Pohjoismaisen oluttyylin puute ja Suomi 100 -tuotteet

Itsenäisyyttä ei juhlisteta Mannerheim IPAlla tai Talvisota Gosella.

Tampereen gastropubien voimahahmo Sami Lappalainen kyseli Olutoppaassa ideoita uuden Nordic ale -oluttyylin kehittelyä varten. Keskustelu ehkä jatkuukin vielä, mutta nappaan joitakin elementtejä tähän, ja arvioin sen perään Alkossa nyt myynnissä olleet Suomen satavuotisoluet. Nämä asiat liittyvät mielestäni yhteen.high-noon_flickr_cc-by-2-0_miemo-penttinen-miemo-net

Historiassamme on ollut väkeviin viinoihin painottuvia vaiheita, mutta Pohjoismaat kuuluvat silti selkeästi Euroopan olutvyöhykkeeseen. Jo senkin vuoksi, että kaikissa paitsi Islannissa on säilynyt esiteollisia sahdinsukuisia perinteitä suurin piirtein näihin päiviin saakka.

Kysymys oli siis, onko olemassa valmiiksi pohjoismaista oluttyyliä. Oletusvastaus taisi olla, ettei sellaista oikein ole, tai ainakin että sitä on vaikeaa määritellä – lukuun ottamatta siis esimerkiksi Suomen osalta sahtia. Sahdin elementit kuten kataja ja ruis, savuisuuskin, koetaan kyllä täkäläisiksi.

Erilaiset skandinaaviset ja suomalaiset maalaisoluet ovat tosiaan yksi tapa lähestyä kysymystä. Paitsi että Suomessa on sahti, Norjassa on ilmeisen laajalla alueella jäänteitä vanhoista maltøl-perinteistä ja Ruotsissa Gotlannin vastaava perinne. Sukulaisia löytyy myös Baltian maista.

Niiden ”paikallisuusaste” on äärimmäisen korkea. Useimmat eivät ole edes yhtä tunnettuja maailmalla kuin suomalainen sahti. Paikallisia raaka-aineita kuten katajaa käytetään. Norjalaisilla maltøl-mestareilla on ilmeisesti kotihiivojakin, sahtia taas tehdään pullahiivalla.

Kääntöpuolena on toisaalta huono kuljetettavuus. Haasteeksi voi osoittautua myös se, että miedosti (jos lainkaan) humaloituina, vahvoina ja usein melko makeina ne eivät välttämättä vetoa kaikkien nykypäivän olutintoilijoiden makutottumuksiin.

Oluen sisämeri

Toinen tapa ajatella pohjoismaista ja suomalaistakin olutta on muistaa, että Itämeri on ollut jo vuosisatojen ajan ”oluen sisämeri”. Osa oluenjuontia varsinkin rannikkokaupungeissa Skandinaviassa ja Suomessa on ollut ulkomaisten tuontioluiden arvostaminen ja kopiointi.

Keskiajalta asti nykyisen Saksan satamakaupungeista on tuotu suosittuja oluita myös Pohjolaan. Oli vaaleita vehnäoluen tyyppisiä kuten Hannoverin Broyhan ja siirappisen tummia kuten Braunschweigin Mumme, ja todennäköisesti lukuisia muun näköisiä ja makuisia.

Myöhemmin tuli Englannin vahva portteri, joka oli suosittua varsinkin 1700- ja 1800-luvuilla, ja siitä kehitettiin paikallisiakin versioita (Baltic porter tai itämerenportteri). Sama pätee 1800-luvun lopulla tulleisiin baijerilaisiin pohjahiivaoluihin. Vaaleasta lagerista tietysti tuli sitten myöhemmin Pohjoismaidenkin vallitseva oluttyyppi.

Niinpä ainakin itse ajattelen, ettei pohjoismaisen oluen tarvitse välttämättä olla sataprosenttisen puhtaasti täkäläistä perinnettä. Harva olut on niin paikallista. Useimpien taustalla on ainakin joitakin kansainvälisiäkin vaikutteita.

Suomi 100 -juhlaoluet Alkossa

Kun Alko kevätkesällä haki Suomen satavuotista itsenäisyyttä juhlistavia oluita, tuotehaussa ei varsinaisesti määritelty, että oluiden pitäisi edustaa mitään tiettyä suomalaiseksi tulkittavaa tyyliä. Teemaan sopivuutta edellytettiin. Mannerheim IPA tai Talvisota Gose olisi luullakseni täyttänyt väljät ehdot, mutta sellaisia ei mikään tuottaja tarjonnut.

Sen sijaan panimot ovat tarjonneet oluita, joista useimmista voi tunnistaa joitakin symbolisesti suomalaiseen juhlaolueen sopivia elementtejä.

Prykmestar Terva Juhlaolut (6,5 %). Normaalien oluen osa-aineiden lisäksi tässä juhlajuomassa on mukana katajanmarjaa ja terva-aromia. Niiden avulla on saatu aikaan tumman punaruskea, varsin maistuva ja teemaan sopiva keitos, jossa kumpikin vieraileva tähti – terva ja kataja – on aistittavissa. Palvuusaunan tuoksu vie ajatukset jonnekin myyttiseen suomalaisuuteen.

