Sahti ja ch’ti

Tämä on Olutkoiran joulukalenterin 6. luukku.

Pitäisikö itsenäisyyspäivän illan juomana pitäisi olla sahtia, kuten suomalaisen vuoden kohokohtiin ehkä kuuluu – juhannukseen ja jouluun ainakin? Nyt ei ole. Aikaisemmin viikonloppuna aperitiivina kyllä oli Honkavuoren Heili, vahva vehnäolut, joissa jotkut ovat maistaneet sahtimaisia piirteitä. Luultavasti honkavuorelaiset ovat hioneet reseptiä – makeutta oli edelleen, mutta muuten tyyliksi oli tullut sama vaalean kuulas kevätvehnä kuin miedommassa Valossa.

Otetaan joulukalenteriin tunnelmapala sahdin lähimenneisyydesta osana uutta suomalaista pienpanimokulttuuria, sen ensimmäisten tienraivaajien joukossa. Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa 1986, että joutsalaiset olivat anoneet Alkolta lupaa valmistaa sahtia teollisesti ja myydä sitä. Lupia oli haussa myös Lammille ja Hämeenkyröön, joista jälkimmäisessä haluttiin tehdä kaupallista sahtia F.E. Sillanpään 100-vuotisjuhliksi vuodelle 1988.  

Joutsalaisilla tavoitteena oli myös paikkakunnan ja itähämäläisen perinteen nostaminen matkailumaailman kartelle.

Joutsalaiset arvostavat punervanruskeaa sahtiaan ennen muuta siihen sisältyvän perinteen vuoksi. Heitä viehättävät myös sen seurallisuus, kuohu sekä imelä, mutta yhtä kaikki hapahko maku. Vasta tämän jälkeen tulee sahdin enemmän tai vähemmän juovuttava vaikutus. Miksei sellaista juomaa voisi panna myös turistina tulevan vieraan varaksi tai virkistykseksi?

Sahdin nimi on johdettu saft-sanasta, ruotsin ja saksan mehusta, joka on sukua englannin sapille eli mahlalle ja latinan sapere (maistua) -verbille. Erikoisemman kieliyhteyden keksi HS:n mukaan sahti-isäntä Veikko Hännisen tuttu, joka pohjoisranskalaiseen kahvilaan pistäytyessään törmäsi juomaan nimeltä Bière du Ch’ti. “Ch’ti?”, hän ajatteli, “ch’ti, sehän on sahtia!”

Olut oli “suljettu rautalangalla kuin kuohuviini”, kuten erikoisoluita oli tapana Ranskassa ja Belgiassa pakata. Hännisen tuttava toi pullollisen tuliaisiksi matkaltaan ja maistatti sitä joutsalaisilla: sahtimestarilla, sahtipanimon toimitusjohtajalla ja kunnan elinkeinoasiamiehellä.  

Hänninen maistoi korkeana vaahtoavaa ja kuplivaa ranskalaista. “Laheeta!”, hän henkäisi kasvot mielihyvästä sikkarassa, niin ettei tarvinnut kysyä, mitä lahee on suomeksi [pehmeää, lempeää]. Toimitusjohtaja makusteli: “Ihan kuin äkkikäynyttä sahtia.” Elinkeinoasiamies tunsi heti piston kielessään: “Vahvaa.”

Joutsalainen sahti on läpinäkymätöntä, ja kirkasta on saatettu pitää väljähtyneenä. Ranskalainen varasto-olut Ch’ti on suodatettu kirkkaaksi, ja sahdista poiketen siinä on tietysti runsaammin hiilidioksidia. Kantavierreväkevyys 20° ja noin 8 prosentin alkoholipitoisuus sen sijaan voisi olla kummasta tahansa oluesta. Joutsan Sahdin toimitusjohtaja visioi ranskalaisolutta maistettuaan, että hekin voisivat ryhtyä tekemään “tavallista kansansahtia ja tällaista kirkasta royalsahtia”.

“Ja miten olisi, ottaisimmeko taas käyttöön vanhan joutsalaisen sahdin nimen, soiro! Sehän kalskahtaa hyvin ranskalaiselta.”

Vaikka sahtimiesten sanailussa oli kieli vähintään puoliksi poskessa, ollaan tässä kuitenkin tavallaan samalla vedenjakajalla kuin 80-luvun lopussa muuallakin, vaikka Helsingin baareissa ja trendsetterien joukoissa.

Olut oli ollut pitkään 99,9-prosenttisesti arkista ja aina samaa; nyt maisteltiin ja suunniteltiin jotakin erikoisempaa, sellaista, mikä jo tuotteena pistää sukat pyörimään jaloissa ja nostaa tunnelman kattoon. Historian havina ja menneiden aikojen mystiikka oli usein läsnä – se oli varmasti sitä yhtä hyvin Suomen kaupallisilla sahdintekijöillä kuin Ranskan bière de garde -perinteessä, jonka juuret olivat myös maatiloilla.

Alko suhtautui kai sahtipioneerien toiveisiin ja kaavailuihin kohtalaisen ymmärtäväisesti. Valmistuksen ja myynnin hygieniaa sekä muita välttämättömiä pykäliä viranomaiset toki aikoivat valvoa. Esimerkiksi prosenteista ei kuitenkaan väännetty kättä, vaan sahdista sai tulla niin vahvaa kuin tekijät halusivat ja hiivalla lähti. Jakelu oli pitkään mahdollista vain tekijöiden omissa tiloissa – Alkolla ei ollut tuolloin aikomusta hankkia myymälöihinsä jääkaappitilaa huonosti säilyviä sahteja varten. Yksi ero tässäkin oli siis tuoreen kansanoluen ja Ranskan erikoisoluiden välillä: jos laitoit Ch’ti-olutta 80-luvulla hyllyn nurkkaan, on aivan mahdollista, että voit edelleen kaivaa sen esiin jotenkuten juotavana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s