Se, että lähes 150-vuotias tšekkipanimo tekee Baltic porteriksi luokiteltua tummaa olutta, ei liity viime vuosien käsityöolutbuumeihin vaan vanhaan pohjois- ja itäeurooppalaiseen portteriperinteeseen. Suomalaisille ei tarvitse kertoa, että kaikissa Itämeren maissa pantiin porttereita täyttä häkää 1800-luvulla, sittenkin kun oluttyyli jo oli Britanniassa hiipumaan päin.
Kuten muihinkin portterivyöhykkeen maihin ainakin osittain, myös Tšekkiin tämä perinne saattaa olla suodattunut Saksan kautta. Historiaa ei tunneta kovin tarkkaan. Ylipääätään tšekkioluen menneisyys – lukuun ottamatta kaikkien tuntemaa Plzeňin porvaripanimon tarinaa – on kansainvälisellä olutyhteisöllä hakusessa, ehkä englanninkielisten lähteiden vähyyden takia. Tai sitten aihe ei vain jostain syystä kiinnosta.
Prahan itäpuolella Pardubicessa sijaitsevan Pardubický Pivovarin portteri saattaa olla ainoa nykypäivään asti säilynyt jäänne portterihistoriasta. Se on kantavierrevahvuudeltaan 19° ja alkoholia on tilavuuden mukaan 8,2 %. 1970-luvulla Michael Jackson maisteli tätä sekä nykyisen Slovakian puolella tehtyä 20° vahvuista Martinský Porteria. Molempia hän luonnehti vahvasti humaloiduiksi ja paahtomaltaisiksi. Vielä 2000-luvun puolella tšekkien ja slovakkien yhteistyöllä herätettiin tuo Pyhän Martin portteri joksikin aikaa henkiin, mutta nykyään se ei ole tuotannossa.
Pardubicen panimo perustettiin 1870-luvulla, joka oli jo pils-aikakautta, ja heidän verkkosivuillaan olevasta lyhyestä historiaesityksestä päätellen laitos rakennettiinkin suoraan pohjahiivapanimoksi. Näin ollen vuonna 1890 lanseerattu Porter – panimon mukaan tuolloin manner-Euroopan vahvin pohjahiivaolut – oli myös jo alun alkaen lageria. Samaa olen epäillyt myös esimerkiksi Puolan tunnetuimmasta portterista, jota Żywiecin panimo alkoi valmistaa yhdeksän vuotta Pardubicea ennemmin.
Tällainen historiallinen olutkin takuulla muuttuu vuosikymmenten myötä, ja Jacksonin makukuvausta on vaikea nyky-Pardubickýstä tunnistaa. Hänen mainitsemansa vahva paahdetun maltaan maku ei nyt tunnu ollenkaan hallitsevalta piirteeltä, eikä sen puoleen humalointikaan. Portteri seilaa samoilla vesillä kuin esimerkiksi Sakun vastaava tuote: lempeä tumma lager, jonka tuoksussa ja alkumaussa on aavistus tyylikästä viinimäisyyttä. Toki tämä on lähes puolitoista pistettä sakulaista tuhdimpaa, ja maltaisuutta kyllä alussa tuntuu.
Yllättäen alta paljastuu marjaisen kirpeää sivumakua, joka tuo mieleen kir-drinkin cassis-likööreineen, ehkä myös mausteisen kolajuoman, jonka Evan Rail tässä oluessa reilu kymmenen vuotta sitten maistoi. Kun lasi tyhjenee ja olut hieman lämpiää, maku muuttuu sokerisemmaksi ja Coca-Cola-tunnelma korostuu. Tumma mallas tuntuu tässä vaiheessa enää aika vaisuna, ja Saksan paksuista Doppelbockeista ollaankin kaukana. Tämä ei toki myöskään ole täysmallasolut, vaan sokeria on reseptissä. Humalaa jää jälkimakuun aavistuksen verran mutta ei todellakaan paljon.
Onko historiallinen olut – Tšekin viimeinen old-school-portteri – nyt siis hunningolla? En mielelläni sanoisi niinkään. Uskon, että monen mielestä tämä pantaisiin kuntoon lisäämällä humalaa ja brittiläistä paahteisuutta. Saattaa olla tottakin, mutta jotenkin näissä idän porttereissa kiehtoo se, että ne ovat suurin piirtein niin kaukana karrelle poltetuista ja ankaran humalaisista jenkki-imperiaaleista kuin stout/porter-maailmassa voi olla. Kun nuo kaksi ominaisuutta ovat vaimeina, esiin pääsee muita makuja. Epäselvää on, mitkä niistä ovat museoituja 1800-luvun oluiden piirteitä ja mitkä myöhempiä mannermaisia vaikutteita, ja tämä pieni hämäryys ainakin minua kiinnostaa. Pistin muuten pari pulloa kellariinkin katsoakseni, onko tällaisella abv-lukemiinsa nähden keveän oloisella oluella kypsymispotentiaalia.
Olutkoira 