Kun ostin tämän pullon joskus joulukuussa, ajattelin ehkä nautiskelevani siitä enjoy after -päivänä lämpimässä kevätillassa, kymmenen päivää ennen vappua. Totuus on toinen: lämpömittari on nollassa ja Helsingin yössä vihmoo jotain rännän näköistä.
En ole ennen ostanut olutta, jossa panimo olisi erikseen kirjoittanut pullon kylkeen päivämäärän, jota ennen tuotetta ei kannata nauttia. Toisin päin kylläkin: useimpien oluiden, kuten muidenkin syötävien ja juotavien, pakkauksessa on päivä, jonka jälkeen sisältö ei enää ole parhaimmillaan.
Tässä kalifornialaisen Stone Brewingin IPA:ssa syy on kyllä selvä. Panimolla on ollut myös ”parasta ennen” -oluiden sarja. Nuo ipat olivat humalavetoisia, ja tuoreen humalan makuun perustuvat oluet on toki hyvä juoda tuoreena. Nämä ”parasta jälkeen” -ipat sen sisältävät Brettanomyces-hiivoja, jotka tekevät taikojansa pitemmän ajan kuluessa.
Näillä villihiivoilla saadaan aikaan tuoksuja ja makuja, joihin usein viitataan puhumalla tallipihasta ja navetasta tai turvautumalla englannin sanaan funk. Funk on musiikkiterminä tuttu, mutta sen alkuperäinen merkitys liittyy vahvaan, maanläheiseen tuoksuun tai hajuun. Brettanomyces tietysti yhdistyy monen olutihmisen mielessä kiinteimmin belgialaisiin lambiceihin, jotka olivat pitkään ainoita näillä villihiivoilla käyviä oluita.
Brett IPA – ja muutkin villihiivaoluet – vetoavat kuitenkin ihmisen aisteihin usein ihan elegantilla tavalla eivätkä välttämättä tuo mieleen kotieläinten karsinoita. Karviaispensaat, tillipuskat tai jotkin luonnonyrtit saattavat tuoksua samalta kuin Stonen Enjoy After, ja maanläheisyys tuntuu ehkä maussa pehmeänä umamina, ainakin nyt kun olut on jo aikansa kypsynyt.
Humalaa tähän olueen on laitettu panimon tuote-esittelyn mukaan seitsemää sorttia, ja katkeruutta eli IBUja pitäisi olla kokonaiset 70. Kuten on usein todettu, humalan elinkaari on rajallinen. Ainakin minusta tuntuu hankalalta analysoida, mitä näistä kaikista eri humalista tässä oluessa pitäisi olla tarkalleen ottaen jäljellä kypsyttelyn jälkeen.
Katkeruus tuntuu kuitenkin jälkimaussa. Kypsän sitruunan lempeää happamuutta on mukana myös, ainakin nimeksi, mutta mitään varsinaista hapanolutta tästä ei ole tullut. Yksi ilmeinen assosiaatio on luostariolut Orval, vaikka tarkkaan maistellen huomaa kalifornialaisten käyttämien humalalajikkeiden olleen muita kuin belgialaisilla esikuvilla.
IPA taitaa jäädä tässä siksi sanaksi, jonka relevanssi pullon kyljessä on nyt vähän niin ja näin. Varmasti olut on alkujaan sellaiseksi tehty, mutta villihiiva tuo omat belgialaiset makunsa etualalle ja jenkki-IPAlle ominainen ”humala ensin” -henki hiipuu varastoidessa pois. Voi olla, että villihiivat jylläsivät englantilaisissa IPA-tynnyreissä 1800-luvulla, mutta siihen historiaan en nyt tässä yritä syventyä.
Kokonaisuutena tämä villihiivaolut istuu omaan makuuni hyvin. En jää kaipaamaan siitä kellarissa haihtuneita makuja, ja arvostan toisaalta kovasti hiivan tuomaa mainiota arvaamattomuutta ja twistiä. Monimutkaisempiakin oluita brettalla on tehty, mutta tämä on raikas ja kuiva, mukavasti kesän makuinen.
Olutkoira 
Kokeilin muutama viikko sitten samasta oluesta pullon jossa oli Enjoy After viime kesältä. Bretta oli vetänyt oluen erittäin kuivaksi ja sitä oli jopa hieman haastavaa saada juotua. Ehkä parhaimmillaan tosiaan etiketin mukaisesti eikä lähes vuotta myöhemmin.
TykkääTykkää
Mielenkiintoista! No, ainakin näin parasta-päivänä oli omaan makuuni juuri sopivan kuiva, ei vielä liikaa. Varmasti hiivan työ siellä tosiaan vielä jatkuu sen jälkeen.
TykkääTykkää