Suomalaisen oluenlaatukeskustelun laatu

Viinipiru Arto Koskelo avasi kesken koleimman lomakauden sosiaalisessa mediassa varsin vilkkaaksikin äityneen keskustelun suomalaisen pienpanimo-oluen laadusta. Se sai hieman myöhemmin jatkoa Saimaan Juomatehtaan blogikirjoituksessa, jossa panimo avasi omia toimenpiteitään oluen laadun varmistamiseksi. Samainen panimo lähetti tällä viikolla myös lehdistötiedotteen, jossa asiaa kommentoimassa oli juurikin Koskelo (ehkä siis odotetusti?), ja tiedotteen pohjalta uutisoitiin lisäksi ainakin Viisi Tähteä -verkkomediassa ja Olutpostin nettisivuilla.

Keskustelu on paikallaan. En tiedä, miten vakavia laatuongelmia kotimaisella pienpanimo-oluella nyt sitten on, mutta joitakin esimerkkejä laadun heittelystä löytyy kyllä, joten aihetta on ihan hyvä pitää ilmassa. Vastaavaa keskustelua on käyty aika ajoin muuallakin maailmalla, esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa panimoiden määrän kasvu on ollut varsinkin kolmena viime vuotena tolkuttoman nopeaa. Puheenvuorot ovat tämäntapaisia.

Todettakoon sekin, ettei minulla ole itse debatin laatuun mitään ihmeempiä moitteita myöskään: keskustelua käydään asiallisesti ja eri näkökulmia huomioiden. Oikeastaan nämä moninaiset tulokulmat aiheeseen ovatkin nyt syy, miksi ajattelin yrittää vääntää vielä rautalangasta, mistä puhutaan kun puhutaan oluen laadusta ja laatuongelmista.

Objektiivisia ja subjektiivisia laatukokemuksia

En lähde mitään laadun määritelmiä tai teorioita käymään läpi, mutta yleisestihän kyse lienee siitä, että jokin tuote tai aikaansaannos vastaa niitä odotuksia ja vaatimuksia, joita sille on asetettu. Kun keskustelua laadusta käydään valmistajien, kuluttajien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden kesken esimerkiksi some-dialogina, ei keskustelijoilla kuitenkaan välttämättä ole yhteistä käsitystä siitä, mistä ja millaisesta laadusta puhutaan.

Oluesta puhuttaessa laatu-sanaa voi varmaan melko legitiimisti käyttää ainakin kahdessa eri merkityksessä.

Ensimmäinen merkitys liittyy oluen virheettömyyteen, sen panimotekniseen ja mikrobiologiseen laatuun. Laadukas olut on tällöin vähintäänkin sellaista, millaiseksi panija sen on tarkoittanut. Prosessit ja laitteistot ovat kunnossa.

 

Beer-lab_Flickr_Moritz-Beer-Lab_CC-BY-2-0

Kuva: Flickr.com, Moritz Beer Lab, CC BY 2.0.

Toinen kysymys on sitten, miltä asia näyttää kuluttajan näkövinkkelistä. Kuluttajan oluelle asettamat odotukset ja vaatimuksethan eivät ole välttämättä samat kuin mitä panimo tuotteelleen on ajatellut. Tyypillinen craft beer -asiakas ei pidä esimerkiksi  tavallista bulkkilageria laadukkaana tuotteena, vaikka se panimon näkökulmasta olisi täysin virheetön ja täyttäisi sille asetetut vaatimukset.

Kuluttaja saattaa tahtoa, että olut on mielenkiintoinen, innovatiivinen tai yllättävä. Laatuolut on joillekin miltei synonyymi pienpanimo-oluelle: se on hyvää olutta, bulkki on tylsää. Nyt puhutaan hyvyydestä ehkä enemmänkin esteettisessä mielessä, ja tähän liittyy toki myös kysymys siitä, vastaako olut ominaisuuksiltaan sitä tyylilajia, johon se tähtää. Jokin suomalainen vehnäolut on kenties tekijänsä mielestä hyvä Hefeweizen, mutta olisiko baijerilainen maistaja samaa mieltä?

Ilmiselvää on kuitenkin, että Saimaan Juomatehtaan blogissa ja tiedotteessa, samoin kuin niihin viittaavissa verkkouutisissa, puhutaan käytännössä yksinomaan tuosta ensinmainitusta tuotantoteknisestä laadusta, tasalaatuisuudesta. Panimo sanookin sen suoraan: ”Laadulla tarkoitamme tässä yhteydessä tuotteiden mikrobiologista laatua eli sitä, että tuote on puhdas ilman sinne kuulumattomia pilaajamikrobeja”.

