Islantilaisia tarinoita

Skeptisenä luonteena olen seurannut aika vähällä kiinnostuksella, kun “islantilaiset käsityöoluet” ovat valloittaneet maailmaa. Käytännössä Einstök Ölgerðin oluihin on alkanut törmätä tiuhaan eri maissa ja muut kolmisenkymmentä panimoa tarujen saarelta ovat jääneet varjoon, kuten valtaosa pienpanimoista yleensäkin jää parin taitavan markkinoijan kohotessa globaaliin eliittiin. Borg Brugghús on se toinen islantilaisnimi, jota olen nähnyt useammin kuin nolla kertaa.

Itse saarella en ole muuten käynyt, enkä tiedä tarkemmin, miten eri panimoiden oluita on paikan päällä saatavana tai millaisia ne ovat. Nyt muutama viikko sitten otin Tallinnan Uba ja Humal -kaupasta mukaani kolme islantilaista olutta juuri noilta mainituilta panimoilta – eivät ehkä harvinaisuuksia, mutta minä en ollut ennen näitä maistanut. Alkon valikoimasta kyseistä kolmikkoa ei tällä hetkellä myöskään löydy.

* * * * *

Einstök tuntuisi tosiaan olevan tehokkaimmin markkinoitu islantilainen olutbrändi, vaikka sillä on vasta kahdeksan vuotta historiaa takanaan. Einstök toimii pohjoisrannikolla Akureyrissä, ja he ilmeisesti panevat oluensa paljolti paikallisella Víking Brugghúsin panimolla. Saa oikaista, jos olen väärässä. Suuri osa oluesta matkustaa Amerikkaan myyntiin, ja tämän artikkelin mukaan Einstök-tavaramerkinkin omistaa itse asiassa amerikkalainen firma.

surtr-public-domainPidän Einstökin konseptista siinä, että uusia oluita ei tuoda markkinoille viikottain, ja tämä myös sanotaan suoraan markkinoinnissa. Nykymittapuulla suppea valikoima sisältää pääosin muita tyylejä kuin pakollista ipa-apa-osastoa. Tummia oluita kuten Alkon myymä Scotch ale on mukana, mikä alkaa olla miltei harvinaista. Nyt maistelussani ollut Icelandic Doppelbock (6,7 %) on heidän kausituotteitaan ja sijoittuu Doppelbock-tyylilajin miedompaan ääripäähän. Ainesosien luettelon perusteella Icelandic-adjektiivi ei viittaisi siihen, että reseptissä olisi jotakin tiettyä islantilaista vivahdetta. Kai tarkoitetaan vain, että olut on tehty Islannissa.

Icelandic Doppelbock onkin ainakin aistinvaraisesti rehdin baijerilaistyylinen olut – melkein kuin kopio jostain hyvästä saksalaisesta Doppelbockista. Oluessa on herkullinen mallasleipäinen tuoksu ja siihen nähden melko raikas, silti vähän siirappikeksinenkin maku. Tämä ehkä kalpenee tyylilajin saksalaisille huipuille, mutta vaikuttaa hyvin tehdyltä oluelta ja lyö laudalta ison joukon muita ei-saksalaisten pienpanimoiden Doppelbockeja.

Borg Brugghús on puolestaan Islannin vanhimman panimon Ölgerðin Egill Skallagrímssonin vuonna 2010 perustama pienpanimo, vaikka se ei itse tätä yhteyttä emoyhtiöönsä korosta. Monet Borgin oluista on tehty Skallagrímssonilla. Einstökistä poiketen Borg ei yritä millään tavalla pitää valikoimaansa aisoissa, vaan eri oluttyylejä on käyty läpi kymmeniä ja näistä on tehty myös runsaasti variaatioita. Tunnistamisessa auttaa juokseva numerointi, joka on yltänyt jo 60:n paremmalle puolen ja tynnyröityjä satseja on numeroitu desimaaliluvuilla (esimerkiksi perusolut Surtur Nr. 8:n sherrytynnyriversio on Nr. 8.3).mde

Surtur Nr. 30 on ilmeisesti yhdestä panimon perusreseptistä – imperial stoutista – kikkailtu versio, jossa on mukana lantaa polttamalla savustettuja maltaita. Tämä on 9-prosenttisena miedompi kuin aikaisempi Surtur Nr. 8 (12 %), jolla taas ei ole lantayhteyksiä. Lampaanlannan savua käytetään Islannissa myös lihan savustamiseen, ja tästä tietysti saadaan olueenkin mukavasti paikallisväriä.

