Varsovan olutkaupat

Yllätyin itsekin: varsovalainen viinimyymälä oli mukavin olutkauppa, jonka olin pitkään aikaan nähnyt.

Puola on olutmaa ja sen pääkaupunki on nykyisin varsin mielenkiintoinen olutkaupunki. Viimeisten parin vuoden aikana erikoisoluiden markkinoille on tulvinut kotimaisia käsityöoluita ja panimoiden määrä on humpsahtanut yli kahdensadan.

Pitkään sen jälkeen, kun Puola oli muiden itäblokin valtioiden tavoin siirtynyt markkinayhteiskuntaan, maan sinänsä aktiivinen ja kasvava panimoala tyytyi tekemään pääasiassa valtavirran vaaleaa lageria.

Puolasta löytyi kyllä huomattava joukko keskisuuria ja pieniäkin itsenäisiä panimoita, mutta ehkä hieman saksalaiseen tapaan ne toimittivat paikallisille kuluttajille suurin piirtein samoja tuotteita kuin isot (moni)kansalliset panimot kansallisille markkinoille.

Yhä nykyäänkin kolme globaalia panimofirmaa – SABMiller, Heineken ja Carlsberg – hallitsee 80–90:ä prosenttia Puolan olutmarkkinoista. Pienpanimo-oluiden ystäville etenkin vuosi 2015 on silti ollut erittäin antoisa. Valikoima on kasvanut käsittämättömän suureksi – etenkin amerikkalaistyyppisen käsityöoluen rintamalla – ja uusia multitap-baareja putkahtelee isoissa kaupungeissa sinne tänne.

Mistä hankkia olutta Varsovassa?

Ensimmäinen varoituksen sana puolalaisten pienpanimo-oluiden etsiskelijöille on, että Varsovassa kannattaa varautua lähtemään keskustaa edemmäksi kalaan. Näin on ainakin siinä tapauksessa, jos kaupungista haluaa löytää kattavan valikoiman parhaita paikallisia pulloja kotiin hankittavaksi. Keskustan baareista tarjontaa kyllä löytynee paikan päällä nautiskeluun.

20160523_153050Yksi Varsovan parhaista olutkaupoista on kuitenkin kävelymatkan päässä esimerkiksi vanhasta kaupungista. Pieneen Piwomaniak-puotiin (Aleja Jana Pawła II 61) on tosin reilun kilometrin marssi kuninkaanlinnan aukiolta, mutta matkan varrella voi toisaalta poiketa POLINiin eli Puolan juutalaisten historian museoon, jonka on suunnitellut arkkitehti Rainer Mahlamäki. Sekä museo että olutkauppa sijaitsevat keskellä toisen maailmansodan aikaista Varsovan gettoa, vaikka tämä menneisyys ei nykyisessä kaupunkikuvassa juurikaan näy.

Jos haluaa yhdistää olutostoksensa baari- tai ravintolavisiittiin, on syytä suunnistaa eteläiseen kantakaupunkiin (Śródmieście Południowe). Hyviä ruokapaikkoja on melko tiheässä monella kadulla Emilii Plater-, Nowogrodzka-, Krucza- ja Wilcza-katujen muodostamassa neliössä ja sen ulkopuolellakin. Useampia uusia craft beer -baareja on keskittynyt Żurawia- ja Nowogrodzka-kaduille.

20160415_091619Lähellä edellä mainitun nelikulmion lounaisnurkkaa on Wine of Dreams, viini- ja olutkauppa, josta tuli viime talvena joksikin aikaa kaikkien alkoholiliikkeiden suosikkini (Ulica Koszykowa 53). Omistaja oli onnistunut poimimaan pienehkön mutta kerrassaan mainion valikoiman saksalaisia, puolalaisia, belgialaisia, hollantilaisia ja englantilaisia oluita, joukossaan silloin tällöin yllätyksiä myös muista Euroopan olutmaista. Täytyy myöntää, että Wine of Dreamsin viinivalikoimaan en ole koskaan tullut edes tutustuneeksi, sen verran olutkaapit ovat pitäneet otteessaan.

Viimeisimmällä visiitillä oluttarjonta oli huomattavasti aiempaa heikompi, joten nyt osaa suositella kauppaa yhtä ponnekkaasti kuin vielä pari kuukautta sitten olisin suosittanut. Jos lähistöllä sattuu liikkumaan, kannattaa silti pistäytyä. Olutta saa mukaan hanastakin, ja löytöjä voi kenties tehdä pullovalikoimasta meikäläisittäin edullisilla hinnoilla.

Wine of Dreams ei toki ole niin hyvä paikka nimenomaan puolalaisten oluiden hankintaan kuin yllä mainittu Piwomaniak. Sinänsä ihan kohtuullisen valikoiman puolalaisia käsityöoluita voi kyllä löytää Varsovasta monestakin paikasta, esimerkiksi yleisistä alkoholipuodeista yhdeltä jos toiselta kadulta. Wine of Dreamsin lähistöllä yksi tällainen on Galeria Alkoholi 24H (Ulica Piękna 24/26a), jolla on kaksi muutakin kauppaa Varsovan alueella.

Metrolipun hankkimalla pääsee sitten eteläisiin esikaupunkeihin, joiden olutkaupat soveltuvat juuri puolalaisiin pientuottajiin tutustumiseen. Aika lailla huikea olutvalikoima on etenkin Rodzinka BIS -kaupassa (Ulica Pejzażowa 2), joka on järjestelmälliseen Piwomaniakiin verrattuna kaoottinen. Laaja valikoima kompensoi toki sekavuutta. Kauppa on uudehkon tornitalon alakerrassa parin minuutin kävelyn päässä Wilanowskan metroasemalta.

20151130_150430

Czarodziejka Gorzalka -kaupan oluthanat.

Toinen eteläisen metroradan varrelta löytyvä tutustumiskohde on Kabatyn lähiössä ja samannimisen metroaseman tuntumassa sijaitseva Czarodziejka Gorzałka (Kabacki Dukt 4/3). Sisäänkäynti on Aleja Komisji Edukacji Narodowej -kadun puolella. Sain tiskin takaa ihan hyviä suosituksia englanniksi, ja kaupassa on myös muutama hana, jos oluen laskeminen tuoreeltaan pulloon kiinnostaa. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että muun muassa Malmgårdin Huvila Arctic Circle Ale oli löytänyt tiensä Czarodziejka Gorzałkan valikoimaan.

Puolan olutmarkkinoiden viimeaikainen jakautuminen amerikkalaishenkiseen käsityöolueen ja sovinnaisempaan puolalaiseen pienpanimolageriin on hyvä pitää mielessä, kun etsii paikallisia tuliaisia Suomeen vietäväksi. Jos jälkimmäinen laji kiinnostaa, sitä löytänee aika laajalti Carrefourista (esim. Złote Tarasy -kauppakeskus, Ulica Złota 59) tai muista isommista ruokakaupoista. Varsinkin Carrefourista voi napata samalla muutaman ensiluokkaisen belgialaisen oluen, todennäköisesti erikoiskauppoja edullisempaan hintaan.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s