Singapore: olutta, katuruokaa ja muuta elämää

Vuoden vaihtuminen on herättänyt huomaamaan, että vuosi on vaihtunut. Niinpä nyt on korkea aika postata vihdoin viime vuoden puolella tehdyistä matkoista, vaikka niistä olisikin jo vierähtänyt viikkoja tai jopa kuukausia. Seuraavissa kuvissa vuoroon pääsee Singapore. Leijonakaupunki hautuu kesät talvet ensimmäisen pohjoisen leveyspiirin kuumuudessa, ja yllättäen siellä osoittautui helpoksi täyttää tankkinsa muullakin kuin tiikerioluella.

Klassikko biljardisalissa

Singapore oli meille ennen kokematon paikka, eli aloitimme siihen tutustumisen tekemällä ehkä kaikkein ilmeisimmän turistijutun. Ensimmäinen ohjelmanumero oli siis tallustaa omasta hotellista kadun yli, maan tunnetuimman majoituslaitoksen Raffles Hotelin puolelle. Jo tuon lyhyen siirtymän aikana totesimme, että Singaporen trooppinen ilmankosteus yhdistettynä 30 asteen lämpöön on havumetsävyöhykkeen ihmiselle jotain aivan uutta. Ja ilta oli sentään jo alkanut pimentyä.

Raffles Hotel on nimittäin se paikka, jossa Singapore Sling reilut sata vuotta sitten keksittiin. Tunnettua cocktailia tarjoiltiin alun perin hotellin Long Barissa, joka sittemmin on siirretty toiseen kohtaan hotellikompleksissa. Nyt tuokin paikka sattui olemaan remontissa. Niinpä maailman virallinen Singapore Sling oli tarjolla biljardisalin baarissa, jossa kyllä vallitsi ehta siirtomaahenkinen tunnelma kuten muuallakin historiallisessa Raffles Hotelissa.

cofPunertava drinkki on samalla syvän kirsikanmakuinen ja trooppisen raikas; en ollut sitä aikaisemmin missään juonut, mutta ymmärrän miksi se on säilyttänyt suosionsa. Toisin kuin muualla Singaporessa, jossa roskaamisesta ainakin periaatteessa sakotetaan, Rafflesin baarissa heitellään talon tarjoamien maapähkinöiden kuoret maahan. Biljardisalin lattialla ratisivat pähkinänkuoret joka puolella. Söimme pikkupurtavina myös satay-vartaita ja kevätkääryleitä.

Raffles on paikallisessa kontekstissa toki paljon enemmän kuin mikä tahansa hotellin nimi. Sir Thomas Stamford Raffles oli Singaporen perustaja ja siirtomaaherra henkeen ja vereen. Hän syntyi vuonna 1781 laivalla Jamaikan rannikolla, jossa hänen isänsä yritti elättää perhettään Karibian-kaupalla. Stamford itse toimi sittemmin kuvernöörinä brittien hallinnoimilla alueilla nykyisessä Indonesiassa ja kiinnostui sitä kautta pienestä Malakan niemimaan kalastajakylästä, josta hän loi Singaporen satamakaupungin.

Katuruokaa poissa kadulta

Singapore on ruokaturistien arvostama kohde, jonka suhteellisen kallista yleistä hintatasoa tasapainottaa mukavasti joka kaupunginosasta löytyvä edullinen katuruoka. Samaan aikaan kun Euroopan koleassa ilmastossa yritetään kaikin keinoin saada edes joku myymään ruokaa kaduilla, Singaporen kiertävät ruokamyyjät on jo kauan sitten organisoitu ulkoilmasta siistimpiin sisähalleihin. Näistä käytetään nimiä food centre ja hawker centre.

Järjestyksen ja hygienian taso on ilmeisesti aasialaisittain korkea, mutta suomalaisesta näkökulmasta meininki on mutkatonta ja ruoka paitsi autenttista myös tosiaankin halpaa.

Kaikki katuruokakompleksit, joissa kävimme, noudattivat suunnilleen samaa kaavaa. Ruokakojuja oli vieri vieressä, jokaisella vähän omat erikoisuutensa, ja juomille vielä omat tiskinsä. Istumapaikat otettiin hallin keskelle järjestetyistä pöydistä, ja ruokaa sai hakea vaikka useammalta tiskiltä. Pienin annos oli usein kolme paikallista dollaria (1,90 €), eikä sekään jättänyt nälkäiseksi.

cof

Tiong Bahru Food Centre.