En tiedä, onko Islannissa perinteitä vahvojen portterien/stoutien valmistamisesta kuten muissa Pohjoismaissa, mutta musta olut sopii pohjoisen Atlantin pimeisiin iltoihin. Surtur tai Surtr on yksi muinaisskandinaavisessa tarustossa esiintyvistä jättiläisistä, ja hänen nimensä tarkoittaa nimenomaan Mustaa. Olutta maistellessa tulevat mieleen esimerkiksi puolalaiset savustetut Baltic porterit, joita löytyy kymmenen prosentin vahvuisinakin – enemmänkin kuin esimerkiksi Amerikan uudemman imperial stout -perinteen paahteiset humalapommit. Tämä on hyvä ja melko lempeä olut, salmiakkinen, yrttinen, vähän nahkean suklainen.

Borg Brugghúsin Hrefna Nr. 40.1 on alaotsikoltaan Belgian Strong Ale. 11-prosenttisena se on niin vahvaa, että Belgiasta ole perinteisesti monta vastaavaa löytynyt, paitsi nyttemmin kun Alvinne, Struise ja kumppanit eivät juuri kaksinumeroisia prosentteja pelkää. Tämä Hrefna-versio on muhinut portugalilaisen moscatel roxo -viinin tynnyreissä. Perus-Hrefna on puoli pistettä miedompaa, ja molemmissa versioissa on islantilaisia variksenmarjoja.

Tynnyri kyllä jälleen kerran hallitseekin tuoksua ja makua. Vaniljan vivahde ja ehkä jokin jouluisempi mauste tuntuvat. Kun perusolut on vaalea(hko), alla oleva olut maistuu vähemmän kuin tummissa tynnyrioluissa. Pieni kirpeys tuntuu tömäkän tammen maun alta, ehkä niistä variksenmarjoista, vaikkakaan en marjojen makua erota. Aistin myös duvelmaista sitruunaisuutta, joka voi olla itse oluen maussa.

* * * * *

Einstök ja Borg ovat molemmat kelpo oluentekijöitä ainakin näiden esimerkkien perusteella. Kumpikin pyrkii erottautumaan maailman oluthyllyillä myös paikallisilla mausteilla – ei siis pelkästään raaka-ainekavalkadissa vaan myös markkinointia ja etikettejä piristämässä. Einstökin pulloissa on leimallinen viikinkisoturin pää, ja Borg taas herkuttelee islanninkielisillä nimillä ja erikoiskirjaimilla. Heillähän on þ, ð ja muita hienouksia, joista Ikealla ja hyggellä ratsastavat mannerskandinaavit voivat vain uneksia. Einstökin Amerikka-yhteys on erikoinen – nyt jo edesmennyt perustaja oli ilmeisesti tehnyt pitkän markkinointiuran Harley-Davidsonilla. Eihän tämä olisi ainoa pohjoiseurooppalainen pienpanimo, jonka nopeaa nousua on auttanut perustajien aiempi kokemus yritysmaailman johdosta. Näin taitaa olla myös Põhjalassa ja Omnipollolla. Islantilaisiin tarinoihin tuo ainakin nyt maistamissani oluissa uskottavuutta se, että ulkoasu ja sisältö lyövät luontevan oloisesti kättä. Globaalisti suuntautunut voi olla myös sopivasti paikallista.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Islantilaisia tarinoita

  1. Olutposti 3/19 oli juttua Islannin nykyisestä olutscenestä ja historiasta. Pohdiskeluusi Islannin olutperinteistä vahvojen porttereiden/stoutien valmistuksesta täytyy sanoa, että ne eivät voi olla kovin pitkät, koskapa oluenvalmistus Islannissa sallittiin vasta 1990-luvulla. Siihen asti maan olutlaki oli yhtä perverssi kuin Iranin vastaava. Nykyisin taso on yllättävänkin hyvä, kokeile Õlvisholt Lava, jos tulee vastaan.

    Tykkää

    • Kiitos! En ollutkaan Olutpostia vielä avannut, mutta nyt lukaisin jutun. Samaan käsitykseen olen itsekin tulossa tuosta, että taso on hyvä. Perinnekysymykseni olisin voinut muuten sanoa tarkemminkin, tarkoitin siis kieltolakia edeltävää aikaa, jolloin meilläkin portterien tehtailu oli kiivaimmillaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s