Jouluolut uutelisällä oli tribuutti nuoruuden kotiolutbuumille

Tämä on Olutkoiran joulukalenterin 22. luukku.

Jotkut uskollisimmat tämän blogin lukijat ehkä muistavat minun maininneen muutamaankin kertaan, etten osaa panna olutta. En ole kerta kaikkiaan koskaan tehnyt – edes yrittänyt. Ainoita poikkeuksia ovat muutamat kerrat 90-luvun alussa, jolloin kavereiden kanssa hädin tuskin täysi-ikäisinä kipitimme Pohjois-Tapiolan kotiolutkauppaan ja onnistuimme ohjeiden avulla keittämään jotain savisen tummaa ja alkoholipitoista, josta tuli tarvittaessa humalaan.

Noita kotioluita tehtiin tietysti valmiista uutepaketeista, ja lopputulos oli parempi tai huonompi versio siitä, millaiseksi uutteen tekijä oli kotioluen suunnitellut. Vasta tänä vuonna, yli 25 vuotta myöhemmin, olen ensimmäistä kertaa tehnyt alusta loppuun itse sellaisen oluen, jossa edes suurin osa maltaasta on aitoa mallasta, humala aitoa humalaa ja hiivakin varta vasten valittua oluthiivaa.

Ehkä jonkinlainen nyökkäys noille nuoruusvuosien kotioluthankkeille on, etteivät raaka-aineet nytkään siis olleet sataprosenttisesti “sitä itseään”. Päädyimme nimittäin tekemään tässä kuussa jouluoluen viime vuonna Hangon kirjakaupasta mukaan tarttuneesta Oma pikku panimo -kirjasta. Olennaista oli, että valmistus toimisi omassa keittiössä ja lähinnä normaaleilla keittiövälineillä – mahdollisimman helposti – ja että tulos olisi suurella todennäköisyydellä onnistunut. Toki toinen vaihtoehto olisi voinut olla vaikka kokeilla Reittausblogin pussimäskäysohjeita tai jotain vastaavaa, mutta ehkä ensi kerralla.

Vaikka osa maltaista on kyseisen kirjan ohjeissa aina spraymallasta eli kuivattua uutetta, loput olivat sitten erilaisia värimaltaita, jotka valikoin nettikaupasta kuin kuka tahansa kotiolutharrastaja. Tarpeet siis hankittiin erään panimotarvikekaupan verkkokaupasta ja noudettiin heidän varastostaan pääkaupunkiseudulla. Maltaat – ne muut kuin spraymallas – rouhittiin paikan päällä odottaessani. Olin poiminut nettitilaukseen mukaan myös muita keittiöstämme puuttuneita tarpeita kuten lämpömittarin, lapon ja pullotusvehkeet.

Kirjan jouluoluessa oli crystal-, carafa- ja suklaamallasta sekä juurikin tuota spraymallasta. Kun kotona avasin noutamani paketin, huomasin sprayn olevan vehnämallasta (ehkä vehnän ja ohran sekoitusta?). Olin varma, että olin tilannut medium-väristä ohraspraymallasta. Ehkä olin ymmärtänyt jotain väärin tai tilauksessa oli tullut moka, mutta emme antaneet tämän häiritä, vaan ryhdyimme toimeen.

Ruotsalaisesta kirjasta suomennettu Oma pikku panimo toimi kyllä ohjeiden puolesta ihan hyvin; saimme sillä tehtyä ne vaiheet mitkä pitikin. Mäskääminen, keitto, suodatus ja muut vaiheet sujuivat asianmukaisesti, ja lopulta desinfiointiin liittyvän säätämisen jälkeen (siinä ei haluttu tehdä virheitä!) vierre päätyi kuivahiivan kanssa viiden litran käymispulloon. Tuoksut ja vierteen ulkoinen olemus antoivat nekin jo vihjeitä siitä, ettemme ainakaan tehneet kaikkea aivan päin mäntyä. Humalana oli Libertyä ja East Kent Goldingsia sellaisessa suhteessa, että oletin lopputuloksessa maistuvan jonkin verran modernia amerikkalaista sävyäkin.

Ensimmäiset kaksi viikkoa käymisastiassa olut käyttäytyi vaisusti, ja pohdimme välillä, tekikö hiiva ollenkaan sille uskottua tehtäväänsä. Pullotusvaiheessa suoritettu maistaminen palautti kuitenkin taas uskoa: jotain kaapin perällä oli tapahtunut. Nyt kahden viikon pullokäymisen jälkeen oli sitten maistamisen vuoro.

Jo kruunukorkin avaamisen ääni ja viimeistään lasiin kaatuvan oluen kaunis mutta ei ylenpalttinen vaahto lupasi, että ainakin käyminen oli sujunut asianmukaisesti. Jouluolutreseptin mausteet maistuivat maussa, samoin hieman amerikkalaistyylinen humalakatkero – melko mietona tosin. Hiilihappo tuntui suussakin juuri sopivalta. Olut oli ihan asiallisen näköistä, tummanruskeaa, hieman sameaa, mutta paljon kirkkaampaa kuin olin pitkään pelännyt. Makukokemus oli mielestäni sitä, mitä resepti suunnilleen lupasikin.

Kokeilu päättyi siis onnellisesti, ja siitä jäi tunne, että tätä voisi aina silloin tällöin tehdä ilman sen suurempaa jännitystä tai juhlallisuuksia. Olisiko seuraava yritys sitten talvikauteen sopivasti vahvempi portteri tai stout? Myös muun tyyppisiä ohjeita kuin tämän kirjan filosofiaa voisi olla kiinnostavaa testata, vaikka kovin syvälle kotiolutharrastuksen madonreikiin en aio ainakaan toistaiseksi sukeltaa. Joulua päästään joka tapauksessa nyt skoolaamaan omassa kaapissa käyneellä kausi-alella, josta edes piparimausteiden jalanjälki ei onnistunut saamaan yliotetta. Belgialaistyyppisissä pulloissamme on kyllä joulunpunaiset korkit, mutta omaa etikettiä emme ehtineet tähän hätään askarrella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s