Juhannussahti. Ehkä Pertti Jarla tälläkin hetkellä pohtii jossain, saisiko siitä sanaleikkiä sarjakuvaan. Onnistui taikka ei, niin juhannus on joulun ohella toinen suomalaisen perinteen suuri sahtijuhla, kertovat Laitinen, Silvennoinen ja Nikulainen merkkiteoksessaan Sahti – elävä muinaisolut. Kaikissa muissakin juhlissa sitä oli soveliasta juoda, mutta juuri juhannuksena entisajan suomalaiset hankkivat sahdilla erityisen kesäpäivänseisauksen.
En ole koskaan kehittänyt itselleni tapaa maistella sahtia missään tietyissä tilaisuuksissa (paitsi usein olutfestareille tullessani olen nauttinut sen aloitusjuomana, jos mahdollista). Tunnelman mukaan ja sopivan tilanteen sattuessa olen sitä toisinaan tilaillut. Nyt jääkaappiini oli kulkeutunut Arkadian Alkosta muovipullollinen Finlandia Sahdin miedompaa versiota. Takaraivossa kyti ajatus kokeilla Saarenmaalta vähän aikaa sitten hankkimaani katajaista tuoppia sahdin juoma-astiana.
Koko muu olutlasikokoelmani on lasia – edes perinteisiä englantilaisia tai saksalaisia keramiikka- tai tinamukeja en ole tullut hankkineeksi. Niinpä ajatus juoda olutta jostakin muusta materiaalista kuin lasista kutkutteli. Tässä tapauksessahan astia ei ole maku- ja hajuaistien suhteen neutraali, vaan havupuun voimakas tuoksu leijailee astiakaapin lähistöllä silloinkin, kun puutuoppi ei ole käytössä. En tiedä, olivatko virolaiset tarkoittaneet puuastian tähän vai johonkin muuhun tarpeeseen, mutta sahtimukiksi sen nyt kuitenkin otin.
Kaadoin siis Finlandia-pullosta sahtia tuoppiin. (Vai onko se kahvallisena kolpakko? Näitä termejä en ole oppinut erottamaan.) Pakollisen valokuvan jälkeen nostin astian huulilleni. Kallion kivierämaassa ei tietenkään pääse helposti maalaisromanttisiin tunnelmiin, mutta heti kävi selväksi, että puun tuoksu ja ehkä makukin vaikuttivat sahtikokemukseen paljon. Ylenpalttinen katajan tuoksu vie aistit keskelle karua kalliometsää.
Finlandia Sahdissa on katajaa mausteenakin, samoin omaa maatiaishumalaa. Tämän luin Laitisen ja kumppanien kirjasta, josta myös selvisi, että rukiin sijaan panimo käyttää karamellimallasta muun ohramaltaan kumppanina. Lajiltaan tämä on perinteinen, tummahko hämäläissahti. Lähes 30 vuotta Sastamalassa toimineen panimon tuote on ainakin Helsingissä se helpoimmin kotiin hankittava sahti. Myöskään lammilaista löytääkseni minun ei tarvitse kävellä Cellaa pitemmälle, mutta sitä ei täällä Alkojen jääkaapeissa majaile.
En ole ikinä maistanut sahtia perinteisestä suomalaisesta haarikasta, mutta tämä virolainen havupuuastia osoittautui mielestäni toimivaksi sahtikipoksi. Ehkä tästä tulee kesäinen perinne. Jos vaikka saisi joskus aikaiseksi käydä poimimassa matkaansa muidenkin sahtivalmistajien ulosmyyntituotteita ja saisi ne ehjinä tänne Helsinkiin. Tässä vaiheessa toivotan blogin lukijoille iloista juhannusta, millä juomilla sitten jokainen sitä juhlistaakin!
Olutkoira 
Panimo muuten aloitti Forssassa 90-luvulla, ja vasta vuodesta 2012 on toiminta ollut Sastamalassa. Yrittäjäkin vaihtui luonnollisesti tuossa välissä.
TykkääTykkää