Tšekki, osa 5: Viime kuussa Marienbadissa

Viimeinen osa Tšekki-sarjaani on käsillä. Nyt ajettiin Plzeńin suunnasta Mariánské Lázněn kylpyläkaupunkiin, jonka Euroopan hienosto tunsi aikoinaan saksankielisellä nimellään Marienbad. Pikkukaupunki syntyi 1800-luvun alussa kymmenien kivennäisvesilähteidensä ympärille. Kuten lähistöllä sijaitseva vanhempi kylpyläpaikkakunta Karlovy Vary (Karlsbad), Marienbad alkoi 150 vuotta sitten vetää puoleensa koko maanosan varakasta, runsaalla vapaa-ajalla siunattua väestöä.

Nykypäivän Mariánské Lázněssa on yhä aika helppo sukeltaa tuon ajan tunnelmaan. Käytännössä kaikki kaupungin vanhat kylpylärakennukset ja muu koristeellinen arkkitehtuuri on yhä tallella, ja kermakakkutalot reunustavat keskustan metsäistä laaksoa. Monet taloista ovat tietenkin hotelleja, ja ainakin näin kesäsesongin ulkopuolella oli tasokasta majoitusta saatavana melko edullisestikin.

digcofKuulemma normaali tapa nauttia vesien puhdistavista vaikutuksista on yhä hankkia paikan päällä lääkärintarkastus ja suorittaa hoitoja ammattilaisen laatiman ohjelman mukaan. Varmasti on mahdollista myös pulahtaa virkistäviin vesiin hieman pikaisemmin tai vaikka tilata hieronta, mutta tällaisia hoitoja ei mitenkään näkyvästi mainosteta. Marianské Lázněssa otetaan vesien parantava voima vakavasti.

Kivennäisvesiä on kyllä mahdollista myös vain maistaa. Se onnistuu aika helpostikin. Sen kun marssii esimerkiksi 1880-luvulla rakennetun kolonnadin päähän Ristin lähteen (Křížový pramen) paviljonkiin. Sieltä saa itselleen kymmenellä korunalla muovimukin, ellei sitten halua ostaa perinteistä posliinista nokkamukia, joita myyvät kaikki turistipuodit.

Mukiin voi laskea paviljongin hanoista kolmen eri lähteen vettä. Ristin lähteestä nousee poreilevaa rikkipitoista mineraalivettä, joka on hyvin voimakkaan makuista ja aiheuttaa paljon juotuna laksatiivireaktion (en kokeillut), mutta auttaa – ainakin väitteiden mukaan – moniin ruoansulatuskanavan ja aineenvaihdunnan häiriöihin. Muiden lähteiden vedet ovat lempeämmän makuisia.

Irkkupubi ja viinibaari

Koska tämä on olutblogi, siirrytään kivennäisvesistä ohrapitoisempiin kupliviin juomiin. Sen kummemmin Marianské Lázně kuin Karlovy Vary eivät ole mitään panimokaupunkeja. Vierailijat näyttävät olevan isolta osin eläkeläisiä, jotka ilmeisesti eivät (ainakaan vielä) vaadi craft beeria tai muita erikoisuuksia.

Marianské Lázněsta saattaa löytää Chodovarin panimon oluita, joiden etiketeissä seikkailevat hienot koirahahmot. Panimolle on kylpyläkaupungista kahdeksan kilometrin matka (emme käyneet, mutta luimme, että paikan päällä Chodová Planássa olisi tarjolla myös olutkylpyjä). Vuonna 1573 perustettu Chodovar ei ole ehkä Tšekin jännittävin panimo, mutta jos vaihtoehtona on juoda jotain Gambrinusta, niin tämä on ainakin paikallinen ja pienempi. Ainakin 13° vahvuisina heidän special-lagerinsa ovat kelpo oluita, jos sellaisia sattuu tulemaan vastaan.

Mihin Marianské Lázněssa sitten kannattaa oluelle mennä? Tätä en tule kovin monesta kaupungista sanomaan, mutta nyt kovan suosituksen saa paikallinen irkkupubi, joka on nimeltään mielikuvituksellisesti Irish Pub (Poštovní 9). Kuten Tšekissä ilmeisen usein, tunnelma on taaskin enemmän mainitsemisen arvoinen kuin olutvalikoima. Paikka on erikoinen yhdistelmä irlantilaista baaria ja maaseudun sokkeloista saluunaa, ja seinillä roikkuvien artefaktien paljoudessa on melkein meksikolaista värikkyyttä.

Joimme kausituotetta eli tässä tapauksessa Volba Sladkú Velikonocni Zlatá 13° -pääsiäisolutta, joka on peräisin Plzeńistä Urquell-konserniin kuuluvalta panimolta. Se oli asiallinen punaruskea tšekkiolut, joka ei tarjonut tajunnan räjäyttäviä elämyksiä mutta kantoi makeahkon maltaisen runkonsa ja riittävän humaloinnin ihan ongelmitta. Irkkupubin ruokalistalta tilasimme pikkunälkään kotitekoiset friteeratut perunat, jotka olivat todella hyviä. Isompiakin ruokia olisi baarista löytynyt.

Tsekki-5-marianske-irishToinen lämmin suositus Marianské Lázněn baaritarjonnasta on viinibaari nimeltä Smaragd, joka löytyy Ruská-kadulta. Olutta janoaville täällä ei ole välttämättä tarjolla mitään, mutta Tšekin ja lähimaiden viineistä on koottu ansiokkaat valikoimat ja paikka on kaiken kaikkiaan todella sympaattinen. Söimme viiniä maistellessamme myös juustolautasen, ja juustot olivat herkullisia.

