Olutkoira raiteillaan #3: Zürich – Milano

Kaksi tuokiokuvaa milanolaisen olutkulttuurin ääripäistä.

Lopettelemme ateriaamme naapurikorttelin pizzeriassa Ticinesen kaupunginosassa. Tuolloin, puoli kymmenen maissa, viereiseen pöytään istuu kaksi harmaapäistä rouvaa, jotka vaikuttavat olevan alueen asukkaita. He valikoivat listalta pizzoja ja niille juomia, toisen tilaus on ”una piccola rossa”. Äkkiseltään hataralla italian ymmärrykselläni päättelen juomatilauksen olevan punaviiniä kuten meilläkin.

Rouville kannetaan kuitenkin pienet oluet kummallekin, rossan tilaajalle Peronin Gran Riserva Rossa (nykytermeillä ehkä vienna lager). Näin se on, viini olisi kai ollut maskuliininen sana rosso. Toinen rouvista saa vaaleaa Peronia. Konstailematon korttelipizzeria on kenties jonkinlainen kaikuluotain milanolaisten arkipäiväisiin juomatottumuksiin – Franciacorta ja muut Lombardian viinit taitavat olla tyypillisiä palanpainikkeita monissa ravintoloissa, mutta olutlasiinkaan ei tässä kaupungissa syljetä.

Edellisenä päivänä kiertelimme keskustan La Rinascente-tavaratalossa, josta löytyy kerroskaupalla paikallista ja kansainvälistä muotia. Vaatemerkit vilahtelevat vasemmalla ja oikealla, kun nousee liukuportaita ylimmän kerroksen ruokamaailmaan. Siellä herkkuja on tarjolla sekä tuoreeltaan ravintolatiskeillä että erilaisina säilykkeinä ja kuivatuotteina pitkillä hyllyrivistöillä. Osaston takaosa on pyhitetty viineille, kun taas olutvalikoima on suppea ja hintahaitarin yläpäähän painottuva.

Kallein oluista on sellofaaniin kääritty SoàSia, jonka pakkauksena on kaulasta kapea ja alhaalta leveä täkäläinen kuohuviinipullo. Hintaa kertyy 110 euroa. Olut on Corriere della Seran mukaan jalkapalloilija Alessandro del Pieron ja muotisuunnittelija Stella McCartneyn suosikki. Sen on suunnitellut Oscar Severi, entinen L’Orealin ja Sky Europen johtaja. Severi oli kyllästynyt toisaalta turvalliseen teolliseen lageriin ja toisaalta ”poliittisesti korrektiin” niche-käsityöolueen. Hän lähti tutkimaan kartoittamattomia korpimaita ja sieltä sitten löytyi tämä kolmas tie, hintavan design-oluen idea.

En ostanut pulloa, joten en osaa sanoa siitä muuta kuin ilmoitetun tyylilajin – birra tripel in stile champagne – ja vahvuuden, 7,8 %. Tripel kai viittaa belgialaistyyliseen olueen, ja sanomalehden kuvissa pulloja on samppanjatyylisesti kumollaan pyöräyteltävänä. Jälkikäyminen on saatettu alkuun hiivalla ja sokerilla. Oscar Severi puhuu lehtijutussa halunneensa tehdä una birra aliena, versatile e femminile (epätavallisen, moneen taipuvan ja feminiinisen oluen). Inspiraatiota hän kertoo hakeneensa keskiajan benediktiinimunkeiltakin, mutta muutaman tuhannen pullon erästä suurin osa on kuitenkin myyty ”itään”, kenties erilaisille oligarkeille, šeikeille ja mandariineille. Corriere della Seran artikkelissa todetaan pullon hinnan venyvän 200 euroon saakka, ja jutun pääkuvassa kaksi hymyilevää herraa skoolaavatkin kuunnellessaan kassakoneen kilinää.

