Tynt Meadow ja trappistioluen englantilaiset juuret

Viime vuonna saatiin taas uusi tulokas olutta panevien trappistiluostarien listalle. Aikoinaan kaikki viralliset trappistipanimot sijaitsivat Belgiassa, mutta joukkoon on liittynyt luostareita Hollannista, Italiasta, Itävallasta ja Yhdysvalloista. Kahdestoista trappistimerkin käyttöön oikeutettu luostaripanimo on Englannissa ja nimeltään Mount Saint Bernard Abbey.

Reilun 10 km päässä Burton-upon-Trentistä sijaitsevassa luostarissa ei ole pantu olutta yli sataan vuoteen, mutta 1800-luvun puolella niin tehtiin. Kanadalainen olutkirjoittaja Gary Gillman on selvitellyt useammassa blogipostauksessaan Mount Saint Bernardin oluthistoriaa. En aio kerrata hänen löydöksiään aivan yksityiskohtaisesti, mutta suosittelen lukemaan – ja nostan tähän omasta mielestäni niistä kiinnostavimman.

Dubbel, englantilaisen oluen perillinen?

Euroopassa on paljon vanhoja, keskiajalta periytyviä luostareita. Olutta valmistavat trappistiluostarit eivät kuitenkaan yleensä kuulu näihin. Niiden alkuajat liittyvät tavallisesti valistushallitsijoiden tekemien uudistusten, Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin jälkeiseen 1800-luvun alun historiaan, jolloin luostarilaitos oli monissa maissa ahtaalla.

Trappistimunkit olivat lähteneet alkuperäisistä tukikohdistaan Ranskasta pakoon ja osa heistä päätyi eri vaiheiden kautta Brittein saarille. Englannissa opittua oluenpanotaitoa palasi myöhemmin munkkien mukana takaisin Ranskaan. Myös englantilaisia luostariveljiä saapui Kanaalin yli. Tätä kautta syntyivät manner-Euroopan ensimmäiset olutta valmistavat trappistiluostarit.

Edestakaisin Ranskan ja Brittein saarten väliä kulkeneet trappistit perustivat myös Mount Saint Bernardin 1830-luvun puolessavälissä. Gillmanin lähteiden mukaan luostarissa pantiin olutta jo ainakin seuraavan vuosikymmenen lopulla. Nykyisin trappistioluet mielletään vahvoiksi, koska ne säilyivät Belgiassa juuri sellaisina. Munkkien oluet saattoivat olla kuitenkin 1800-luvulla melko mietojakin, aikana jolloin brittiolut monesti muuten oli hyvin voimakasta.

Belgian ensimmäiset trappistiluostarit Westvleteren ja Westmalle aloittivat toimintansa juuri näihin aikoihin, 1830-luvulla. Trappistit palasivat usein käytöstä poistettujen vanhojen luostarien rakennuksiin kunnostaen niitä. Seuraavilla vuosikymmenillä Belgian trappistiluostarien määrä täydentyi Chimayn, Rochefortin ja Achelin myötä viiteen, ja Orvaliin munkit palasivat vihdoin 1920-luvulla. Kaikissa näissä luostareissa oli myös panimot.

Yllättäen belgialaiseen trappistiolueen on saattanut vaikuttaa erityisesti eräs Ranskassa toimiva munkkiyhteisö, jonka perustajat olivat kyllä englantilaisia hekin mutta eivät trappisteja. Tämä on Dieulouardin luostari Lorrainessa, johon Englannista tulleet benediktiinimunkit 1600-luvulla rakensivat myös panimon. Luostari oli pitkään tunnettu brittityylisestä oluestaan.

Gillmanin tulkinta onkin, että Belgian trappistiluostarit olivat tietoisia ranskalaisten virkaveljien brittityylisestä oluenvalmistuksesta. Hän olettaa, että tumma dubbel, joka on sittemmin opittu tuntemaan belgialaisen luostarioluen perusmuotona, oli alun perin englantilainen double beer.

Siinä, että belgialaiset aikoinaan tykkäsivät brittioluista ja imitoivatkin niitä, ei ole mitään järisyttävän uutta. Esimerkiksi De Koninckin tyyppisillä pale ale– tai spéciale belge -oluilla on tällainen tausta, ja myös stout– ja scotch ale -oluttyyleillä on nyt jo Belgiassakin yli satavuotinen historia. Kokosin näitä asioita blogipostaukseksi kolme vuotta sitten. Trappistioluiden brittiläisistä juurista en ollut kuitenkaan kuullut ennen kuin luin Gary Gillmanin spekulaatiot.

mde

Tynt Meadow lasissa

Uusinta trappistiolutta saapui jokin aika sitten muutamiin baareihin myös Suomessa. Itse maistoin sitä Helsingin Kaislassa. Mount Saint Bernardin munkit ovat nimenneet oluensa Tynt Meadow’n tontin mukaan, jolle luostari lähes kaksisataa vuotta sitten rakennettiin.

Vaikka trappistioluilla olisi mitä brittiläisiä juuria, tämä olut tuoksuu ja maistuu mielestäni belgialaiselta. Tulokseen ovat toisaalta vaikuttaneet hengelliset kollegat italialaisesta Norcian luostarista sekä ranskalaisesta Saint Wandrillesta ja hollantilaisesta Zundertistä, sillä he ovat neuvoneet aloittelevaa panimoa. Myös muut viralliset trappistipanimot ovat auttaneet englantilaisia alkuun.

Ratebeer luokittelee oluen English strong aleksi – ei esimerkiksi abbey dubbeliksi. Hiiva onkin ilmeisesti brittikantaa, millä on sitten ehkä saatu panimon tavoittelemaa ‟englantilaista luonnetta” olueen. Vaikka itse tosiaan pidin Tynt Meadow’ta aika belgialaisen oloisena, tyypillinen belgialainen dubbel se ei ehkä kuitenkaan ole. Sitä ei esimerkiksi hallitse ohut poltetun sokerin maku, jota monessa tummassa belgialaisessa oluessa on.

Melko makea, syvän melassinen tai siirappinen olut tämä kuitenkin on ja jättää sokerisen tuntuman myös jälkeensä. Lempeän paahteisessa maussa on tuhdisti salmiakkia, karhunvatukkaa ja muita tummia herkkuja, ja humalointi on useimpien trappistien tapaan rauhallista. Reittaajien kokemuksissa on mainintoja ylikuohuneista pulloista ja muista mahdollisista alkukankeuksista, mutta minulle jäi vaikutelma tasapainoisesta luostarioluesta, joka ei pahemmin kalpene esikuviensa rinnalla.

(Tiedot trappistioluiden englantilaisista juurista perustuvat Beer et seq. -blogin artikkeliin Brewing at Mount Saint Bernard Abbey in England, 19th Century, ja siihen linkattuihin aiempiin postauksiin.)

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Tynt Meadow ja trappistioluen englantilaiset juuret

  1. Hyvä historiikki! Mielestäni se oli myös hyvin belgityylinen ja varsinkin kiteinen makeus muistutti belgi-Trappisteja. Vaikutti myös hyvältä oluelta kypsyttämisen suhteen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s