Se oli todellista ja se oli alea

Tapahtumaraportointia Espoosta sekä vähän muuta pohdintaa aiheesta ja aiheen vierestä.

Olin jo melkein sijoittanut viime viikon lopulla pidetyn Gallows Bird Real Ale Festivalin siihen kategoriaan olutkokemuksia, jotka eivät syystä tai toisesta poi’i blogimerkintää. Sattumalta huomasin, että Tyttö ja tuoppikin oli postannut tapahtumasta vasta muutamaa päivää myöhemmin, joten kannan kuitenkin oman pienen korteni kekoon.

mde

Lasissa XT 4 Mellow Amberia.

 

Siitä ei kiikastanut, etteikö synnyinkaupunkini parhaassa baarissa jo kahdettakymmenettä kertaa järjestettävä real ale -tapahtuma olisi kirjoituksen arvoinen. Se on monellakin tapaa. Täytyy ihailla ensinnäkin sitä, että sekä organisaattoreilla että oluenystävillä on riittänyt intoa ja harrastuneisuutta kokoontua perinteikkään asian äärelle vuosi vuoden jälkeen.

Valikoima Gallowsin hanoissa oli nytkin monipuolinen ja toi luullakseni hyvin esiin sitä, miten brittiläinen cask-politiikka toimii eri oluttyyleissä ja eri tyyppisillä panimoilla.

Oma visiittini festareille jäi vain sen verran lyhyeksi, etten oikein tiennyt, onko minulla tarpeeksi sanottavaa tapahtuman annista. Tarkoitus oli tehdä perusteellisempi isku paikan päälle vielä toisena festivaalipäivänä, mutta kaveri, jonka kanssa lähtö oli alustavasti sovittu, joutui perumaan iltaan jatkuneen työpäivän vuoksi. Niinpä Olutkoira lusmuili eikä jaksanut hypätä ”vihreän bussin” kyytiin toista kertaa.

Minä ja real ale (jos kiinnostaa)

Myönnän ihan mielelläni, etten ole mikään tämän anniskelutavan asiantuntija. Ei paljon puutu, ettenkö pysty luettelemaan kerrat, jolloin olen real alea juonut. Paikat ja ajat siis, en toki tuopin tarkkuudella, jos ja kun saman illan aikana on mennyt useampia lajeja.

Ikimuistoisimmat real ale -pintit voi laskea yhden käden sormilla – ja tämä ei siis johdu siitä, että valtaosa olisi ollut huonoja, vaan siitä, että kokonaismäärä on vain niin pieni. Yksi parhaista oli Old Peculier jossakin Norwichin pubissa, jonka nimeä en enää muista. Toinen oli nimettömäksi jäänyt mild ale Manchesterin Wilmslow Roadilla, olisiko pubi ollut The Victoria? Kolmas oli Marblen Manchester Bitter panimon omassa Marble Arch -pubissa.

cof

Marblen kryptinen viesti Gallows Birdissä.

 

Kaksi viimeistä varsinkin opettivat minulle, että yksinkertaiset – ja mannermaisittain erittäin miedotkin – oluet voivat toimia aivan täysillä cask-tarjoiltuina. Ne olivat raikkaita, luonteikkaita ja antoivat ajateltavaa. Old Peculier taas on myöhemmin opettanut sen, että hyvä cask-olut ei välttämättä toimi pullosta kaadettuna ollenkaan.

Suomessa en ole juurikaan tullut tilanneeksi real alea baareissa. En osaa sanoa miksi. Pitäisi tehdä niin useammin. Tosin nimenomaan Gallows Birdissä tämä kyllä ei ollut ensimmäinen kerta.

Tuolla Manchesterissäkin tulin sentään viettäneeksi muutaman kuukauden opiskelijana. Näin jälkikäteen tuntuu absurdilta, että opiskelukavereiden kanssa rentouduimme iltaisin tuijottaen Frendien uusintoja ja juoden puolalaista lageria tölkistä. Kai sitä olisi voinut raahautua pubiinkin.

