runsaasti, jotain eksoottisempaa kuten ananaskirsikkaa tällä kertaa. En tiedä mitä mallasta on mukana, tässä kuitenkin profiili selvästi vaaleampi maunkin perusteella – tummempien maltaiden runkoa ja syvyyttä ei ole, ja vaikutelma vetisempikin (on toki myös alkoholipitoisuudeltaan miedompi). Ehkä vähän englantilaistyylistä sitrusmarmeladia on tarjolla, liekö sikäläisiä humaloita tai hiivoja käytetty. Katkeruutta ei pahemmin tässäkään ole. Jättäisin tämän hieman vähemmille tähdille näistä kahdesta, mutta kumpikaan ei sittenkään nouse aivan kotimaisen tummien oluiden kärkikastiin. 

Osittain jäi harmittamaan, olisi tehnyt mieli innostua näistä enemmän. Tyylit ovat sellaisia, joita mielelläni Suomenkin pienpanimoissa useamminkin näkisin. Voisiko resepteissä tai tekotavoissa jotenkin petrata, siihen ei ole maallikolla antaa eväitä. Onko käytetty joitain humalalajikkeita, jotka eivät toimi ihanteellisesti maltaiden kanssa, vai onko matkalla kattiloista asiakkaan lasiin tullut jostain jokin ei-toivottu piirre? Joskus ongelma voi olla prosesseissa, joskus varmaan myös maistajan päässä.

* * * * *

Hollantilainen Big Belly Brewing on yksi niistä tuhansista 2010-luvun lopulla aloittaneista eurooppalaispanimoista, joista ei äkkiseltään välity erityisen omaperäistä kuvaa. “Jaaha, taas yksi tällainen”. Kevyempi tarjonta ja perusvalikoima painottuu NEIPAaan, ja erikoisuuksissa – joista tärkein portfolio on nimetty informatiivisesti Liquid Dessertsiksi – on makeita ja vahvoja oluita, joissa konditoriatuotteet ja baarin ylähylly paiskaavat kättä. Pastry stouteja ja muuta vastaavaa siis.  

Red Velvet on punaisesta kaakaosta valmistettu (tai usein sitä korvaavilla väriaineilla värjätty) suklaakakku, ja se selittää pinkin häivähdyksen myös tämän oluen vaahdossa ja pullon pohjasakassa. Red Velvet Coconut Christmas Cake Quad on oluen nimi, prosentteja peräti 11 % ja tyylilajina vahva luostariolut. Maussa red velvet kai tarkoittaa siis kaakaosta, eli muuta punaisen värin lähdettä kuten marjoja ei pitäisi olla reseptissä mukana. Christmas cake on Englannissa lähinnä marsipaani-sokerikuorrutettu hedelmäkakku, ja sillä voi olla tähän olueen jokin yhteys tai sitten ei.

Tuoksu on hyökkäävän vaniljainen, ehkä kookosta, kaakaota ja jotain maustetta tuntuu siinä myös. Tämä linja selvästikin monia olutharrastajia tänä päivänä miellyttää, kun erilaiset jälkiruokastoutit ja tynnyrikypsytetyt oluet ovat piireissä niin suosittuja. Makua hallitsee karamellinen, vaniljainen, suklainen maltaisuus, jossa humalaa tai sen katkeroita ei tunnu käytännössä ollenkaan. Jälkimakuun jää vähän tumman suklaan kirpeyttä.

Olut on tumma, ei ihan musta, mutta ei päästä paljoa väriä lävitseen ennen kuin lasin ollessa jo tyhjempi. Kakku on ottanut tässä niin vankan yliotteen oluesta, että tyylinä voisi olla yhtä hyvin portteri, eikä kukaan huomaisi mitään eroa. Luostarioluiden ystävien on siis turha tähän olueen kajota, tämä on puhtaasti kakkuoluiden ystävien juttu. Lopulta on myönnettävä, ettei Red Velvet Coconut Christmas Cake Quad kuitenkaan ole ainakaan ihan niin saatanallisen makea kuin ennakolta pelkäsin. Sain kokonaisen lasillisen alas ilman että ällötti, ja ihan hyvin tehty tämä varmaan tyylilajissaan onkin. Kolme tähteä, kolme ja puoli?

* * * * *

Näistä maisteluista jäi käteen paljon toiveita ensi vuoden jouluolutpukille: hyviä aihioita kyllä, mutta muutamia muokkauksia tarvittaisiin, että nämä minun makuuni sopisivat ihanteellisesti. Hyvä juttu on se, että Alkon jouluolutlistaus on ainakin melko monimuotoinen, joten erilaisten tyylien fanit löytänevät sieltä jotain talvi-iltojen iloksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s