* * * * *

Tämän kaiken ulkopuolella Milano on myös italialaisten pienpanimoiden jakelukanavien päätepiste, ja vaikkapa Naviglin ravintolakaduilta löytyy italo-craftia yhdeltä jos toiselta panimolta. La Belle Alliance on mainio pubi kanava-alueen laitamilla, ja sen vahvuuksia ovat yhtä lailla pitkä ja monipuolinen hanalista kuin rouhean pubimainen tunnelma jalkapalloscreeneineen. Katosta roikkui joukkueiden huiveja. Olimme nyt paikalla torstain alkuillasta ja meno oli rentoa, ei liian riehakasta. Ruokaakin kannettiin joihinkin pöytiin. Olutvalintani, Croce di Malton tripel-tyylinen TripleXXX, oli miedosti maustettu kolmen viljan olut (7,8 %), jonka maku oli paitsi hedelmäinen myös hieman kanelinen. Mausteita panimo ei paljasta mutta kertoo niitä olevan kolme erilaista – onneksi ryytipurkista ei kuitenkaan ole kaatunut olueen liikaa. Tykkäsin tästä tripelistä.

Aperitivo on Milanon juttu. Kysehän on siitä, että käydään alkuillasta neuvoa-antavilla ja baari tarjoaa juomien kylkiäiseksi enemmän tai vähemmän pientä purtavaa. Joskus aperitivo-buffetit ovat ylipursuavia ja niistä täyttää vaivatta vatsansa niin, ettei loppuillasta juuri muuta ruokaa kaipaa. Toisissa baareissa tarjoilut rajoittuvat oliiveihin, perunalastuihin ja muihin naposteltaviin. Tätä perinteisempää linjaa edustaa esimerkiksi Bar Basso, jossa koko aperitivon ajatus on alun perin keksittykin. Baarissa syntyi vuonna 1972 tunnettu drinkki negroni sbagliato, jossa alkuperäisen negronin (punainen vermutti, gini ja Campari) reseptistä korvautui vahingossa gini kuohuviinillä. Täällä drinkkien kylkeen saatiin kippo oliiveja, perunalastuja ja muuta pientä napostelua.

Erilaisista aperitivon muodoista, joihin Milanossa törmäsimme, Naviglissa sijaitsevan tunnelmallisen Ugon alkuillan naposteltavat muistuttivat ehkä eniten Bar Basson perinteisiä tarjottavia. Olueksi tästä baarista löytyi Birra del Borgon Maledetta (6,2 %), jonkinlainen kuparinpunainen belgialaistyyppinen olut. Paljon runsaampaa aperitivo-tarjontaa taas edusti La Hora Feliz -niminen ravintola, jossa eteemme kannettiin keittiöstä lihavartaita ja kinkkujuustoleipiä ennen kuin olimme ehtineet edes kunnolla istuutua. Saatuamme juomat – olutpuolelta Carlsbergin omistaman Porettin 7 humalan amber-olut – lähdimme tutustumaan mitä moninaisimpia italialaisia herkkuja pursuileviin buffetpöytiin.

* * * * *

Zürichiin jäi tällä reissulla vain lyhyehkön pysähdyksen verran aikaa. Kävelimme rautatieasemalta joelle ja järvelle ja ihastelimme aamupäivän auringossa kylpevää kaupunkia, jonka keskusta oli pankkikaupungille sopivasti vauraan ja siistin oloinen. Vanhankaupungin idylliset kapeat kujat nousivat rinnettä ylös, ja niillä oli hauskaa harhailla. Joen rannassa, historiallisen uimalaitoksen vieressä, vietettiin paikallista Oktoberfestiä lounas- ja ilta-aikaan. Sveitsin noin tuhannesta pienpanimosta ei näkynyt ydinkeskustassa juurikaan jälkiä. Ennen asemalle paluuta joimme virvokkeet Hotel Schweizerhofin baarissa, ja siellä oluena oli Ittingerin luostarin punaruskea lager (5,6 %), jossa omistajana ja jakelijana on puolestaan Heineken.

Milanossa puolestaan paikallisen olutkentän kartoittamiseen oli siis enemmän aikaa. A Tutta Birra -kaupasta tein muutamia hankintojakin junalaukkuuni – osa niistä nautitaan ehkä matkan varrella ja loput kulkeutuvat Suomeen asti. Kohtuullisen kävelymatkan päässä rautatieasemalta sijaitseva kauppa tarjoaa melko tasapuolisesti italialaista, belgialaista, saksalaista, brittiläistä ja muistakin maista tuotua olutta. Muitakin olutpuoteja Milanossa on, mutta tuo oli näille reiteille sopivin. Porta Romanan suunnalla, ehkä kilometrin kaupasta etelään, on rento baari nimeltä Hop, jossa join paikallisen Birrificio Lambraten belgialaistyylisen Sant’Ambroeusin (7,1 %). Se vaikutti humaloinniltaan amerikkalaishenkiseltä, mutta oli ehkä turhan sekava ja hahmoton yleensä linjakkaiden italobelgien joukossa.