Viihtyisin näistä paikoista oli kenties Tiong Bahru Marketin yläkerran food centre, jonka alla siis käydään aamuisin vilkasta torikauppaa. Hyviä kokemuksia jäi myös Maxwell Road Food Centrestä, joka sijaitsee Chinatownin liepeillä, sekä Holland Villagen vastaavasta laitoksesta. Little Indian kaupunginosan Tekka Market oli astetta rosoisempi, ja Chinatown Complex Food Centre taas hankalan sokkeloinen.

Ruokatarjonta oli sekoitus kiinalaista, malaijilaista ja eteläintialaista keittiötä. Esimerkiksi täydellinen lohturuoka char kway teow on suosittu Malesiassa, Singaporessa ja Indonesiassa ja sisältää riisinuudeleita, kiinalaista makkaraa, friteerattua kalaa, katkarapuja ja simpukoita (tai ainakin joitakin edellämainituista). Hainanilaista chicken ricea saa jokaisesta katuruokahallista ja kiinalaisvaikutteista annosta pidetään yhtenä Singaporen kansallisruoista.

Intialaisia sävyjä taas edustavat sellaiset ruokakojut, jotka tarjoavat roti prataa erilaisilla curry-kastikkeilla. Roti prata on kaakkoisaasialainen versio naanin tapaisesta leivästä, tosin melkein lettumaisen ohut mutta päältä rapean rasvainen.

Singaporelaisen ruokaskeneä ovat käyneet palvomassa tunnetut kansainväliset kokit, ja jotain kertoo sekin, että esimerkiksi kansanomaisen oloisesta Chinatown Complexista löytyy Michelin-tähdellä varustettu katuruokatiski.

Sitä emme testanneet, mutta sen sijaan olin katsonut etukäteen, että samasta parkkihallin oloisesta kolossista löytyy ainakin kaksi käsityöoluisiin erikoistunutta juomakojua. Näistä toisella eli The Good Beer Companyssa nautimmekin oluet, toinen tiski näytti olevan lomilla. Tämä oli ensimmäinen kokemus paikallisista craft beer -kuvioista.

Valikoima oli Good Beer Companylla ihan asiallinen vaikka ei erityisen laaja, painotuksina ehkä lähinnä Britannia ja Belgia, ja joukon jatkona vähän australialaista ja amerikkalaista. Oma valintani oli St Austellin Proper Black, jota nautiskeltiin pullon suusta – näin parissa lähipöydässäkin tunnuttiin tekevän.

Matkaseuralainen päätyi ainoaan tarjolla olleeseen singaporelaiseen olueen, joka oli Brewlanderin New England wheat ale nimeltään Peace. Trooppiset hedelmät maistuivat siinä melko raikkaina, humalointi oli melko mietoa. Etiketistä sai jotenkin vaikutelman, että olut olisi kuitenkin teetetty Kambodžassa, mutta tästä en osaa sanoa mitään tarkempaa.

Craft beer -löydökset muualla kaupungilla

Käsityöolut ei ole Singaporessa ehkä lähtenyt vielä sellaiseen nousukiitoon kuin monin paikoin Euroopassa ja tietenkin Pohjois-Amerikassa. Tästä huolimatta todellisuus oli paikan päällä jonkin verran edellä sitä, mitä jotkin etukäteen tutkimani lähteet antoivat ymmärtää. Ihan tunnistettavaa globaalia craft beeriä tuli välillä vastaan ilman, että olisimme sitä osanneet erikseen odottaa.

Esimerkiksi Maxwell Road Food Centrestä, johon eräänä iltana Chinatownissa syötyämme päädyimme vielä pienelle myöhäisiltapalalle, löytyi olutta myyvä koju nimeltä 3rd Culture Brewing Co. Ei tullut jututettua tiskillä päivystänyttä kaveria sen enempää, mutta ainakin tämän artikkelin mukaan puljun tavoitteena on myös valmistaa omaa olutta.

Nyt hanoissa oli kaksitoista ihan uskottavan näköistä valintaa Brittein saarilta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Itse maistoin walesilaisen Tiny Rebelin Super Saisonia, jonka mausteet kaffirlimetti ja sitruunaverbena sopivat trooppisille leveysasteille, vaikka olut sinänsä aika humalavetoinen olikin.