Juhlaoluen kuuluu olla vahvaa, ja sitä tämä tietysti onkin suhteessa kaiken kotimaisen oluen keskiarvoon.

Itselleni Terva Juhlaoluen tähteä kuitenkin vähän himmentää se, että Vakka-Suomen Panimon vakiovalikoiman loistava Savukataja (9 %) on maullisesti lähellä tätä mutta tuhdimpi ja ehkä siksi vielä sankarillisemman oloinen. Eikä siinä kaikki: myös panimon tuore kausiolut Talvibock (9,2 %) on erinomainen tuote ja osuu vähän samaan sävellajiin sekin.cof

Laitila on virittänyt juhlaoluthakua varten version vanhasta Kievari Agricolastaan, jonka tyylilajiksi panimo ilmoittaa belgialainen ale. Tämä Agricola on nyt jostain syystä alkuperäistä miedompi (8,5 % > 6,5 %). En tiedä, miksi Agricolan kunniaksi on tehty belgialainen olut, mutta ei tuo nyt makunsa puolestaan mitenkään huuda belgialaisuutta, enemmänkin jotain yleiseurooppalaista pintahiivaolutta, hedelmäntuoksuista ja maltaisen sakeaa, puolitummaa.

Yhteys ensi vuoteen selittyy sillä, että Lutherin teesien naulailusta tulee kuluneeksi 500 vuotta, ja Suomeen luterilaisia uudistuksia tuonut Agricola puolestaan pääsi oluen makuun oppi-isänsä luona. Martti Lutherhan oli suuren luokan olutmiehiä.

Teerenpeli menee aika suoraviivaisella savuolutlinjalla, ja heidän Suomi 100 Juhlaoluensa (5 %) on ihan käypä lajinsa tumma edustaja, ei mitenkään tappavan savuinen vaan mukavan vähäeleinen. Tätä voisi juoda enemmänkin. Mutta maistuuko Salpausselän vesi jopa hieman läpi?

Kaksi viimeistä ovat sitten kaikkea muuta kuin hienovaraisia. Tanskalaisvahvistus Svaneke Bryghusin Säkkijärven polkka (6,5 %) on ilmeisesti yksi panimon itämerenporttereista uuden etiketin saaneena. Se on lanseerattu Bornholmilla jo aikaisemmin nimellä Baltic Liquorice.

Itsenäisyyspainoksen etikettiin on printattu lyhyt Säkkijärven polkan historia, joka löytyy pitemmässä muodossa esimerkiksi täältä. Panimon oman tanskalaisen esittelytekstin mukaan oluen maku asettuu jonnekin merkkarin ja lakunauhan välimaastoon, enkä ole eri mieltä. Tätä intensiivisemin lakritsille tai salmiakille maistuu ehkä korkeintaan salmiakkikossu, mikä ei ole huono asia, jos (kuten minä) näistä mauista tykkää.

Pystin parhaasta nimestä vie Bryggerin Vuosi Sata (10 %), jos se siis on tarkoitettu luettavaksi joko yhdyssanana tai erikseen. Ehkä helsinkiläisille menee myös rohkeimman tyylillisen vedon kunniamaininta. Vuosi Sata osoittaa uljaalla tavalla, että ainakaan Suomessa sanaparin ”vahva lager” ei tarvitse viitata joko ruotsinlaivojen elefanttipainajaisiin tai rapussa lämmittelijöihin.

Olut on prosentteihinsa nähden raikas ja täynnä tummaa makeutta, tuoksussa espanjalaista brandya ja maussa kuivahedelmiä ynnä muuta. Liian imelää tästä ei kuitenkaan ole tullut, vaan käsillä on hieno illan viimeinen takkatuliolut – kotimainen vaihtoehto kansainvälisille winter warmereille ja quadrupeleille.

Jos minulta kysytään, nämä itsenäisyysoluet edustavat ihan tyylikkäästi jotain, mitä ehkä voi kutsua suomalaiseksi tai pohjoismaiseksi olueksi. On vaikutteita Saksasta ja Belgiasta, mutta myös kotimaista katajanmarjaa ja tummia makuja. Ottaen huomioon, miten pintahiivaoluiden suosio on viime vuosina kasvanut, on ihan kiinnostavaa, että näistä neljä viidestä taitaa tulla pohjahiivapuolelta.

Oikean olutjournalistin hattu päässäni olisin varmasti haastatellut panimomestarit ja kysellyt suoraan hevosen suusta, mitä juuri näillä oluilla on haettu. Ehkä keskitietä craft-harrastajien ja valtavirran oluenjuojien välimaastosta, kun koko kansan itsenäisyyttä kuitenkin juhlitaan? Omasta mielestäni näistä tulee hyvä setti, sopivasti sinivalkoinen ja samalla kansainvälinen. Vaikka sahdilla ei nyt ainakaan tässä kattauksessa päästäkään skoolaamaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s