Tampereen ratikka & Pub Kultainen Apina

Olutkoiralla on ollut jo elokuusta saakka suunnitelmissa matkustaa Tampereen raitiovaunulla Hervantaan ja nauttia virvoke siellä Kultaisen Apinan kapakassa. Nyt vihdoin joululomalla sankarimatkailija sai aikaiseksi kammeta itsensä tähän komean punaiseen, uuteen liikennevälineeseen (alla oleva kuva kesältä). Matkamme alkoi Rautatieaseman pysäkiltä, ja aiotun Hervannan etapin jälkeen palasimme keskustan päätepysäkille Pyynikintorille.

Ratikkaan nousu oli helppoa, koska ei tarvitse ladata erillistä sovellusta tai etsiä kertalippujen myyntipaikkaa. Sen kun vilautti vaunun sisällä olevalle koneelle pankkikorttia ja lippu oli hankittu lähimaksulla. Tätä maksutapaa on tullut ennen harrastettua vain ulkomailla. Toivottavasti HSL, joka ei ole koskaan ollut vahvimmillaan satunnaisten matkustajien (esimerkiksi turistien) palvelemisessa, ottaa tässä oppia Tampereen kollegoista.

Kyyti oli sujuvaa, ja varsinkin rakentamattomilla alueilla, joita ratikkareitin varrelle pariin otteeseen osuu, vauhti oli Helsingin ratikoihin verrattuna huikean nopeaa. Nimenomaan “pikaratikkaahan” Tampereelle jo kauan sitten alettiin suunnitella, vaikka jossain prosessin kohdassa pika-etuliite unohtui historian lehdille. Helsinkiläisiin korviimme kuulosti tietysti oudolta, ettei pysäkeille kuulutettu ruotsinkielisiä nimiä, joten matkaseuralainen alkoi täydentää niitä omatoimisesti: Hakametsä–Hagskog, Pohjois-Hervanta–Norra Hervanda, ja niin edelleen.

Ratikan hienoudesta huolimatta matkan kohokohta oli Kultainen Apina – paikka, jossa olisin varmasti käynyt jo lukuisat kerrat, jos se ei olisi sijainnut hankalantuntuisen bussimatkan päässä opiskelijalähiössä. Kyseessä on jo vuonna 1990 perustettu olutravintola, jossa on säilynyt kosolti kolmen vuosikymmenen aikana kertynyttä tunnelmaa ja patinaa. Seinät ovat täynnä vanhoja olutmainoksia, lehtileikkeitä ja pubin oman historian vaiheita. Itse nautin Prykmestarin Saaz Lagerin ja vuoden 2020 Orvalin.

Nykyinen olutvalikoima ei ole ihan linjassa belgialaista ja saksalaista tunnelmaa huokuvan memorabilian kanssa. Valikoimassa on vahva amerikkalaisen NEIPA- ja pastry stout -vetoisen 2010-lukulaisen muodin leima, mikä on varmasti ymmärrettävää tässä sijainnissa, jossa ainakin osa yleisöstä on nuorinta olutsukupolvea. Seinällä on värikkäiden nykytölkkien rivistöä, epäilemättä myös Britanniasta ja muualta Euroopasta. Itse tietysti toivoisin valikoimaan hiukan lisävahvistusta vähemmän trendikkäistä oluttyyleistä kuten bockeista ja perinteisistä brittioluista. Belgiaa edustavat lähinnä trappistit, Leffet ja Duvel ja Delirium, eli sitäkin puolta voisi vahvistaa.

Oli miten oli, pubin tunnelma on erinomainen, palvelu hyvää ja muu asiakaskunta meidän lisäksemme ei suinkaan ollut mitään oluthipstereitä vaan vanhempaa paikallista väkeä. Tuli tunne, että kaikki ovat tervetulleita. Lisäksi take away -kaapeista löytyi mielenkiintoisia ostoksia kuten Pax-Bräun Vollbier tai Jester Kingin saison. Tämän jouluisen rekiretken tuloksena täytyy antaa vahva suositus Kultaiselle Apinalle. Tästä päivästä alkaen se on muiden baarien tavoin joutunut taas sopeutumaan entistä hankalampiin aukioloaikoihin, mutta toivottavasti näistäkin rajoituksista pian päästään.

Paluumatkalla toisen pään päätepysäkillä poikkesimme vielä Pyynikintorin Tuoppiin, jolla on tietysti pitempikin historia, se on avattu jo vuonna 1964. Ihan mukavat oluet sielläkin vielä saatiin, lager-puolelta löytyi esimerkiksi Weltenburgerin Spezialia ja Helsingin Viidessä Pennissä toimivan Mad Hopperin wiener-tyylinen Daydream Lager. Hyvä näin – kokonaan käymättä jäivät kymmenen kilometrin ratikkareitin varrelta löytyvät muut baarit, joten jotain jäi kesäksikin.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s