Saison-kesä ja muita vuoden olutasioita

Vuonna 2015 suomalainen valtamedia löysi käsityöoluet, kesän trendinä oli belgialainen saison ja maailmalla manattiin tummia pilviä pienpanimoiden tulevaisuudennäkymiin.

Hei, meidänkin täytyy tehdä juttu käsityöoluesta

Suomen on vallannut uusi oluenjuojien sukupolvi, joka on kyllästynyt tasapaksuun markettiolueen ja kaipaa juomaltaan makuja. Nuoret haluavat kokeilla jatkuvasti uusia tuotteita, ja oluttyypeistä erityisesti IPA on ollut suosittua. Pienpanimoita ja olutbaareja ilmestyy taantumasta huolimatta jatkuvasti lisää, ja panimoiden määrä lähestyy kieltolakia edeltäneen ajan huippulukemia.

Suunnilleen näillä perussisällöillä ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja Suomen Kuvalehti kertoivat suoranaiseksi buumiksi nousseesta olutinnostuksesta. Isot mediatalot ovat toki myös tätä ennen kirjoittaneet säännöllisesti oluesta, mutta jutut ovat olleet pikemminkin maisteluraateja, matkajuttuja ja sekalaisia pikku-uutisia.

Tänä vuonna julkaistut jutut olivat sen sijaan laajempia haastattelujuttuja tai reportaaseja ajankohtaisesta ilmiöstä. Muutos, joka olutkentällä on käynnissä, on ylittänyt tämän tyyppisille artikkeleille asetetut uutiskriteerit. Se ei ole suoranainen ihme, koska asiassa yhdistyy nyt monta kiinnostavaa ainesta. On taas syttynyt toivo suomalaisen juomakulttuurin muutoksesta parempaan suuntaan. Kotipanimoiden pöhinä eri puolilla maata luo nopeaan tahtiin vireää taloudellista toimeliaisuutta. Ja kaikki tapahtuu taas lähellä, oluenjuojien omilla paikkakunnilla, ei kasvottomissa tuotantolaitoksissa.

Mutta onko käsityöoluella tulevaisuutta?

Samaan aikaan kun kotimaisten tiedotusvälineiden jutuissa ihasteltiin uutta raikasta ilmiötä, maailmalla voimistui huoli olutbuumin tulevaisuudesta. Mitä tapahtuu, kun kaikkien ihailema pikkupanimo jättää villit teinivuodet taakseen, kampaa tukan, ajaa parran ja lähtee salkku kädessä toimistolle? Entä jos kapinallisesta BrewDogista tulee panimoalan McDonalds, luotettava mutta yllätyksetön moguli, jolla on baareja kaikilla mantereilla?

Jo vuoden 2014 puolella käynnisteltiin keskustelua käsityöoluen jälkeisestä ajasta (post-craft). Mainittiin jopa sana pullonkaula. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oluen ostajien huomiosta kilpailee jo yli 3 000 panimoa ja se saattaa olla liikaa. Luvassa on verilöyly, ennusti Dogfish Head -panimon Sam Calagione. Olutkirjoittaja Zak Avery väitti, ettei lisääntynyt panimoiden määrä välttämättä hyödytä kuluttajia. Olut ei sillä konstilla enää nykyisestä parane. Tulevat vuodet suosivat hänen veikkauksensa mukaan isompia panimoita, jotka tällä kertaa panostavat tuotteidensa korkeaan ja tasaiseen laatuun.

Tänä vuonna keskusteluissa lisääntyi hämmennys siitä, miten suhtautua pieniin oluenvalmistajiin, jotka myyvät liiketoimintansa globaaleille olutyhtiöille. Merkittäviä yrityskauppoja tapahtui vuoden mittaan varsinkin Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Sosiaalinen media oli kärkäs tuomitsemaan ”sielunsa myyneet” käsityöpanimot ahneina juudaksina. Käsitys, jonka mukaan vain pienet, riippumattomat yrittäjät voivat tehdä hyvää olutta, istuu tiukassa.

Eikä ajatus ole itse asiassa kovin kaukaa haettu, kun ajattelee, miten harvoja todella hienoja oluita on vuosikymmenten mittaan nähty kaikkein isoimmilta panimoilta, ja miten niiden toisaalta väitetään pilanneen monia ostamiaan pienpanimomerkkejä.