Good Luck Beerhouse (9 Haji Lane) puolestaan sijaitsi Arab Streetin alueella, jonka baarintäyteisillä sivukaduilla tuli parinakin iltana nautittua viimeiset drinkit ennen nukkumaanmenoa. Baarin valikoiman ydin muodostuu normaalista britti-skandi-jenkkiläisestä valtavirta-craftista, hanassa kuitenkin myös paikalliset Innocence Insidious Black IPA ja Rye & Pint Sunday’s Pint Pilsner, jotka eivät kuitenkaan loistaneet kansainvälisten verrokkien joukossa.

Jääkaapista sen sijaan löytyi taiwanilainen meloniolut Xiaoman (Taiwan Winter Melon Ale), jossa belgialaisvivahteisen perus-alen mausteeksi on uutettu paljon paksua meloniteetä ja saatu aikaan ihan mielenkiintoinen tökötti.

mde
Little Indian lähistöllä olevaa Tyrwhitt Roadia suositeltiin meille paikkana, jossa aiemmin hiljaiselle kadulle on syntymässä uutta ravintolaelämää ja muuta sekalaista meininkiä. Näin olikin, ja katua kannattaa varmasti pitää silmällä. Oluttarjontaa tässä kokonaisuudessa edusti etenkin Druggists (119 Tyrwhitt Road); baari on entinen kiinalainen apteekki ja siitä nimi. Hanaoluita oli kuusitoista, mutta nyt omaan makuuni tietty hegemonia oli karannut jo vähän lapasesta: kolme tanskalaispanimoa oli vallannut noista hanoista yksitoista (eikä kyse siis ollut mistään tap takeoverista). Voitte ilman kuvaakin suurin piirtein arvata, mistä panimoista oli kyse.

cof

33. kerroksen panimosta kattoravintoloihin

Singaporen keskustassa liikkuminen on usein siirtymistä metroasemilta pilvenpiirtäjiin tai pilvenpiirtäjästä toiseen maanalaisia, hyvin ilmastoituja yhdyskäytäviä pitkin. Tämähän on päiväntasaajan ilmastossa tietenkin paikallaan. Yhdessä joenvarren torneista sijaitsee panimoravintola, joka markkinoi itseään ”maailman korkeimmalla sijaitsevana urbaanina käsityöpanimona”.

Ei Level 33 sitä varmaankaan ole, jos mitataan panimosalin sijaintia suhteessa merenpinnan tasoon. Onhan jo vaikka Denverin kaupunki puolentoista kilometrin korkeudessa lähes 150 panimon kotipaikka. Sen sijaan jos katsotaan panimolaitteiston sijaintia sen alla olevasta maanpinnasta, singaporelainen 156 metrin korkeudessa killuva installaatio saattaa hyvinkin yltää väittämäänsä ennätykseen.

Level 33 on tyylikäs maisemaravintola, jossa panostetaan ruokaan ja annosten estetiikkaan. Oluen valmistus on myös vahvasti esillä hissin ja ravintolasalin välisessä käytävässä. Ravintolan erikoinen sijainti ja terassin hienot näkymät ovat kuitenkin siinä määrin konseptin keskiössä, että satunnaiselta vierailijalta saattaa jäädä panimoulottuvuus jopa huomaamatta. Olueen suhtaudutaan kyllä riittävän vakavasti, ja ainakin panimon vaaleat perusoluet toimivat erittäin hyvin ruokajuomina.

cof
Samana iltana, jona söimme Level 33:ssa, teimme tutkimusmatkoja myös Singaporen muihin yläkerroksissa sijaitseviin ravintoloihin. Aperitiiville sopii mainiosti pieni kattobaari Southbridge, josta avautuu auringonlaskun aikaan täydellinen näkymä kaupungin vanhimmille rannoille, historialliseen jokisatamaan. Tänne ei pidä suunnata sitten kun matkakassa on jo tuhlattu, vaan kuohuviinin seuralaiseksi kannattaa tilata maukkaat pienet osteriannokset. Olutpuolella Southbridge tyytyy pariin upscale-lageriin, joilla kyllä pärjää myös.

Kun iltaa on jatkettu jo niin pitkään, että on viimeisen ryypyn aika, yksi hyväksi havaittu vaihtoehto löytyy Chinatownin turistialueen laidoilta. Keong Saik Road on yksi Singaporen idyllisiä historiallisia katuja, joita pilvenpiirtäjäkompleksien välimaastosta siellä täällä löytyy. Potato Head on puolestaan kolmessa Itä-Aasian maassa toimiva erilaisten viihtymiskonseptien ketju, jonka ruumiillistuma Singaporen yössä (36 Keoing Saik Road) sattuu olemaan hyvin tunnelmallinen kattobaari vanhassa kiinalaistalossa. Ainakin itse juomani drinkki oli yksi maistuvimpia, mihin olen törmännyt.