Myös huonoa real alea olen juonut. Erityisesti tulee mieleen eräs Oxfordin keskustan pubi, jonka olisi kyllä tällainen oluenkäsittelytaito pitänyt hallita. Hapan olut, jonka ei ole tarkoitus olla lainkaan hapanta, ei ole mikään suoranainen pubi-illan pelastaja.

Mihin oranssit poletit vaihtuivat?

Istahdin Gallows Birdin pöytään ensimmäisen festivaalipäivän alkuillasta, jolloin paikan päällä oli vielä varsin rauhallista. Ajatukseni oli ottaa muutama half-pint ja tehdä niitä nauttiessa sotasuunnitelmaa toiselle päivälle. Kun kertausharjoitusta ei nyt tullut, tässä ne ensimmäisen päivän merkinnät.

cof

Ohjelma ja pelimerkki.

 

Perusbittereillä oli tarkoitus lähteä liikkeelle. XT 4 Mellow Amber (3,8 %) oli sen vahvuinen, etten näin mietoja oluita juuri muuten kuin tästä maasta ja tässä formaatissa ole oikeastaan juonutkaan. Keveys kyllä tuntui, eikä ihme kun ajattelee, millaisia tököttejä tähän verrattuna ovat useimmat säännöllisesti juomani oluet. Bitterin elementit olivat kuitenkin hyvässä balanssissa, runko koostui karamellimaltaan ja rapean brittihumalan kepeästä tasapainottelusta.

Samaa osastoa laajasti ottaen edustivat vielä East London Brewingin Nightwatchman (4,5 %) ja Tim Taylorin Landlord (4,3 %). Yövahti oli ennestään minulle tuntematon olut ja toimi ihan hyvin. Hiilihappoa tuntui olevan real aleksi melko paljon. Olut taisi olla näistä tummasävyisin, ihan mukavaa pieneen paahteisuuteen viittavaa makua ja aika hillitysti humalaa. Klassikko-Landlordissa yllätti jonkinlainen melko vahvakin mustaherukkaisuus, joka täytyy nyt tämän osa-alueen amatöörinä pistää vain caskissa tapahtuvien yliluonnollisten asioiden piikkiin. Ehkä joku muu osaa valottaa asiaa.

Hiukan paranormaalien ilmiöiden äärellä oltiin myös walesilaisen Tiny Rebelin Cwtchissä (4,6 %), joka festariesitteen mukaan oli Great British Beer Festivalin vuoden olut 2015. Humalaprofiililtaan trooppisen hedelmäinen olut edusti edellisiin verrattuna brittiläisten cask alejen uudempaa, Uudesta maailmasta vaikutteita saanutta sukupolvea. Itseäni oudoksuttanut piirre oli multainen sivumaku. Kokonaisuutena Cwtch oli miellyttävä kokemus.

Kahdesta maistamastani jenkkivaikutteisesta oluesta suosikiksi jäi ehkä Odyssey-panimon vaaleankeltainen Revenant (5,4 %). Festariohjelman mukaan tällä hetkellä tätä proto-olutta on maailmassa vain tämä cask. Ohjelmalehtinen mainostaa katkeruutta, mutta se ei omiin makunystyröihini nyt purrut kovin kovaa. Mieleen jäi päällimmäisenä maukas hedelmäpurkka, jota reunusti hento havumetsän tunnelma.

Brittiläinen cask-debatti leimahti taas

Real alen kotimaassa on eletty jo muutaman vuoden ajan erikoisen jännitteen kanssa, joka syntyy siitä, että uudemmat käsityöpanimot eivät ole suostuneet tunnustumaan perinteisen tynnyrioluen ylemmyyttä.

