Tarvitaanko meille Retrokoff?

Kekkosen aikaan olutkin oli parempaa. Täytyihän sen olla?

urho_kaleva_kekkonenMainio brittiläinen olutblogi Boak & Bailey nosti tällä viikolla esiin itäisessä Keski-Euroopassa viime aikoina havaitun ilmiön, nimittäin isojen panimoiden nostalgiaoluet. Esimerkkinä mainittiin Zlatý Bažant -panimon* vuoden 1973 reseptillä pantu pilsneri.

Twitterissä samaiset blogistit luonnehtivat näitä oluita ”ironisiksi retro-oluiksi.” Kyse on kai siis samantapaisesta ilmiöstä kuin vaikkapa Riian Cafe Leningrad -baarissa tai vuoden 2003 saksalaisessa ostalgia-filmissä Goodbye Lenin. Näiden parissa voi nauttia entisen itäblokin kodikkaasta tai koruttomasta tunnelmasta ilman totalitaarisen järjestelmän ikäviä puolia, kun siihen ottaa pienen ironisen etäisyyden.

Striptis-nainen tanssii

Saman tyyppisiin retro-stailattuihin oluihin olen törmännyt entisen itäblokin maissa ensin vuosi sitten kesälomalla Sloveniassa ja nyt talvella Puolassa. Sloveniassa hommaan oli ryhtynyt maan suurin panimo Laško**, jolla pari tällaista olutta kuuluu uudehkoon Special-tuoteperheeseen.

flaska_big_striptisStriptis-nimisen oluen etiketti kertoo, että kyseistä olutta pantiin ensimmäisen kerran vuonna 1956. En ole seurannut Slovenian olutkenttää tarkemmin viimeisten 60 vuoden aikana, mutta oletan, että Striptis Doppelbock on ollut välillä poissa tuotannosta ja palannut nyt retron näköisessä matalassa pullossaan nostalgiasarjaan. Samassa Special-perheessä on myös Krpan Triple Beer, ”first brewed in 1985”.

Alkuperäisessä Striptis-pullon etiketissä on ilmeisesti ollut vähäpukeinen strippari (?) olutlasi kädessään, koska tällainenkin kuva panimon sivuilta löytyy. Nykyinen etiketti on tuoteperheen muiden oluiden kaltainen – ehkä hyväkin ratkaisu imagosyistä. Alkuperäistä etikettiä katsoessa alkaa vähintään soida heti päässä Kasevan vanha biisi.

striptis_etiketa_7672Laškon Special-sarjaan kuuluu myös modernimpia erikoisoluita kuten Citra Lager ja Sour Cherry & Chestnut. Tässä panimo on tehnyt samanlaisen ratkaisun kuin puolalainen Żywiec***, joka pakkaa nykyisin muut kuin peruslagerinsa tyylikkäämpiin ”vuosilukupulloihin”. Samassa sarjassa on siis sekä nostalgisia pitkän linjan oluita että uudempien trendien mukaisia tulokkaita. Myös näissä etiketti selventää, milloin kyseisen tyyppistä olutta on ensi kerran tehty. Bock on ollut panimon valikoimassa alkujaan jo vuonna 1860, kun taas esimerkiksi vehnäolut tuli mukaan vasta vuonna 2014 ja saison 2015. Żywiecin erikoisoluissa nostalgia ei ulotu etikettien ulkoasuun saakka.

okocimToinen Puolan isoista panimoista, Okocim****, puolestaan tarjoilee ajan patinaa liimailemalla retrosarjan pulloihinsa valmiiksi kuluneen näköisiä etikettejä. Tuotesarjan ideointi liittyy ilmeisesti panimon 170-vuotisjuhlaan. Etiketeissä ei viitata oluiden lanseerausvuosiin vaan tarjoillaan yleistä eilispäivän näköistä nukkavieruutta, hieman yllä mainitun riikalaisbaarin tapaan.

Oliko ennen paremmin?

Yleisesti ottaen useimmat puolalaiset, slovenialaiset tai slovakialaiset ovat varmasti sitä mieltä, että nykyaikainen elämä on helpompaa ja mukavampaa kuin entisen regiimin aikaan. Kauppojen olutosastot ovat pullollaan erilaisia kotimaisia ja ulkomaisia merkkejä siinä missä ruokahyllytkin. Äkkiseltään olettaisi, että myös laadusta jouduttiin kommunistiaikana tinkimään nykyistä enemmän.

