Mitä Innis & Gunnille tapahtui (eli: tynnyrissä ja tynnyrillä kypsytyksen ero)

Kun skotlantilaisen Innis & Gunnin oluiden etikettejä ja markkinointia katsoo, panimoa voisi äkkiseltään luulla hyvin trendikkääksi käsityöpanimoksi. Niin lippulaivaolut The Originalissa kuin muissakin näyttää olevan pääosassa tynnyreissä kypsyttäminen, jota kaikki kynnelle kykenevät nuoret craft-suunnannäyttäjät nykyisin tekevät.

Tarkemmin tutkailemalla Innis & Gunn paljastuu kuitenkin toisenlaiseksi operaatioksi. Se ei ensinnäkään ole tiukan määritelmän mukaan panimo ollenkaan, vaan valmistaa oluensa Tennent’sin panimolla Glasgowssa. Tennent’s on siis ennen kaikkea jättimäisenä lager-valmistajana tunnetuksi tullut skottipulju, joka kuului takavuosina AB-InBeville ja nykyään irlantilaiselle, isoja siideribrändejä hallinnoivalle juomayhtiölle C&C Groupille.

Vuonna 2002 toimintansa aloittanut Innis & Gunn on peräisin ajalta ennen kuin amerikkalaistyylinen ”käsityöolut” rantautui isommin Brittein saarille. Onko se siis muodikkaan modernin tynnyrikypsyttämisen uranuurtaja tai trendsetteri? Enpä tiedä. Aluksi firma teki olutta tiettyyn tarkoitukseen: sillä esimaustettiin erään viskitislaamon tynnyreitä. Viskihommien sivutuotteena syntynyttä olutta kuitenkin alettiin myydä myös omana itsenään, ja kun se oli saanut tammesta makua, sitä alkoivat monet myös arvostaa.

Viime vuosina Innis & Gunn ei ole ollut mitenkään nirsoimpien olutkonossöörien suosiossa. Vuoteen 2010 asti olut vielä kypsyi ihan oikeissa tynnyreissä, mutta sen jälkeen tammen maku on hankittu lisäämällä käymisastioihin tammilastuja – tämän takia oluista onkin käytetty kuvausta oak-aged eikä barrel-aged. Näin asiat olivat viime vuoden lopussa tapahtuneeseen imagonkohennuskampanjaan asti. Tässä yhteydessä panimo nimittäin esitteli uuden tavan kypsyttää oluitaan.

Innis & Gunnin mielestä uusi metodi antaa heille jälleen oikeuden puhua tynnyrikypsytetystä (barrel-aged) oluesta. Yleensähän tynnyrikypsytys tarkoittaa, että olut kypsyy tynnyrin sisällä. Uudessa menetelmässä kyse on kuitenkin siitä, että panimo on paahtanut irrotettuja bourbon-tynnyrin lautoja – ei kuitenkaan siis mitä tahansa tammilastuja – ja tynnyröinyt oluen niillä. Tynnyri on näin ollen hautunut oluessa, ei olut tynnyrissä.

Stephen Beaumont, joka ei ole mikään eilisen teeren olutihminen, ilmoitti hiljattain Twitterissä pitävänsä Innis & Gunn Originalin uutta versiota entistä parempana. Beaumont on siis maistanut uutta ja vanhaa rinnakkain. Resepti on hänen mukaansa entinen, mutta vanhan version tuoksua hallinneet toffee- ja karamelliaspektit ovat kadonneet ja tuoksu on nyt kuivempi, täyteläisempi ja hieman mausteinen. Sama pätee kuulemma jossain määrin makuunkin, josta äitelä vanilja, viinaisuus ja karkkisuus ovat vähentyneet. Beaumont kehottaa ”I & G -vihaajia” maistamaan uudistettua versiota.

edfTeenpä nyt saman tien omakohtaisenkin katsauksen siihen, millaista Innis & Gunn Original sitten vuonna 2018 on. Minulla ei ole vanhaa versiota rinnalla, ja edellinen muistikuva panimon tuotteista on muutenkin rommitynnyriversiosta, joka oli tummempi ja lähes äklön vaniljainen.

Ilman aiempaa verrokkiolutta tämä uusi versio tuntuu varsinkin tuoksua haistellessa erittäin mainstreamilta. Melkein kuin nuuhkisi tavallista vaaleaa A-olutta, sellainen on siis värikin. Väriä muuten luonnehditaan tämän Originalin (alkuperäisen version) vanhimmissa Ratebeer-arvioissa vuodelta 2003 muun muassa sanoilla kupari, meripihka ja tumma kulta. Olisiko omakin muistijälkeni tästä Originalista noin pitkän ajan takaa, kun jotenkin tummempaa tosiaan odotin?

Vanilja tulee vahvasti mukaan maussa, vaikka sitä en tuoksusta juuri saanutkaan kiinni. Jokseenkin kaikin puolin mieto, lempeästi humaloitu ale on kyseessä, ehkä ihan pienellä hedelmäisen kirpeällä vivahteella. Jälkimakua ei paljon jää, elämä on nyt aika nopeaa ja lyhyttä.

Beaumont saattaa olla oikeassa siinä, että tämä on edellistä Innis & Gunn Original -versiota parempi, mutta mihinkään sfääreihin ei nyt uusikaan tulkinta mielestäni kohoa. Äklövaniljainen se ei toisaalta myöskään ole. Taitaa olla melko yhdentekevää, minkä kokoisina säleinä tammea tässä oluessa milloinkin uitetaan; en usko, että craft-väki tästä nyt yhäkään paljon innostuu. Ihan hauska silti seurata, mitä oluthattivattien sähköisimmän fokuksen ulkopuolella milloinkin tapahtuu.

Tyylilaji (miinus tynnyrihommat) on Scotch ale, joka monien mielessä todennäköisesti yhdistyy tummempiin oluihin. Tässä suhteessa on hauska detalji, että BeerAdvocaten tyylimääritelmä Scotch alesta puhuu kuparisista tai ruskeista oluista, Ratebeer taas kalpean (pale) värisistä. Pale on tietysti historiallisesti voinut tarkoittaa tummempaakin olutta kuin mitä esimerkiksi India pale ale nykyisin usein on. Skottioluista emme silti yleisesti ottaen tiedä kovinkaan paljon, kuten Ron Pattinson viimeisimmässä kirjassaan osoittikin.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Mitä Innis & Gunnille tapahtui (eli: tynnyrissä ja tynnyrillä kypsytyksen ero)

  1. Innis & Gunn on kyllä aina tuntunut vähän turhalta, etenkin sen jälkeen kun tynnyrikypsytyksestä tuli ihan peruskamaa craft-panimoissa.

    PAITSI se äklövaniljaiseksi kuvailemasi rommitynnyriversio, joka on herkullista! 🙂

    Tykkää

    • Noin ne oluet vain jakavat mielipiteitä! Tai voi olla myös että olen vain ollut väärässä mielentilassa sitä maistaessani…

      Toisaalta pelkään kyllä pahoin, että minulla on joku henkilökohtainen ongelma noiden väkevillä juomilla kyllästettyjen tynnyrien suhteen vähän laajemminkin.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s