Viimeksi mainitut panimot ovat jaelleet oluitaan jopa kirotuissa kegeissä, joita real ale -käsitteen aikoinaan lanseeranneella kuluttajajärjestö Camralla on ollut lähes ylipääsemättömiä vaikeuksia hyväksyä – senkin jälkeen, kun kegejä käyttävien uusien pienpanimoiden hyvistä aikeista on jo varmistuttu.

Täältä voi lukea oman viimekeväisen tiivistykseni brittien kipupisteistä.

Viimeisin käänne näytelmässä on ollut pelko siitä, että caskin eli real alen kannattajat olisivat alkaneet livetä joukoista. Joitakin merkkejä on nähty, mutta toistaiseksi huoleen ei liene suurta aihetta.

Tähän mennessä tapahtunutta on, että vasta pari vuotta vanha mutta jo vaikutusvaltainen craft-panimo Cloudwater on ilmoittanut lopettavansa cask alen valmistamisen. Vaikka real ale ei sinänsä ole näiden uudempien käsityöläismestarien pääasiallinen juttu muutenkaan, tällainen ilmoitus aiheuttaa kuitenkin brittiläisessä mielenmaisemassa aikamoisia järkähtelyjä. ”Onko Cloudwater-uutinen maailmanloppu?” Tällä retorisella kysymyksellä erittelytaitoiset bloggaajat Boak ja Bailey otsikoivat oman analyysinsä aiheesta.

Toinen alkuvuoden jymypommi tällä rintamalla oli lehtijuttu, jossa pitkän linjan olutvaikuttaja, kirjailija-toimittaja Pete Brown kertoi lopettaneensa cask alen juomisen laatuongelmien takia.

Tai ”enimmäkseen lopettaneensa”.

Tai oikeastaan lähinnä kyllästyneensä huonolaatuiseen cask aleen.

Nettihermostus, jota Britanniassa yhtään tälle alueella osuvista lausunnoista – tai väärin ymmärretyistä tai toimittajan väärin muotoilemista uutisista – voi saada osakseen, kuvastaa hyvin real ale -establishmentin ja craft-haastajien välistä jokseenkin tulehtunutta ilmapiiriä.

Britit kyllä osaavat keskustella aiheesta sivistyneesti, mutta lataus on kuitenkin selvästi aistittavissa. Taustalla on tosiaan ennen kaikkea pelko cask-kulttuurin vähittäisestä hiipumisesta vaiheessa, jossa sen puolesta on taisteltu vahvan kuluttajaliikkeen voimin viimeiset 45 vuotta.

Suomessa real ale on toki marginaalinen ilmiö, koska se on peribrittiläinen juttu ja matkustanee melko vaivalloisesti. Edellä mainittua olutkulttuuripoliittista taustaa vasten tuntuu kuitenkin erityisen hyvältä juuri nyt, että Gallowsin Real Ale Festival paitsi voi hyvin, myös pyrkii tarjoamaan hyvää cask-tuotantoa sekä pitkän linjan pienpanimoilta että uudemmilta jenkkicraft-leiriin lukeutuvilta tulokkailta.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Se oli todellista ja se oli alea

  1. Kiva, että päädyit kirjoittamaan Real ale -festareista ja mielenkiintoista pohdintaa cask- ja craft-koulukuntien ristiriidoista 🙂 En ole edes tullut ajatelleeksi, että Briteissä on nykyään noinkin vahvoja rajalinjoja näissä asioissa.

    Cwtchiä tuli itsekin maistettua ja jotain jännää sen maussa tosiaan oli. Ehkä se oli se multa sitten 😀 Omasta mielestäni olut jäi myös vähän ohutrunkoiseksi, vaikka maussa oli kiva yhdistelmä makeahkoa leipäisää mallasta ja trooppisia hedelmiä. Ehkä omat odotukset olivat tämän oluen kohdalla myös liian kovat.

    Tykkää

    • Kiitos! Omassa blogissasi mainituista olisin mielelläni maistanut Marble/Emelissen Earl Grey IPAa ja kumpaa tahansa tuosta stout/porter-osastosta. Mutta tällä kertaa näin!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s