Tässä suhteessa Ron Pattinsonin väite, että DDR:ssä olut oli usein parempaa kuin Länsi-Saksassa vastaavana aikana, on mielenkiintoinen. Samoin Tšekissä kai joskus haikaillaan, että markkinatalous pilasi vanhat hyvät oluet. Boak & Bailey ovat kuitenkin slovakialaisen Zlatý Bažantin perusteella sitä mieltä, että kommunistinostalgiaa tavoittelevassa retro-oluessa maku ei ole myyntivaltti vaan imago. Myöskään itseäni eivät kaikki maistamani slovenialaiset tai puolalaiset retroilut onnistuneet ainakaan maullaan vakuuttamaan.

Ilmiö on sinänsä hauska ja kertoo varmaan jotain kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavista tekijöistä. Miten tämä toimisi Suomessa?

Vaikka meillä ei sodanjälkeisillä vuosikymmenillä elettykään kommunistisessa järjestelmässä, pienet kaihon ja hirvityksen sekaiset väreet iskevät täälläkin helposti selkäpiihin, kun näkee museoissa esimerkiksi 1960- tai 1970-lukujen mustavalkoisia baaritunnelmia ja olutpulloja.

En tiedä, kannattaako suomalaisten suurpanimoiden – sanotaan vaikka Sinebrychoffin***** – lähteä kehittelemään replikaa mistään toisen maailmansodan ja EU-jäsenyyden välisestä oluestaan. Tai ties vaikka kannattaisikin, itse olen liian nuori muistamaan niitä juuri lainkaan. Löytyykö panimon arkistosta autenttisia reseptejä eri vuosikymmeniltä?

sinebrychoff_hkm_tuntematon_cc-by-4-0

Kuva: Finna, Helsingin kaupunginmuseo, tuntematon kuvaaja, CC BY 4.0

Sen sijaan Żywiecin tyyppinen retrolinja, johon on poimittu todellisia oluita panimon koko historian ajalta, voisi olla ihan mielenkiintoinenkin. Żywiecin bock ja portteri ovat hyviä tuotteita, ja tällaisia myös ”Helsingin Żywiec” varmasti kykenee historiastaan löytämään. Itseoikeutettu jäsen tässä joukossa olisi Sinebrychoffin Porter, jolle löytynee panimon historiasta ensimmäinen mahdollinen valmistusvuosi jostakin 1850–1860-luvuilta. Ironialla ei tässä tarvitsisi pelata.

Juhlavuosi lähestyy

Äänestäisin mukaan myös historiallisia saksalaistyylisiä oluita, joita Sinebrychoffin ja sen helsinkiläisten tytäryhtiöiden tunnetaan valmistaneen. Esimerkiksi tummaa Erlangeria (7 % abv.) on tehty Sörnäisten osakepanimossa viimeistään 1880-luvun lopussa, jolloin Sinebrychoffit olivat luultavasti alkaneet jo kerryttää panimosta hankkimaansa osake-enemmistöä. Kenties Sörnäisten valikoimaan kuului myös 7-prosenttinen Waldschlössener-olut, jota panimomestari J. K. Kröckelin tiedetään tehneen ainakin myöhemmässä omassa yrityksessään Talin kartanon panimossa.

Ehkäpä ihan mainio lisä tällaiseen Retrokoff-tuoteperheeseen olisi kuitenkin myös panimon 150-vuotisjuhlia varten vuonna 1969 pantu Juhlaolut, jossa Sinebrychoffin historiikin mukaan oli alkoholia kuusi painoprosenttia eli noin 7,5 % abv. Totta kai pian koittaa – juhlavuosista puheen ollen – myös vuosi 2019, jolloin on varmasti hyvä aika katsoa taaksepäin Helsingin ainoan todella historiallisen panimon kahteen vuosisataan.

Jos Spårakoff tekee tulevana juhlavuonna kunnianhimoisilla historiallisilla oluilla höystettyjä teema-ajeluja ympäri Helsingin keskustaa, itse ainakin ilmoittaudun ratikka-ajeluille vaikka vuoden 2019 jokaisena iltana.

Miltä kuulostaa, Kerava?

Lähteitä: Bonsdorff S., Suomen panimot: Matrikkeli portteri-, olut- ja sahtipanimoista 1756–1996; Mårtenson G., Sinebrychoff 1819–1969; Turunen M. Jos täytätte mun lasini.

* Heineken omistaa panimon. ** Heineken omistaa panimon osakekannan lähes kokonaan. *** Heineken omistaa enemmistön panimon osakekannasta. **** Carlsberg omistaa panimon. ***** Carlsberg omistaa panimon.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s