Samalla asialla on Viisi Tähteä -median Heikki Kähkönen, joka peräänkuuluttaa pienpanimo-oluille yhteistä laadunvalvontajärjestelmää, ja tässäkin kyse on siis panimohygienian kaltaisista mittareista. Näin laatu varmaan yleisimmin ymmärretäänkin, mutta tämäntyyppisen laadun tunnistamiseen tarvitaan jonkin verran osaamista tai kokemusta.

Some-keskustelussa taas monet puheenvuorot kallistuivat tuohon subjektiivisempaan tapaan mieltää oluen laatua. Mainittiin panimoita, joiden tuotteet ovat ”yhdentekeviä ja tylsiä”, ”aika vaisuja”, ”mielikuvituksettomia” tai ”ei mun juttu”. Todettiin myös, että markettivahvuinen olut tuntuu vetiseltä, kun omat mieltymykset painottuvat vahvempiin oluttyyppeihin. Liipataan siis läheltä makuasioita. Tosin monet keskustelijat palauttivat puheen aina välillä panimoprosesseihin: vaikka olut olisi ”keskikehnoa” eli ei puhuttelisi juojaansa, se voi silti olla tekniseltä laadultaan tasaista.

Huoli kotimaisen pienpanimo-oluen laadusta saattaa siis saada joka tapauksessa senkin muodon, että kuluttajat tuskailevat, mikseivät suomalaiset käsityöoluet pärjää kansainvälisissä arviointipalveluissa. Yhden keskustelijan sanoin: ”Vetää apeaksi, jos laittaa jonkun ulkomaisen 95–100 [pistettä] Ratebeerissä saaneen oluen ja viereen kotimaisen samaa tyyliä. Se kotimainen tuntuu sellaiselta harjoittelukappaleelta aika monestikin.”

Kyllä: tämäkin on laadun mittaamista.

Joillakin – en tiedä ihan tarkkaan millä – kriteereillä arvioituna maailman paras IPA on tällä hetkellä massachusettsiläisen Tree House -panimon Julius. Ja ipojen maailmanlaajuisella top 50 -listalla Ratebeerissä on pari ruotsalaistakin tuotetta. Eikä yhtä ainutta suomalaista. Ergo suomalaisten pienpanimo-oluiden laadussa on jotain pahasti hakusessa. Totta kai Ratebeerin, Untappdin tai Beer Advocaten tyyppisten palvelujen objektiivisuudessa voi olla paljonkin ruodittavaa, mutta miten muutenkaan arvioisit suomalaisten käsityöoluiden yleistä tasoa suhteessa muiden maiden vastaaviin?

Ja tulipa keskustelussa esiin paheksunta siitäkin, että ”etsitään epäonnistujia yrittäjille vaikealla ja säännöstellyllä alalla”. Tämäkin vivahde oluen laatukeskustelussa on kansainvälisiltä foorumeilta tuttua. Tässä yksi kommentti aiheeseen, tässä pari muuta.

Niinpä: mikä määrä dissausta on kohtuullista, että kenties viallista tai muuten vain valjua tuotetta markkinoille päästänyt panimo oppii läksynsä? Milloin mennään liiallisuuksiin? Kuten ehkä odottaa saattaa, samaisessa Koskelon käynnistämässä Facebook-keskustelussa viitattiin myös bloggariksi ryhtyneen panimoammattilaisen Ilkka Sysilän synkkiin tilityksiin Ulkohuone-blogissa. Hänen sanallisten hermokaasuiskujensa kohteeksi on joutunut muutamakin kotimainen käsityöpanimo, mutta ennen muuta Saimaan Juomatehdas. En lähde spekuloimaan, ovatko nämä blogitekstit jollain tasolla innoittaneet saimaalaiset viestinnälliseen ulostuloonsa, mutta tarkennettakoon, että Sysilän hampaissa on ollut tosiaan nimenomaan tuotteiden mikrobiologinen laatu.

Tämän postauksen pointtina siis oli vetää yhteen eri foorumeilla käytyä keskustelua aiheesta. Eli kun laadusta puhutaan, kannattaa ehkä aina kiteyttää parilla sanalla se, miten mitattavasta laadusta on kyse. Itsestään selvää kenties, mutta yhtä kaikki. Julkaisen tämän nyt täällä blogissa, koska asiasta on luultavasti kaikki oleellinen jo sanottu, eikä keskustelu välttämättä ainakaan akuutisti enää jatku. Blogista yhteenveto voi olla helpompi löytää kuin sosiaalisten medioiden pyörteistä ja suvannoista. Toki kommenttikenttääkin saa käyttää, jos jotakin aiheeseen liittyvää tulee mieleen.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Suomalaisen oluenlaatukeskustelun laatu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s