Retkiä saaren sisäosiin

Koko viikkoa ei voi viettää pelkästään ruoan ja juoman merkeissä. Välillä vilkuiltiin, mitä muuta saarella on tarjottavanaan. Kasvitieteellinen puutarha (Singapore Botanic Gardens) parin–kolmen kilometrin päässä keskustasta on epäilemättä yksi hienoimpia kohteita. Helpoimmin sen saavuttaa Botanic Gardens -nimiseltä metroasemalta, joka on aivan puiston luoteiskulmassa.

Puutarhan historia on ankkuroitunut brittiläiseen hallintoon, jonka toimesta se vuonna 1859 perustettiin. Kasvitieteellisen puutarhan muissa osissa voi vierailla maksutta, mutta orkideapuistoon on pääsymaksu. Muutaman dollarin maksaakin mielellään orkidealoiston ihailusta. On ilmeisesti paljolti Singaporen kasvitieteellisen puutarhan jalostajien ansiota, että näitä kasveja on saatavana suurin piirtein jokaisesta länsimaisesta kukkakaupasta ja marketista. Lajikkeita on nimetty myös Singaporessa vierailleiden silmäätekevien mukaan, ja esimerkiksi Matti Vanhasen oma orkidealajike oli juuri kukassa, kun kävimme paikalla.

cof

Tämä ei ole vaalimainos.

Kasvitieteellinen puutarha on kaupunkialueen ympäröimää puistoa, mutta astetta villimpään viidakkoon kätkeytyi Singaporen eläintarha (Singapore Zoo), joka kutsuu itseään maailman parhaaksi sademetsäeläintarhaksi. Täällä ykkösvetonaulana oli orankipuisto, jossa tusinan verran borneonorankeja kiipeili varsin vapaasti puissa ja niiden väliin viritetyillä köysiradoilla. Häkeistä löytyy myös harvinaisempia sumatranorankeja. Lukuisia muitakin trooppisen vyöhykkeen tutuimpia eläimiä oleili helposti nähtävillä, krokotiileistä ja jättiläiskilpikonnista seeproihin, kirahveihin ja simpansseihin.

Jos kaksi edellä mainittua kuuluvat Singaporen keskeisimpiin turistinähtävyyksiin, kolmas retkemme saaren maalaismaisempiin osiin oli toista maata. Kävimme nimittäin pohjoisrannikolla, Singaporen ja Malesian yhdistävän kannaksen lähistöllä, jossa järjestettiin sunnuntaiaamupäivänä maalaismarkkinat. Ympäröivien alueiden viljelyspalstoilta oli tuotu myyntiin kaikenlaista pientä tuotetta. Lounasaikaan nautimme grillikojulta marinoitua krokotiilin lihaa ja sammakonreisiä, hyvin maustettuja pikkuvartaita. Olutpuolella tarjolla olisi ollut Archipelago Breweryn Bohemian Lageria, mutta jätimme sen väliin ja sammutimme janomme kookoksenmakuisella vegaanipehmiksellä.sdr

Vielä viimeiset ruoka- ja olutlöydöt

Ei käy kiistäminen, että saarivaltio vetosi ainakin minuun monipuolisella ruokatarjonnallaan: suunnilleen mistä tahansa on mahdollista löytää kioski, joka tarjoaa jotain Singaporen kymmenistä must-ruokalajeista. Helpointa paikallisten perusruokien testaileminen on toki Chinatownin Smith Streetin tyyppisissä paikoissa, joissa homma on hyvin organisoitua ja turisteihin on totuttu. Siellä maistelimme osteriomelettia, jota näkee monissa ruokahalleissakin, sekä Singaporen epävirallisella kansallisruoalla chiliravulla täytettyjä bao-nyyttejä.

