Irkkupubi, olutmaailman näkymätön aikuinen (osa II)

Tämä on Olutkoiran joulukalenterin 18. luukku.

Katsotaan jatkona eiliselle postaukselle sen kansainvälisen ilmiön juuria, jonka olemme oppineet tuntemaan irkkupubina tai -baarina. Tämän tyyliset pubit eri maissa pyrkivät herättelemään ihmisissä mielikuvaa aidosta irlantilaisesta baarista, sen ajattomasta perinteestä, johon kuuluvat vihertävät puitteet, kansanmusiikki, hyvä tunnelma ja musta stout.

Joskus ajattomat kansalliset perinteet eivät ole niin vanhoja miltä tuntuvat, ja ovat syntyneet osin ulkomaiden vaikutuksesta. Kukapa ei kuulisi irkkupubia ajatellessaan pehmeää kelttiläistä kansanlaulua ja tyypillisiä soittimia, tinapilliä, viulua, harppua, uilleann-säkkipilliä tai mandoliinia.

Kevin Martin toteaa irlantilaisen pubin historiasta kertovassa Have Ye No Homes To Go To? -kirjassaan, ettei Irlannissa juuri kuultu musiikkia pubeissa ennen 50-lukua. “Käytännössä teokraattinen valtio” – kuten hän kutsuu itsenäisyyden alkuvuosikymmenten Irlantia – ei katsonut hyvällä kansalaisten viihtymistä ja viihdettä.

Perinteinen kansanmusiikki palasi Irlannissa laajempaan suosioon 60-luvulla. Pitkään kansanmusiikkia oli soitettu ja kuunneltu kodeissa. Showbandit soittivat tanssihalleissa, joissa ei tarjottu alkoholia. Pubit varustautuivat muotien muuttumiseen ja remontoivat tiloihinsa pieniä esiintymislavoja. Isoista céilí-ryhmistä irrottautui duoja, trioja ja kvartetteja, jotka ryhtyivät soittamaan pubeissa. Sessiot alkoivat tuolloin epämuodollisesti, ehkä improvisoidustikin, ja niissä soitettiin yleisön maun mukaan myös muuta musiikkia.

Irlannin perinteisen musiikin esittäminen pubeissa ja baareissa yleistyi Britanniassa ja Yhdysvalloissa ennen kun siitä tuli valtavirtaa Vihreällä saarella. Kevin Martinin löytämän lähteen mukaan ensimmäiset irkkumusiikin sessiot järjestettiin Devonshire Arms -pubissa Lontoon Kentish Townissa vuonna 1948. Myös Amerikan itärannikon isoissa kaupungeissa tapa alkoi olla laajalle levinnyt.

Kuten The Irish Times kirjoitti näihin aikoihin, ne tekijät, joista pubi muodostuu, olivat murroksessa. Muusikoiden esiintulon lisäksi myös asiakaskunta muuttui yhdellä olennaisella tavalla. Irlantilainen pubi oli ollut iät ja ajat miesten valtakunta. 1960-luvulta alkaen kaupungeissa – ja maaseudulla vasta selvästi myöhemmin – naiset hyväksyttiin vihdoin “normaaleiksi” pubiasiakkaiksi miesten rinnalle. He pääsivät samoihin tiloihin miesten kanssa eikä heidän läsnäolonsa enää herättänyt moraalisia kysymyksiä. Edistystä vauhditti muun muassa naisten palkkatyön yleistyminen Irlannin vaurastuessa.

Samalla kun Irlannista 1960–70-luvuilla kehittyi vähitellen se moderni länsimaa, jonka nyt tunnemme – ja irkkupubi alkoi saada nykyistä hahmoaan – tietyt aikakauden ilmiöt nostivat päätään myös irlantilaisissa anniskelulaitoksissa. Positiivisella puolella oli homoseksuaalisuuden normalisoituminen, joka tosin vanhoillisen kulttuurin perintönä laillistettiin vasta vuonna 1993. Ravitsemusalalle suvaitsevaisuus oli levinnyt hieman aiemmin – Dublinin ensimmäinen homobaari toimi vuosina 1979–1987 ja tunnetuin sellainen, The George -pubi, aloitti 1985.

