Kinn Prestesonen Brun Staut – norjalaista brittistoutia

Olutpiirien keskustelu norjalaisesta oluesta on siirtynyt kymmenessä vuodessa paljolti Nøgne Ø:n hyvyydestä kveik-hiivojen maailmanvalloitukseen tai muuhun sellaiseen. Nøgne oli amerikkalaistyyppisen craft beerin polunraivaajia Pohjoismaissa, mutta sen hehku on viime vuosina hiipunut, kun kaikkiin maihin on alkanut putkahdella yhä tasokkaampia craft-pajoja. Samalla tuontioluiden kirjo myös meillä Suomessa on monipuolistunut: edes ne aidot amerikkalaiset eivät ole enää täällä niin harvassa.

Kinn Bryggeri on hieman Nøgneä uudempi tulokas Norjan olutkentällä, mutta sekin on toiminut sentään vuodesta 2009 eli luettavissa nykypäivän olutmaailmassa veteraanisarjaan. Nettisivuillaan Kinn ilmoittaa erikoistuvansa brittiläis- ja belgialaistyyppisiin käsityöoluisiin, mikä on ihan asiallinen rajaus. Mukana on toki amerikkalaisiakin vaikutteita, mutta Kinn ei ole kokenut painetta luisua millekään NEIPA-sour-jälkiruokastout-linjalle. Hyvä niin.

Panimon valikoimaa selatessa löydän itse asiassa moniakin oluita, jotka omissa silmissäni vaikuttavat melkein kiinnostavammilta kuin Alkon myymä Prestesonen Brun Staut (6 %). Mutta mennään sillä mitä on saatavana, ja ehkä onnistun hankkimaan panimon muita tuotteita tulevaisuudessa. Esimerkiksi Svartekunst Foreign Extra Double Imperial Russian Export Stout Porter (10%) on kunnianarvoisa – ja ironisen historiatietoinen – nimi yhdelle panimon vahvimmista oluista. Ja millainen onkaan Bresjnev Sovjet Staut (8 %)?

cofMaistelin Prestesonenia itse asiassa jo vappuviikolla, mutta postaus jäi tekemättä, joten tehdään se nyt. Vaahdossa on vähän rusehtavaa väriä. Tuoksusta löytyy tummaa suklaakonvehtia ja tuhkaa tai savua. Tämä on tuoksu- ja makumaailmaltaan savuisen oloinen (double) stout, vaikka mallasprofiilissa taitaakin olla vain normaaleja, ei-savustettuja maltaita. Stoutejahan on moneen lähtöön. Maku on kohtuullisen kuiva, maltaiden paahteisuus hallitsee, humala tuntuu vähän lääkemäisenä.

Tässä oluessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa sinänsä, mutta rupesin jostain kumman syystä kaipaamaan jotain – karamellisempaa mallasta? Paria lisäprosenttia ja Guinness Exportin mustaa tunnelmaa? Menee ehkä jo henkilökohtaisten mieltymysten puolelle. Viljaosastolla tässä oluessa on amber- ja brown-maltaita, jotka eivät tuo meininkiin mitään “comfort beer”-vaikutelmaa vaan pikemminkin kuivan asiallista brittiläistä pohjaa. Humalointi on puhtaasti kentiläistä. Jälkimaku on ehkä aavistuksen tiukka, askeettinenkin.

Huvituin muuten staut-sanan norjalaisesta kirjoitusasusta oluen nimessä. Suomessa meillä ei varmasti enää ole mahdollista lanseerata tällaista kotimaista väännöstä (“stautti”?), mutta jos se olisi 150 vuotta sitten tehty, ehkä suomeksikin puhuttaisiin nyt stauteista. Portterin osaltahan asia on juuri näin. Nykyisissä olutpiireissä on kyllä keskusteltu siitä, onko perinteinen “portteri” junttimainen termi ja olisiko kuitenkin parempi sanoa porter. Tässä sodassa rintamalinja kulkee suurin piirtein itseni ja Ari Juntusen välistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s