Oluen arvostus on hiipinyt vähitellen ruoka- ja juomatietoisten italialaisten arkeen. En väitä, että kaikkialla, missä Milanossa on tarjolla hyvää ruokaa, olisi myös hyviä oluita. Silti monissa paikoissa näiden kahden yhdistäminen onnistuu helposti. Hyvä esimerkki on keskustan herkkukauppa Peck, jonka historia juontaa vuoteen 1883. Nykyisin kaupasta löytyy yläkerran ravintolan lisäksi kätevä lounasruokala Piccolo Peck, jossa tarjoillaan paitsi myymälän laadukkaita tuotteita myös muutamaa paikallista olutta. Itse join La Mancina-nimisen 7,5-prosenttisen belgialaistyylisen oluen Birrificio del Fortelta. Vaalea olut muistutti tyyliltään lähinnä toffeenmakuista Watou Tripeliä belgialaiselta Sint-Bernarduksen luostaripanimolta.

Milano on vilkas suurkaupunki, josta tämän kolmen päivän seikkailun jälkeenkään en väitä tietäväni kovinkaan paljoa. Eri puolilla keskustaa on useita kiinnostavan oloisia kaupunginosia, joista osa jäi edelleen tulevilla reissuilla kartoitettaviksi. Nähtävyyksistä tuomiokirkko Duomo sekä Galleria Vittorio Emanuele II:n hulppeat 1800-lukulaiset katetut ostoskadut osuivat reitillemme useampaankin kertaan, kun moniin muihin paikkoihin kuljettiin ydinkeskustan kautta. Gallerian kirjakauppa Rizzolilla bongasimme Mika Rissasen ja Juha Tahvanaisen kirjasta Kuohuvaa historiaa tehdyn italiankielisen käännöksen Storia dell’Europa in 24 pinte. En tiennytkään, että sellainen oli tehty.

* * * * *

Matka jatkuu itään kohti Venetsiaa. Pysähdymme yhdeksi yöksi Vicenzassa ja seuraavan kerran Trevisossa. Suurkaupungin melske jää taakse, ja raiteet kulkevat läheltä eteläisimpien Dolomiittien rinteitä. Horisontissa saattaa näkyä lumisia huippuja, mutta tasangoille on luvattu kosteaa marraskuun säätä, sateita ja väliin aurinkoisempiakin päiviä.

Huomautus 2019-11-10 020839 mil1Huomautus 2019-11-10 020839 mil2Huomautus 2019-11-10 020839 mil3Huomautus 2019-11-10 020839 mil6Huomautus 2019-11-10 020839 mil7Huomautus 2019-11-10 020839 mil4Huomautus 2019-11-10 020839 mil5

2 kommenttia artikkeliin ”Olutkoira raiteillaan #3: Zürich – Milano

  1. Arvoisa Olutpiski, arvostan korkeasti Michael Portillo -tyylistä kestävää junamatkantekoasi vanhalla mantereella ja väliasemilta matkaan saattamaasi hienostunutta, eklektistä reportaashiasi Loistavan Olavi Paavolaisen hengessä.

    Mainion kontrastin tarjoaa juuri nyt kansainvälinen seikkailija & sankarikaljoittelija, kulttiblogisti ja TK-kirjeenvaihtaja Arde, ehken enempikin Pentti Haanpään tukkijätkähtävässä hengessä:
    http://arijuntunen.blogspot.com/2019/11/the-mill-dark-lord-black-ipa.html

    Tykkää

    • Kiitos, huomasin kontrastin myös. Vanhalla mantereella ja myös vanhanaikaisempien oluiden parissa, kaukana hazyn etulinjasta. Milanon Duomon valokuvassa minulla oli ”there is no planet B”-banneri, mutta se ei ollut suinkaan aiottu kommentaariksi Arden kiinnostaviin Australia-päivityksiin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s