Singapore-smithstreetfoodPeriaatteessa aivan samalla kaavalla toimitaan kaikkialla. Tilaat annoksia vaikka useammaltakin kojulta ja istuudut lähimpään vapaaseen pöytään syömään niitä. Yleisemmiltä turistipoluilta syrjässä oli Sixth Avenue Centre -kompleksi, jonka yhdeltä kujalta löytyi kahvila nimeltä Kopitown monine ruokakojuineen (10E Sixth Avenue). Olimme lukeneet jostakin blogista, että täältä saa hyvää salted egg yolk chickeniä, vaikkakaan sitä ei nyt tällä kertaa löytynyt. Sen sijaan tilasimme salted egg yolk ribsejä ja coffee ribsejä, jotka olivat murean rasvaisia ja mahtavasti marinoituja.

Chiliravun sukulaista mustapippurirapua söimme meren rannassa East Coast Seafood Centren rantaravintolassa, jossa kyseinen ruokalaji oli ilmeisesti joskus vuosikymmeniä sitten keksittykin. Lautasella oli kokonainen taskurapu, jonka ystävällinen tarjoilija onneksi avasi ja perkasi meille valmiiksi. Rapu oli erittäin mausteista mutta maineensa veroista. Alkukeittona oli syöty fish maw soup, kalan uimarakoista tehty soppa, eli aitojen asioiden äärellä taas oltiin.

Suursuosikikseni nousi myös carrot cake, jota voi kuvailla ehkä aasialaiseksi pyttipannuksi pikemminkin kuin länsimaisen porkkanakakun sukulaiseksi. Porkkanaa tässä ruoassa ei siis ole, vaan sen pääaines on riisijauhoista ja retikasta tehty ”kakku”, jota wokataan kuutioina kananmunan, kevätsipulin ja valkosipulin kanssa. Mukana voi olla myös katkarapua. Väriltään porkkanakakku on usein tummahkoa ja väri johtuu soija- tai kalakastikkeesta.

Oluttarjonta keskittyi ruokaravintoloissa voittopuolisesti Tigeriin ja saman panimokonsernin muihin bulkkituotteisiin. Viimeksi mainituista sen kummemmin Anchor Smooth Pilsener kuin ABC Extra Stout eivät oikein tehneet vaikutusta. Yleinen Heineken-portfolio oli sitten täydentämässä tätä paikallis-globaalia tarjontaa, ja esimerkiksi pienomisteinen Erdinger-vehnä oli Singaporessa vakkarina isonveljen jakeluverkostossa.

Lopuksi on aika paljastaa oma suosikkini Singaporen monista craft beer -kohteista. Se sijaitsee joen rannassa kuten jotkut muutkin kaupungin pienolutpaikat. Tarkoitan panimoravintola Brewerkziä, joka mitä todennäköisimmin on maan vanhin nykyaikainen pienpanimo. Vuonna 1997 perustetun paikan taustalla on amerikkalainen kaksikko, jonka konseptiin kuuluu yhtä lailla amerikkalainen ruoka kuin anglosaksiset käsityöoluet.

Ne Brewerkzin oluet, joita itse maistoin, olivat kyllä viimeisimpiä olutmuoteja ajatellen viritettyjä mutta eivät esimerkiksi mitenkään överisti humaloituja tai tietoisen kikkailevia. Olen havaitsevinani tietyn lainalaisuuden: samantapainen pitkän linjan panimoravintola Lemke trendikkäässä Berliinissä tarjosi sekin hedelmäisen humalaisia mutta hillittyjä tulkintojaan 2000-luvun trendioluista. Kun asiakasvirta koostuu pääasiassa jostakin muusta kuin craft beer -kellokkaista, kannattaa päätuotteet hioa sopiviksi kompromisseiksi noveltyn ja perinteiden välimaastoon.

Olutta ostamassa Singaporessa

Pullo-olutta ei tullut tällä reissulla paljon osteltua. Hotellihuoneessa nautittiin kuitenkin parina iltana yömyssyoluet, joita nappasin jo ensimmäisenä iltana hotellin läheisestä 7-Elevenistä ja myöhemmin myös ihan oikeasta olutkaupasta.

Pienten 7-Eleven-puotien jääkaapeissa oli bulkkioluiden lisäksi paria tuntemattomampaa tuotetta, ainakin kotimaista Red Dot Brewhousen Summer Alea ja australialaisen Little Creaturesin Bright Alea. Jälkimmäinen näköjään osoittautuu ison Kirin-omisteisen Lion Co:n brändiksi, eli ei ole sinänsä pienpanimotavaraa, mutta kumpikin oli miellyttävän raikasta kesäalea, ehkä enemmän britti- kuin jenkkityylistä.

