NEIPAhood watch #2: Level Eleven -maistelu

Maailmalla jo pari vuotta tuloaan tehnyt New England IPA -oluttyyli on alkanut rantautua Suomeenkin, ja tänä kesänä suosikkityylin edustajia sitten näkynee baareissa, festareilla ja ehkä kaupassakin. Mistään hyökyaallosta ei voi puhua, mutta yksittäisiä esimerkkejä varmasti tulee entistä enemmän vastaan.

Kirjoittelin omista kokemuksistani viikko sitten, ja totesin, etten ole välttämättä varma, onko mikään näkemistäni esimerkeistä ihan määritelmän mukainen NEIPA. En ole toistaiseksi lähtenyt merta edemmäksi haeskelemaan oluttyylin parhaita kansainvälisiä esimerkkejä, vaan olen testaillut mitä tielleni on sattunut osumaan. Yritän siis arvioida kirjallisten tyylimääritelmien – en oman kokemukseni – perusteella sitä, osuvatko maistamani esimerkit ”neipuuden ytimeen” vai eivät.

Niinpä löysin itseni tiistai-iltana kenkämuotoilija Janne Laxin verstaalta Kruununhaasta, jossa kotiolutkollektiivi Level Eleven tarjoili NEIPA #2 -työnimellä kulkevaa oluttaan ja neljää muuta uudempaa tuotostaan. Ardehan tuolta jo aiemmin viikolla raportoikin omassa blogissaan.

cofLax on Suomessa ja Englannissa oppinsa saanut kenkämestari, jonka valikoimassa on viisi erilaista kenkämallia. Rajallinen tuotespektri, joka on hiottu tai jota hiotaan laadullisesti huippukuntoon, on perinteiseen käsityöläisyyteen hyvin sopiva ajatus. Käsityöpanimoiksi itseään kutsuvat oluentekijät sitä harvoin noudattavat.

Level Eleven -porukka suunnittelee kaupalliseen oluentekoon lähtemistä loppuvuodesta, jos oikein ymmärsin. Haussa on nyt se, millä monista kavereiden kokeilemista olutlaaduista markkinoille kannattaisi yrittää tunkeutua. Toivottavasti he seuraavat kenkämestarin mallia, kun ovat sopivat tuotteet löytäneet, ja keskittyvät niiden hiomiseen.

Koska tulin paikalle erityisesti NEIPA-maistiaisten houkuttelemana, kaivan nyt ensiksi tähän siitä tekemäni muistiinpanot, vaikka tilaisuuden maisteluohjelmassa se olikin viimeisenä. Se ei ollut kollektiivin nyt tarjoamista oluista omasta mielestäni kiinnostavin, vaikka aivan asiallinen IPA olikin. Edellisen Level Eleven -maistelun jälkeen, jolloin tämä olut oli tuoreimmillaan, se oli saanut paikalla olleilta positiivisia arvioita.

Maaliskuisessa olomuodossaan tätä olutta oli luonnehdittu samean appelsiinimehun väriseksi; nyt se ei enää ollut sameaa (hazy). Kuvittelisin, että NEIPAn pitäisi näyttää suunnilleen tältä, enkä sen näköistä yksilöä nyt ole siis vieläkään onnistunut eteeni saamaan. Aika on siis ehkä tehnyt jossain määrin tehtävänsä. Tuoksu oli samalla lailla mangoa ja kissanpissaa sekoittava kuin monissa jenkkityylisissä oluissa nykyään, kaiketi humalalajikkeisiin liittyen.

Ihmettelin sitä, että NEIPA oli katkerampi kuin muut maistelussa olleet kaksi ipaa. Jos NEIPAn ajatuksena on, että olutta sameuttavat proteiinit ja hiiva myös pehmentävät katkeruutta, tässä tapauksessa katkeruus nousi etualalle (ja sameutta ei siis paljon ollut).

Sen sijaan humalan katkerot pysyivät erittäin maltillisina Level Elevenin Wheat IPAssa ja A Kind of IPAssa. Jopa siinä määrin, että maisteluringissä keskusteltiin, onko koko IPA-määrettä edes tarpeen kiinnittää kyseisiin oluihin.

Wheat IPAssa täysin yllättävä ranskalaista homejuustoa muistuttava aromi jyräsi nenätuntuman kokonaan ja tuli kieltämättä täysin puskista. Siirtymä äärimmäisen navettaisesta tuoksusta puhtaan maltaiseen, hedelmäiseen raikkaaseen olueen voisi ehkä toimia tehokeinona, mutta nyt ilmaan jäi epäilys, että näin ei oikeastaan ollut tarkoitus tapahtua.

A Kind of IPA vahvisti kuitenkin käsitykseni siitä, että Level Elevenin tyypeillä on kykyä tehdä hyvää vaaleaa alea, josta he saavat raikkaan juotavaa lisäämättä humalaa kovin rankalla kädellä. Saison oli oluista (NEIPAa lukuun ottamatta) se, jossa muodikkaat Uuden maailman humalat hallitsivat makua eniten. Tässä tapauksessa sitruunaa ja mustaherukkapensasta henkivät Citra ja Nelson Sauvin.

Jos minun pitäisi juoda loppuelämäni vain yhtä Level Eleven -isäntien viidestä oluesta, valitsisin ehkä kuitenkin Amber Alen. Se oli 6,4 % vahvuisena kolmea viimeksi mainittua raskaampi mutta tyylilajinsa moniin edustajiin verrattuna sujuvasti juotava. Oluesta kertoessaan pojat ensin erheellisesti mainitsivat sichuaninkrassin sen yhdeksi raaka-aineeksi, ja tästä makuhermoille jäi ajatus, että oluen maussa olisi jotakin lisättyä yrttiä. Todellisuudessa siihen oli kuulemma pantu vain irlanninsammalta, joka on oluen kirkastamiseen käytettävä mauton leväkasvi.

Amber oli riittävän tuhti ja varman oloinen näyte tulevalta panimolta. Kevyemmät vaaleat alet, joita tekijöillä itsellään oli kiusaus kutsua ipoiksi, olivat hyvin kehityskelpoisia myös. Itsetunto oli riittänyt siihen, ettei makua tarvinnut peittää trendihumalilla. Paikan päällä pohdittiin, mitä olutta aloittavan panimon kannattaisi tehdä erottuakseen joukosta. Mikä olisi kuuminta uutta juuri nyt: NEIPA, sourit vai jokin muu? Vai onko kuitenkin niin, että viimeisimpien muotien edellä juokseva rasittaa itsensä maitohapoille turhan takia?

cof

cof

cof

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s