Negatiivisista ajan virtauksista voi mainita ehkä etenkin Pohjois-Irlannin levottomuuksiin liittyvän terroritoiminnan kohdistumisen myös pubeihin. Protestanttiset Ulster-aktivistit räjäyttivät Belfastin McGurk’s Barissa 15 ihmistä surmanneen pubipommin vuonna 1971. IRA iski kahteen pubiin Englannin Guildfordissa vuonna 1974, ja näissä iskuissa sai surmansa kaksi ja haavoittui yli 60. Kymmeniä ihmisiä kuoli myöhemmissä pommi-iskuissa ja ammuskeluissa pubeissa 70–90-luvuilla Englannissa ja Irlannin saarella.  

* * * * *

Ensimmäiset irlantilaiset pubit Irlannin ulkopuolella olivat Kevin Martinin kirjan mukaan Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tässä hänen lähteensä eivät ole kovin hyviä, koska niiden mukaan vanhin on Lontoon Fleet Streetin The Tipperary -pubi (vuodelta 1700). Martyn Cornell on todistanut, että kyseisestä keskiaikaisesta pubista tuli “irlantilainen pubi”, Mooney’s Irish House, vasta 1890-luvulla, eikä se ollut edes Lontoon ensimmäinen Mooney’s-pubi. Vuonna 1854 avattua New Yorkin McSorley’s Old Ale Housea pidetään Yhdysvaltain vanhimpana “irlantilaisena saluunana”. 

Ensimmäiset kirjassa mainitut irlantilaiset baarit Euroopan mantereella ovat suunnilleen samaa ikäluokkaa Helsingin O’Malley’sin kanssa. Roomassa aloitti The Fiddler’s Elbow vuonna 1976 ja Pariisissa Kitty O’Shea’s vuonna 1986. Kysymys, johon Martin ei yksiselitteisesti vastaa, on tämän mannereurooppalaisen muotivirtauksen alkuperä. Oliko kyseessä ruohonjuuritasolta lähtenyt trendi – yksittäisten ravintoloitsijoiden kuten Torni-hotellin aktiivisuus – vai auttoivatko muut tekijät näitä pioneereja eteenpäin?

Guinnessin panimo huomasi joka tapauksessa viimeistään 90-luvun alussa, että kun jossain päin maailmaa avattiin irkkupubi, maantieteellisen alueen Guinness-myynnissä näkyi heti piikki. Kilpailuun vastatakseen nimittäin myös muut alueen pubit alkoivat myydä Guinnessia. Firma päätti hyökätä näihin markkinarakoihin kehittelemällä oman The Irish Pub Concept -ohjelmansa. Näin Guinness:

Irlantilainen pubi on aina hyvin suunniteltu, täynnä elämää, iloinen ja vieraanvarainen, ja tarjolla on oltava hyvää Guinnessiä kotitekoisen ruoan kyytipoikana. Näyttävät puukoristelut, lämmin valaistus ja yksityiskohdat baarien takana luovat viihtyisät puitteet, ja ilmapiiri on seurallinen, ajaton.  

Paljon huomiota panimoyhtiön konseptissa kiinnitettiin myös “täydellisesti laskettuun” Guinnessiin, sen mystiikkaan, joka kuluttajista tuntuu houkuttelevalta ja kiehtovalta. Myös äänimaailman oli oltava autenttisen irlantilainen, ja elävää musiikkia käytettiin nuoren yökansan kiinnostuksen ylläpitämiseen. Esimiestehtävissä oli hyvä olla irlantilaisia henkilöitä, jotka ymmärsivät konseptin ydinasiat.

Guinnessin konseptin mukaisia irkkupubeja avattiin Euroopassa 2 000 ja Pohjois-Amerikassa 800 vuosien 1992–2000 välillä. Yhtiö kutsui sitä pomminvarmaksi (sic) taloudellisen menestyksen reseptiksi. The Irish Pub Company, joka on toiminut työrukkasena Guinnessin konseptin luomisessa ja jalkauttamisessa, tarjoaa kuutta eri pubi-ideaa: shop, gastro, Victorian, brewery, country ja Celtic. Yhtiön perustaja Mel McNally teki jo nuorena arkkitehtiopiskelijana 1970-luvulla tutkielmaa Irlannin pubien sisustuksen yksityiskohdista, ja tämän osaamisen turvin hän on “pudotellut irkkupubeja kymmeniin eri maihin”, kuten eräs lehti asian ilmaisi.

* * * * *

Kahden luukun mittaiseksi tarkoitettu joulukalenteriteksti jatkuu todennäköisesti vielä ainakin kolmannen postauksen verran, ja siinä vedetään yhteen irkkupubien ja irlantilaisen pubikulttuurin nykytilaa sekä muita roikkumaan jääneitä lankoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s