Seuraavina vuosina selviää, millaiseksi kilpailutilanne pienten ja isojen välillä asettuu. Mikäli isot panimot eivät – entisestä poiketen – jatkossa ajakaan alas ostamiensa pienpanimo-oluiden laatua tai lakkauta niiden brändejä, kysymykseksi nousee silloin se, miten tärkeää kuluttajille on laadun ohella valmistajan pienuus ja riippumaton imago.

Jos isot panimojätit ostavat ennen pitkää kaikki kasvukykyiset käsityöpanimot markkinoilta, jääkö kaikkein pienimmille tai uusimmille haastajille riittävästi elintilaa tehdä jotain kiinnostavaa ja massasta erottuvaa – ja jos niin mitä?

Tuntuu, että Suomessa tällaisiin skenaarioihin on vielä matkaa. Vai olisiko meidänkin pienpanimoistamme jollakin sopiva yhdistelmä craft-uskottavuutta ja kasvupotentiaalia, että kansainvälinen panimojätti kokisi kiusausta hotkia se parempiin suihin?

Muistan saison-kesää

Tänä vuonna Suomen olutbaareissa ja -tapahtumissa juotiin saisonia. Belgiasta kotoisin oleva maalaisolut on ollut muutenkin vuosikymmenen isoja hittioluita. Maailmalla sen suosio on kasvanut jo niin kauan, että viime aikoina markkinoille tulleet saisonit ovat oikeastaan melkein aina ilmaantuneet Belgian sijaan aivan muista olutmaista.

Helsingin baareissa pilkahteli vuoden mittaan amerikkalaisia, norjalaisia, italialaisia, espanjalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia ja luultavasti monesta muustakin maasta tulleita saisoneja. Tietenkin saisoneja on nähty Suomessa jo tätä ennen, mutta isompi aalto rantautui ainakin omien havaintojen mukaan juuri tämän vuoden aikana.

Oikeastaan saison on alkanut elää jo ihan omaa elämäänsä sen varsin hämärärajaisen belgialaisperinteen ulkopuolella, johon joskus 10–15 vuotta sitten ensi kertaa törmäsin. Rehellisyyden nimissä belgialainen saison ei ollut siihen aikaan kai parhaassa vedossaan mutta on sittemmin sekin piristynyt.

Vanhan koulukunnan saison-oluiden, joihin luetaan ainakin Saison Dupont -merkin jäljittelijät, rinnalla näyttää nyt komeilevan uuden tyylin saison, kansainvälisempi ja huippumuodikas.

Siinä missä Dupontin innoittamat lajin edustajat ovat pippurisen ja hedelmäisen hiivan ja runsaan eurooppalaisen humalan hallitsemia oluita, nyky-saisonit saattavat olla vaikkapa selkeämmin happamia, maalaismaisia tai jenkkihumaloituja. Monet ovat alkoholipitoisuudeltaan mietoja janojuomia. Niiden raaka-aineissa näkee olutviljojen lisäksi monenlaista puutarhan satoa, tässä esimerkiksi raparperia, vadelmaa ja hunajaa.

Raja Dupont-tyylisen saisonin ja muiden vaaleiden belgialaisoluiden, jopa tripelin, välillä voi olla häilyvä. Samoin nyky-saisonit liikkuvat joskus marja- ja hedelmäoluiden tontilla. Toki uuden tyylin saisonien mietous, happamuus tai navettamaisuus ovat myös historiallisesti autenttisia belgialaisen saisonin ominaisuuksia, mutta tämä aitous on luultavasti tullut niihin kirjallisuuden ja kuulopuheiden pohjalta. Elävästä saison-perinteestä nuo piirteet ainakin välillä himmenivät.

Yhtä kaikki, saison on hyvä kesäjuoma ja sen vahvemmat versiot käyvät muihinkin vuodenaikoihin. Se on moneen taipuva, herkästi hybridisoiva ja vaikeasti määriteltävä oluttyyppi, kuten näistäkin maisteluraporteista (täällä tai täällä) näkyy.

Saisonista – kuten joistakin muistakin perinneoluista – on povattu uutta IPAa, mutta saattaa moinen jättisuosio jäädä saavuttamattakin juuri kameleonttimaisuuden takia. IPAn etuna on ollut se, että se on oluttyyppinä melko tunnistettava: myyjälle helppo markkinoida ja ostajalle helppo tilata.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s