Australialainen ja uusiseelantilainen olut oli hyvin edustettuina myös isomman ruokakaupan valikoimassa, esimerkkinä tällä kertaa Raffles City Market Place samannimisen ostarin kellarikerroksessa. En tunne sikäläisiä merkkejä hyvin, joten mahdollisesti jälleen korostuivat isojen yhtiöiden omistamat craftiltä näyttävät brändit – tai sitten eivät. Tätä lajia edustaa ainakin röpelöisistä liskonnahkapulloistaan tunnistettava Tuatara, joka on ilmeisesti nykyään Heinekenin tytäryhtiön tytäryhtiö.

sdrSupermarketvalikoimaan kuului lisäksi muutamia tunnettuja belgialaisia. (Kauppa, josta saa Sint-Bernardus Abtia, ei voi olla aivan huono.) Singaporen ongelmana ovat kuitenkin pohjoismaiseen tapaan hinnat. En muista koskaan palanneeni mistään maasta kotiin huojentuneena siitä, että Suomessa on sentään alkoholi vähän halvempaa kuin lomakohteessa.

Varsinaisia olutkauppojakin on muutamia. Pari niistä sijaitsi saaren länsi- ja keskiosissa sen verran hankalien yhteyksien päässä, että pistäydyin lomaviikon aikana oikeastaan vain keskustan Thirsty Beer Shopissa (Liang Court, 177 River Valley Road). Kauppa piileskeli pikkuostarin yläkerrassa, jossa oli myös pianoliike ja japanilaisen Kinokuniya-kirjakauppaketjun haarakonttori. (Iso Kinokuniya löytyy muuten Ngee Ann City -kauppakeskuksesta Orchard Roadilta ja on parhaita näkemiäni englanninkielisiä kirjakauppoja).

Thirsty Beer Shopista sai hakemalla hakea edes yhtä singaporelaista olutta; sen sijaan tarjolla oli varsinkin amerikkalaisia pienpanimo-oluita hauskasti muiltakin kuin yleisimmiltä panimoilta. Kauppa oli pienehkö eikä sen valikoima saa kenenkään paatuneen olutfriikin päätä pyörälle, mutta onpahan jälleen yksi osoitus siitä, että tälle segmentille löytyy miljoonakaupungissa kysyntää ja kohtuullisesti tarjontaakin.

cofThirstyllä on netin mukaan useampi olutpuoti Singaporessa: Holland Villagessa, Katongissa ja Ang Mo Kion suunnalla. Sen lisäksi mainitsemisen arvoisia craft beer -valikoimia pitäisi olla seuraavilla kaupoilla (joissa siis en käynyt): The Great Beer Experiment (200 Turf Club Road, The Grandstand at Turf City, Stall 46 Pasarbella Farmers’ Market), sekä Brewers’ Craft (354 Clementi Avenue 2, #01-191). Osoitteiden kanssa tarkkana: esimerkiksi Clementi Avenueita on samalla kulmakunnalla useampia. Hashtagin jälkeiset numerot viittaavat jonkinlaisen isomman kiinteistön sisällä oleviin tiloihin, ehkä kerros ja sitten liiketilan järjestysnumero.

cof

Singapore_Southbridge.JPG

dig

cof

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Singapore: olutta, katuruokaa ja muuta elämää

  1. Hienoa olut asiaa, olisin vaan kaivannut jotain vihjeitä oluitten hintapuolesta, kun kuulemma kallis alkoholimaa on kyseessä!

    Tykkää

    • Kiitos! En tehnyt kattavaa hintaseurantaa, mutta fiilikseksi jäi että ainakin Suomen hintataso ylittyi silloin tällöin. Tuonti-craft-pullo saattoi olla esimerkiksi 10 euron luokkaa, vaikkei olisi ollut mitenkään harvinainen tai erikoinen. Paikallinen craft oli yhdessä panimoravintolassa yli 10 euroa puolelta litralta, toisessa selvästi alle. Hinnat vaihtelivat joissakin paikoissa sen mukaan, kävitkö päiväsaikaan vai illalla. Varmaan joissain baareissa on siellä halvempaakin kuin Suomessa, mutta usein sama hintataso, eikä pidä yllättyä jos joskus on selvästi kalliimpaakin kuin täällä. Sg-dollarin kurssi on vähän heilahdellut reissumme jälkeen, joten yritin nyt antaa nuo arviot tämänhetkisen kurssin mukaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s