Loket ja oluen paluu

Lähdimme ajamaan Marianské Lázněsta ylöspäin vuoristoon, ja siellä aikamme mutkiteltuamme tulimme pikkukaupunkiin, joka vetää kuvauksellisen sijaintinsa puolesta vertoja aiemmassa postauksessa kehumalleni Český Krumloville. Kumpikin on paikassa, johon joen mutkan kovertamalle jyrkälle kalliolle on ensin rakennettu keskiaikainen, helposti puolustettava linna ja sen ympärille on noussut kaupunki.

Kaupunki on Loket. Kun James Bond tulee sinne Casino Royale -elokuvassa, Loket esittää olevansa Montenegrossa ja seinissä lukee asioita kyrillisillä kirjaimilla. Bílý kůň -hotellin eli Valkoisen hevosen nimi on unohdettu peittää, kuten tästä klipistä voi todeta. Jos käytte Loketissa pikavisiitillä, kuten me tulimme vain lounaalle, kannattaa saapua hyvissä ajoin, koska parkkipaikat täyttyvät iltapäivästä. Pohjoisen puolella, isomman sillan luona, on kunnollinen parkkipaikka, ja vanhankaupungin toisella laidalla vain muutama hassu ruutu.

Olutihmisille Loketin pääkohde löytyy heti ison sillan korvalta, sitä ei tarvitse haeskella. Svatý Floriánin panimo (T.G. Masaryka 136) on Prahan lähellä sijaitsevan Únětický pivovarin tavoin satoja vuosia vanha panimokiinteistö, jossa oluenpano on viime vuosina herätetty henkiin pitkästä Ruususen unesta. Florián aloittaa historiansa laskemisen vuodesta 1352, jolloin kaupunki sai kuninkaalta oluenpano-oikeudet, mutta vuosina 1953–2006 panimo oli siis suljettuna.

Nyt Loketin sympaattinen panimo pyörittää paitsi mainiota ravintolaa ja pientä puotia, myös panimomuseota, jossa kerrotaan toiminnan historiasta. Museokierroksen jätimme nyt väliin, koska olimme juuri edellisenä päivänä tehneet sellaisen Plzeńissä. Hauskana erikoisuutena Svatý Floriánin museopuolelta löytyisi muuten myös kylpyläpaikkakunnilta koottujen kivennäisvesimukien historiallinen kokoelma.

Loketista jatkoimme matkaamme Karlovy Varyyn, joka on Tšekin kylpyläkaupungeista suurin ja melkein kaikessa kuin Marianské Lázně steroideilla. Koristeellisia taloja on vielä enemmän, ne nousevat korkeammalle vuorenrinteeseen, ja turisteja pyörii kaupungin monilla lähteillä ja niiden välisillä joenrantapromenadeilla tiiviimpänä massana. No, Marianské Lázně olikin itse asiassa tähän vuodenaikaan suorastaan rauhallinen.

Joimme kahvit Grandhotel Puppissa, jota – elokuvaviittauksia jatkaakseni – käytettiin The Grand Budapest Hotel -elokuvan fantasiahotellin esikuvana. Voin suositella omenastruudelia. Ja kahvilasta kannattaa kipaista portaat ylös hotellin pääaulaan (esimerkiksi vessakäynnin varjolla),  jos haluaa nähdä hieman todellista entisajan loistoa.

Retken viimeinen etappi ennen Prahaan paluuta oli erikoinen vuoristohotelli Vitkov Hunting Lodge, jossa vietimme viimeisen kokonaisen yömme Tšekin kamaralla. Paikka on parinkymmenen kilometrin päässä Karlovy Varysta, metsäisessä jokilaaksossa, jossa ei vielä joitakin vuosia sitten ollut mitään ja jossa ei oikeastaan ole nytkään muuta kuin tämä metsästysteemasta inspiroitunut pikku majapaikka. Alakerrassa oli hyvä ravintola, ja omistaja vaikutti mukavalta veikolta, eli voimme kyllä suositella paikkaa – mutta vain niille, jotka kaipaavat täydellistä rauhaa ja virikkeettömyyttä metsäluonnon helmassa.

* * * * *

Tässä siis tämänkertainen viisiosainen matkaraportti. Joissakin tulevissa postauksissa palaan ehkä yhteenvedon omaisesti tšekkiläisen oluen nykytilanteeseen – sellaisena kuin minä sen koin – ja ehkä kokoan myös ajantasaisen katsauksen Budějovický Budvarin ja jenkki-Budweiserin pitkään ja kiemuraiseen tavaramerkkien taistoon.

Viimeiset oluemme Tšekin alueella olivat itseoikeutetusti Pilsner Urquellit, jotka hankimme Prahan rautatieaseman Billa-ruokakaupasta ja joimme yöjunassa matkalla Varsovaan. Jos Varsovasta Tšekkiin päin tullut tšekkiläinen päiväjuna oli mukavuuksiltaan ja tarjoiluiltaan korkeintaan välttävää tasoa, tämä puolalainen yöjuna oli kevyesti paras ja modernein yöjuna, jolla olimme koskaan matkanneet. Hintaan sisältyivät muun muassa aamiaiset hyttiin tarjoiltuina. Ei taida VR:llä olla sellaista kuin ehkä Moskovaan mennessä…

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Tšekki, osa 5: Viime kuussa Marienbadissa

    • Kiitos, täytyy tutustua! Jäivät nuo lääkärin määräämät vesikuurit nyt tosiaan kokeilematta, ja jotain pienesti pelottavaa ajatuksessa olikin…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s